Teksti Mikko Sauli
Perustuslaki tiedustelupiirien tulilinjalla. ”Ongelmana on, että suhtautuminen perustuslakiin lähtee pikemmin rajojen koettelemisesta kuin ihmisten perusoikeuksien maksimoimisesta”, apulaisprofessori Juha Lavapuro sanoo.
Puolustusministeriön alaisuudessa toiminut tiedonhankintalakityöryhmä jätti mietintönsä tammikuun puolivälissä. Mietintö herätti tuoreeltaan vilkasta keskustelua, sillä siihen sisältyi esitys verkkovalvonnasta.
Liikenne- ja viestintäministeriö jätti mietintöön poikkeuksellisen voimakkaan eriävän mielipiteen, jossa kiinnitetään huomiota yksityisyydensuojaan. Eriävässä mielipiteessä myös todetaan, että ”työryhmän työn suurin heikkous on ollut se, että se on keskittynyt työnsä alusta asti perustelemaan verkkovalvonnan käyttöönottoa.”
Työryhmä esittää muun muassa perustuslain muuttamista vastaamaan tiedusteluviranomaisten toiveita. Käytännössä tämä tarkoittaisi perusoikeuksien kaventamista yksityisyyden suojan osalta. Esityksen taustalla on epäselvyys siitä, onko edes teletunnistetietojen kerääminen yksityisyydensuojan valossa edelleen laillista.
Euroopan unionin tuomioistuin kumosi huhtikuussa 2014 direktiivin, joka on velvoittanut myös suomalaisia teleoperaattoreita teletunnistetietojen tallentamiseen puoleksi vuodeksi mahdollista myöhempää viranomaiskäyttöä varten. Tuomioistuin katsoi, että direktiivi on perusoikeussopimuksen vastainen ja antaa unionin maille perusteettoman laajat valtuudet kerätä kansalaisista tietoa ja säilöä sitä.
Tampereen yliopiston valtiosääntöoikeuteen perehtynyt apulaisprofessori Juha Lavapuro katsoo, ettei edes perustuslain muuttaminen välttämättä riitä oikeuttamaan verkkovalvontaa.
”EU-tuomioistuimen ratkaisussa linjattiin kokonaan uudelleen yksityisyyden suojaa erityisesti tietoverkkoympäristössä. Vaikka perustuslakia muutettaisiin, voi olla, että lainsäädäntöä joudutaan muokkaamaan vielä uudelleenkin. Tätä olisin suonut pohdittavan pidemmälle.”
”Mietinnön ongelmana on, että sen suhtautuminen perustuslakiin ja perusoikeuksiin lähtee pikemmin rajojen koettelemisesta kuin ihmisten perusoikeuksien maksimoimisesta. Mieluummin näkisin, että perustuslaki asettaisi rajat lainsäädäntöhankkeille, kun nykyisessä mietinnössä perustuslaki nähdään muutettavana esteenä verkkovalvontaoikeuksien saamisen kannalta”, Lavapuro maalaa.
Suora yhteys verkkoon
Toistaiseksi viranomaisilla on ollut pääsy teletunnistetietoihin ainoastaan yksilöityjen tietopyyntöjen kautta. Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan tilanne muuttuisi olennaisesti, jos työryhmän esitykset toteutettaisiin.
Eriävässä mielipiteessä todetaan, että ”verkkovalvonnassa käytettyjen hakutermien merkitys kasvaa kuitenkin suureksi. Mitä epämääräisempää ja laajempaa hakutermiä käytettäisiin, sitä enemmän liikennettä suodattuisi jatkokäsittelyyn.”
Puolustusministeriön työryhmän puheenjohtaja Hanna Nordströmin mukaan esitetty valvonta on kohdennettua. ”Tarkoituksena on, että tiedustelua toteutetaan ainoastaan poikkeustilanteissa, joissa on selkeä epäily vakavasta kansallista turvallisuutta vaarantavasta uhasta.”
”Valvonnan rajaaminen tapahtuisi automaattisella seulonnalla käyttämällä hakuehtoina esimerkiksi verkkolaitteita ja verkko-osoitteita kuvaavia yksilöintitietoja sekä viestinnän aikaa ja paikkaa kuvaavia tietoja.”
Hakutermeistä kysyttäessä Nordström kuitenkin toteaa, ettei kaikkea voida kertoa.
”Liian yksityiskohtaisesti emme tässä vaiheessa halua avata, miten tiedon seulominen tapahtuisi, jotta ne tahot, joita varten lainsäädäntöä kehitetään eivät osaisi varautua. Lainsäädäntö ja perustuslaki edellyttävät toki yksilöintiä, mutta kaikkea lakeihin ei voida kirjoittaa auki.”
Peruskysymyksien äärellä
Viestintäneuvos Päivi Antikainen istui liikenne- ja viestintäministeriön edustajana tiedonhankintalakityöryhmässä.
”Kun meidän elämämme on siirtymässä digitaaliseen muotoon, tarvitsemme sekä kansallisesti että kansainvälisesti pelisääntöjä siihen, miten digitaalista elämäämme voidaan seurata ja valvoa?”, Antikainen kehystää ongelman.
”Olemme alusta saakka pyrkineet työryhmässä korostamaan yksityisyyden suojan merkitystä. Näkemyksemme eivät vain ole menneet läpi. Siitä on väkisinkin syntynyt vaikutelma, että verkkovakoilun läpi saaminen on alun pitäenkin ollut työryhmän tavoite.”
Hänen ministeriönsä lähtökohta on, että yksityisyydensuojan pitäisi olla suurin piirtein sama reaalimaailmassa kuin digitaalisestikin.
”Myöskään se, että jokin on teknisesti mahdollista, ei tee siitä automaattisesti hyväksyttävää.”
Hanna Nordström puolestaan korostaa valtion velvollisuutta suojella kansalaisiaan. ”Eihän tämä yksityisyydensuojan kannalta ongelmatonta ole, mutta vaakakupissa painavat myös vakavat kansainväliset uhat ja valtion velvollisuus suojella kansalaisiaan sekä yhteiskuntarauhaa.”
Puolustusministeriön työryhmän mietintö korostaa, että tiedustelu kohdistuisi vain rajat ylittävään liikenteeseen. Antikaisen mukaan rajaus on mielivaltainen.
”Merkittävä osa ihmisten arkipäiväisessä viestinnässä käyttämistä palveluista toimii rajat ylittävästi. Tämä antaa helposti väärän mielikuva siitä, mihin valvonta käytännössä kohdistuisi.”
”Liikenne myös reitittyy nopeinta reittiä, mikä voi hyvin tarkoittaa ulkomaiden kautta tapahtuvaa liikennettä, vaikka liikenne olisi kahden suomalaisen osapuolen välistä.”
Työryhmän kuulemien asiantuntijoiden joukossa ei Turun yliopiston professorin Veli-Pekka Viljasen lisäksi ole juuri perusoikeuksien ja perustuslain tuntijoita. Hanna Nordström valittelee puutetta. Hänen mukaansa kutsuja lähetettiin, mutta oikeusoppineilla oli syksyllä muita kiireitä.
Liikenne- ja viestintäministeriön Antikainen puolestaan valittaa muutenkin valmistelun kapea-alaisuutta.
”Olisimme halunneet laajemman valmistelun, johon olisi osallistunut elinkeinoelämää ja kansalaisyhteiskuntaa. Tässä on isoja yhteiskuntapoliittisia kysymyksiä, joista pitää käydä laajaa keskustelua. Keskustelu olisi myös tuonut syötettä työryhmän työskentelyyn.”
Onko päättäjillä riittävät tiedot?
Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio oli työryhmän kuultavana mietinnön valmisteluvaiheessa. Hän on sittemmin kommentoinut asiaa myös eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle. Häntä huolestuttaa päättäjien tietotaso asiasta päätettäessä.
”Lähtökohtana pitää olla, että demokraattisessa yhteiskunnassa eduskunta päättää, mitkä ovat viranomaisille tulevat toimivaltuudet. Nyt herää kysymys, onko eduskunnalla riittävästi tietoa objektiivisen päätöksen tekemiseksi. Keinojen tulisi olla suhteellisia ihmis- ja perusoikeuksiin”, Aarnio pohtii.
”Toinen asia, joka asiassa askarruttaa, on se, että konnat muuttavat käyttäytymistään, tulee korvaavia käytäntöjä, jotka vesittävät kulloisetkin keinot, ja valvonta kohdistuu siksi helposti tavallisiin kunnon kansalaisiin.”
Aarnio kiinnittää huomiota myös viranomaisten omaan varautumiseen kyberturvallisuusasioissa.
”Meillä ei ole Suomessa yleistä tietoturvalakia. Valitettavasti usein joku laiminlyö tietoturvaa, ja töppäyksen seurauksena vaaditaan lisää valtuuksia poliisille. Ensimmäisen kysymyksen pitäisi olla, olivatko töppääjän omat tietoturvajärjestelmät riittävän hyvät? Sen vuoksi ei pitäisi kaventaa perusoikeuksia.”
”Valtionhallinnon tietoturvallisuuden ja kyberturvallisuuden johtoryhmä teki hiljattain selvityksen siitä, ovatko kaikki organisaatiot saavuttaneet tietoturva-asetuksen mukaisen tason. Puolet ei ollut.”
Julkaistu myös Voimassa 2/2015.
