Jurassic World esittää kevyttä kommentaaria ihmisen ahneutta, sotaisuutta ja yleistä perseilyä kohtaan. Viiltävimmän kritiikin se kuitenkin säästää tuotesijoittelulle ja sponsoroinnille.
Jurassic World on pitkään limbossa kummitellut jatko-osan jatko-osa. Alkuperäinen Jurassic Park oli erikoistehosteidensa puolesta uraa uurtava ja hyvin rullaava seikkailuelokuva. Steven Spielberg ohjasi Michael Crichtonin kirjan pohjalta mullistavan tieteistarinan, joka oli juuri niin sentimentaalinen kuin Spielbergin leffat vaan voivat olla.
Jurassic Parkin kahdesta jatko-osasta ei sitten jäänyt juuri mitään sanottavaa jälkipolville, ja dinosaurukset ovatkin saaneen maata rauhassa maan povessa melkein 15 vuoden ajan. Tämä näennäinen hiljaiselo ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jatkoa dinorymistelylle ei olisi punnerrettu hampaat irvessä kaikki nämä vuodet. Tänään ensi-iltansa saava Jurassic World on pitkän ja tuskaisen prosessin tulos.
Den of Geekin haastattelussa Jurassic Worldin ohjaaja Colin Trevorrow kertoo omasta historiastaan elokuvan parissa. Hänen mukaansa alkuperäisen käsikirjoituksen mukainen leffa olisi ollut huono.
Trevorrow kertoo haastattelussa ottaneensa vastaan tarjotun ohjaajan pestin lukematta ensin kässäriä. Lopulta sen luettuaan hän totesi tuottaja Spielbergille, että ei ymmärtänyt kässäristä mitään ja että leffasta tulisi huono, ellei hän saisi kirjoittaa tarinaa uusiksi. Luvan saatuaan hän tekikin sen (minkä seurauksena tuotantoyhtiö sai vääntää kättä alkuperäisen kässärin kirjoittajien kanssa ja maksaa pettyneet kirjoittajat ulos yhtälöstä). No, auttoiko tuo uusiksi kirjoittaminen? Ei voi tietää ilman aikaisemman version lukemista. Mutta todella huono sen alkuperäisen käsikirjoituksen on pitänyt olla, mikäli tämä teatteriin päätynyt tarina on sitä parempi.
Jurassic Worldissa on periaatteessa oikeat – joskin geneeriset ja kliseiset – palikat. On ihmisen uljas pyrkimys kartoittaa tuntematonta. Ihmiselle tyypillistä on myös pohjaton ahneus. Sotateollisuuden pyrkimys valjastaa kaikki hyväkin omaan arsenaaliinsa on aina hyvä tuoda julki. On komeita efektejä. Ja siltikään homma ei vaan toimi. Elokuvan henkilöhahmot ovat paperin ohuita, eikä juuri kenenkään motiiveja avata. Ihmiset ovat vain matkustajia teemapuiston dinovuoristoradassa.
Bechdelin testin läpäisystä leffa ei voi edes unelmoida: naisen rooli on olla himokkaan katseen kohde, hysteriseerata tai muuten vaan olla bitch.
On hyvinkin mahdollista, että paras Jurassic Parkin jatko-osa on Improv Everywhere -ryhmän New Yorkissa esittämä Jurassic Park -kuvaelma. Hieman hitaasti alkava video kannattaa katsoa loppuun.
Jurassic Worldin riemastuttavinta antia on hieman yllättäen tulospaineiden kanssa painivien Jurassic World -teemapuiston työntekijöiden keskustelu. Eräs teknikoista avautuu siitä, että sponsoreita kumarrellaan ja pohtii, että seuraava vetonaula on varmaan jenkkiläisen teleoperaattorin mukaan nimetty Verizon Wireless The Indominus rex. Tämä halveksuntaan tihkunut kritiikki sponsoreita kohtaan on jotenkin riipaisevaa elokuvassa, jossa tuotesijoittelu on silmiin pistävän runsasta. Oliko tämä pienempiä elokuvaprojekteja aiemmin ohjanneen ohjaajan vaivoin verhottu viesti Hollywoodin viihdekoneistolle? Melkoisen rohkeaa tuollainen kotipesän likaaminen joka tapauksessa on.
Pari hienoa kohtausta elokuvaan on poimittu suoraan Aliens – Paluu -elokuvasta.
Samoin riemastuttava on leffan alussa vilahtanut otos, jossa dinosauruksen jalalta vaikuttanut jalka paljastuikin linnun jalaksi. Jurassic Parkin saadessa ensi-iltansa vuonna 1993 oli yleinen konsensus se, että nykyiset matelijat ovat dinosaurusten jälkeläisiä. Nykytietämyksen linkittäessä dinot ennemminkin lintuihin oli tämä mainio viittaus aiheeseen. Samoin myöhemmin elokuvassa todetaan, että eiväthän nämä dinopuiston eläimet mitään oikeita dinoja ole vaan sekasikiöitä ja hybridejä. Jos teoria dinosaurusten perimästä muuttuu jälleen kerran, voivat tekijät myöhemminkin vedota tähän, eikä heidän tarvitse häpeillä leffan vanhentuneilla tiedoilla.
Koska kyseessä on Jurassic Parkin jatko-osa, ovat dinosaurukset – tietenkin – elokuvan todellisia tähtiä. Ja koska kyseessä on kesän tehostespektaakkelileffa, kuuluu leffan lopussa olla massiivinen taistelu.
Leffan lopussa on massiivinen taistelu.
Tuon lopputaistelun viittaukset ensimmäisen Jurassic Parkin tyrannosaurus rexin ja velociraptoreiden (oikeasti ne olivat deinonychuseja) väliseen battleen ovat ilmeisiä. Volume on vaan väännetty yhdelletoista.
Oikeastaan loppurymistely oli siinä määrin naurettavan eeppinen, että näin jälkeen päin mietittynä se oli jo melkein nerokas. Taistelu tuo mieleen YouTuben kestosuosikin, luontovideoiden kruunaamattoman klassikon, Battle of Krugerin. Tuo puhvelilauman, krokotiilin ja leijonien keskinäinen taistelu on niin huikea, että se olisi totaalisen epäuskottava fiktiivisessä elokuvassa.
Jurassic Worldin loppubattle on fiktiivinen dinoversio tuosta eteläafrikkalaisessa Krugerin luonnonpuistossa kuvatusta videosta ja sellaisena ihan arvostettava tuotos. Ei se kuitenkaan leffaa pelasta.
Jurassic World
Ohjaaja: Colin Trevorrow
Ensi-ilta 12.6.
Kaksi tähteä
