Kuva Velda Parkkinen
DocPoint-elokuvatapahtumien toiminnanjohtaja Ulla Bergström huikkailee olkansa yli alansa kuulumisia ja mittaa samalla kahvia suodattimeen. Siitä tulee varsin tymäkkää.
Hetken päästä Bergström ja Suomen elokuvaklubit ry:tä vetävä Emilia Wahlberg ryhtyvät fläppitaulun avulla purkamaan Doc Lounge -klubien takana olevaa järjestöverkostoa.
Doc Lounge on Malmossä vuonna 2006 perustettu pohjoismainen hanke, jonka ideana on levittää dokumenttielokuvia ja tarjota niitä koskevia keskustelutilaisuuksia tavanomaisten elokuvateattereiden ulkopuolella. Tarkoitus on erityisesti saattaa tekijät ja yleisö lähemmäs toisiaan ohjelmallisten klubi-iltojen kautta.
Suomeen Doc Lounge tuli vuonna 2009, ja tätä nykyä tapahtumapaikkakuntia ovat Helsinki, Tampere, Turku, Oulu ja Joensuu.
Kullakin paikkakunnalla on oma toiminnasta vastaava tahonsa. Helsingin Doc Lounge -klubeista vastaa nykyään DocPoint-elokuvatapahtumat. Tampereella tapahtumia järjestää Pirkanmaan elokuvakeskus, Turussa DocTurku ry, Oulussa Oulun Musiikkivideofestivaalit ry ja Joensuussa Pohjois-Karjalan alueellinen elokuvayhdistys ry.
Emilia Wahlbergin johtama Suomen elokuvaklubit ry toimii näiden viiden paikallisjärjestäjän kattojärjestönä. Sen kautta hoituvat myös suhteet muihin Pohjoismaihin.
”Paikallistasolla toimiva taho valitsee elokuvat siten, että tietty osa niistä tulee yhteispohjoismaiselta levityslistalta, ja järjestää oheisohjelman mieleisekseen”, Wahlberg kertoo.
”Tarkoitus on myös laajentaa jatkossa Suomen toimintaa uusiin kaupunkeihin.”
Helsingin Doc Lounge -toiminnan ohella Bergströmin johtama yhdistys organisoi aina tammikuussa järjestettävän, yli 30 000 katsojaa tavoittavan DocPoint-elokuvafestivaalin. Sen lisäksi yhdistys pyörittää lasten ja nuorten pedagogista DOKKINO-dokumenttielokuvakiertuetta, joka tavoittaa vuosittain jopa 15 000 osallistujaa 16 paikkakunnalla.
Bergströmin mielestä Doc Loungen idea ei liity vain elokuviin, vaan se on myös osa kaupunkikulttuuria. Hänen mukaansa ihmisten on hyödyllistä kokoontua välillä yhteen muidenkin kuin samanmielisten kanssa ja ajatella ääneen, mitä mieltä kukin on.
”Oikeastaan deittailun alussa pitäisi aina sopia toiset tai kolmannet treffit tällaiseen iltaan, koska sillon paljastuisi, mitä toinen oikeasti ajattelee itselle tärkeästä asiasta”, hän nauraa.
Wahlberg täydentää, että Doc Loungessa pyritään siihen, ettei yleisön tarvitse ajatella etukäteen, mitä elokuvaa haluaisi katsoa. Aina voisi luottaa siihen, että kiinnostava ilta on tulossa joka tapauksessa.
”On ihan eri asia katsoa leffaa telkkarista, jolloin ei pääse kysymään tekijöiltä suoraan, mitä he ovat elokuvaa tehdessään ajatelleet”, hän tuumii.
Toiminnanjohtajat uskovat, että Suomessa dokumenttien eteen jo vuosien ajan tehty työ kantaa nyt hedelmää. Tekijöiden taso on hyvä ja yleisö valveutunutta.
Laadukkaita kansainvälisiä dokkareita on hyvin tarjolla Ylen kanavilla ja myös muilla kuin vain dokumentteihin keskittyvillä elokuvafestivaaleilla. Jopa Netflixin tapainen kaupallinen alusta näyttää satsaavan niihin paljon.
Bergströmin mielestä dokumenttielokuvien kohdalla oleellista on niiden yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Dokumenttien katsominen vaatii kriittisyyttä, ja tietyssä mielessä ne kelpaisivat tiedonhankinnan päävälineeksi.
”Dokumenttielokuvat paljastavat, että ei ole vain yhtä totututta, vaan aina on tarjolla useampia kilpailevia totuuksia. Tämä on myös mediakasvatuksen ydin, katsotaan sitten uutisia tai dokkareita tai mitä tahansa”, hän kiteyttää.
Dokumentin luonnetta voi miettiä myös suhteessa fiktioon. Bergström mainitsee esimerkkinä Arto Halosen rinnakkain suomalaisista hiihtoskandaaleista tekemät Sinivalkoinen valhe -dokumentin (2012) ja Isänmaallinen mies -draamaelokuvan (2013). Katsojan tehtäväksi jää pohtia, miten nämä kaksi näkökulmaa samaan aiheeseen täydentävät toisiaan.
välineiden halpenemisen ja sosiaalisen median kehityksen kautta dokumenttien tekeminen on arkipäiväistynyt. Kaveriporukat saattavat innostua tekemään elokuvaa ohi perinteisesti miellettyjen portinvartijoiden. Enää ei tarvitse hakea ensin taideteolliseen korkeakouluun, vaan nyt kuvataan suoraan kännykällä nettiin.
Wahlberg tunnistaa muutoksen: ”Tuntuu että ihmiset ovat tietoisempia siitä, mitä dokumenttielokuva on, ja että sitä voi tehdä myös itse. Dokumenttiin törmää koko ajan erilaisissa ympäristöissä. Esimerkiksi DOKKINO-kiertueella Kuusamossa yhden koululuokan elokuvaverstaassa kaikki oppilaat pitävät videoblogia, Jopa näillä voi olla tuhansia seuraajia.”
”Maailma kuvallistuu ja monisilmäistyy koko ajan. Kiinnostavaa on sekin että tällaisissa projekteissa tekijöille syntyy ymmärrys siitä että oma elämä voi olla toisista kiinnostavaa ilman erityistä esittämistä, sellaisena kuin se on”, innostuu puolestaan Bergström.
Mutta vaikka tee–se–itse-elokuvalla on oma arvonsa, toiminnanjohtajien mielestä ammattimaisen dokumenttielokuvan laadun turvaamiseksi tarvitaan edelleen yhteiskunnan tukea. Teemu Selänteestä kertovan elokuvan tapaiset varmat kaupalliset menestyjät ovat harvassa, ja monet alan arvostetuimmat tekijät joutuvat tekemään usein palkatonta työtä.
Toiminnanjohtajat haluavatkin nähdä Doc Loungen osaltaan edistämävän kotimaisten tuottajien mahdollisuuksia saada töitään markkinoitua yleisölle ja medialle. Vaikka elokuva olisi sovittu kaupalliseen levitykseen, elokuvaklubit tarjoavat formaatin, jossa tekijän on mahdollista päästä puhumaan elokuvastaan omilla ehdoillaan.
”Lisäksi pohjoismainen yhteistyö tarjoaa mahdollisuuksia saada kotimaiset tekijät näkymään muissa maissa. Olisikin hyvä, jos tekijät ottaisivat omien levityssuunnitelmiensa tekemisen yhteydessä jo etukäteen yhteyttä”, kannustaa Wahlberg.
Mutta onko erilaisen elokuvatapahtumatarjonnan lisääntymisessä vaarana, että yleisö kyllästyy ja loppuu kesken?
Bergström kiistää huolen täysin.
”Emme me kilpaile keskenämme, vaan teemme yhteistyötä. Ihminen, joka viihtyy yhdessä elokuvatapahtumassa, menee mahdollisimman pian uudestaan seuraavaan. Siksi olen aina iloinen omastakin puolestamme, kun esimerkiksi Espoo Ciné tai Rakkautta & Anarkiaa -festivaali menestyvät”
Wahlberg nostaa tapahtumayhteistyöstä esimerkkinä esiin ruotsalaisen Fredrik Gerttenin polkupyöräilyn ja autoilun välistä jännitettä käsittelevän elokuvan Bikes vs Cars (2015), joka esitettiin juuri Espoo Ciné -tapahtumassa. Näytökseen liittyi myös pyörämarssi Helsingin Kampista esityspaikalle Espoon Tapiolaan.
”Elokuva lähtee heti sen jälkeen kiertämään muille Doc Lounge -paikkakunnille. Kun pyöräilyllä on hiukan eri rooli liikenteessä eri paikkakunnilla, on kiinnostava nähdä tuleeko klubeista sitä myöten erilaisia. Ja mitä oheistempauksia se missäkin synnyttää.”
Helsingissä Doc Lounge -kausi aloitetaan 27.9. Korjaamolla ja Tampereella 10.9. Klubilla. Turussa aloitetaan Bikes vs Cars -ulkoilmanäytöksellä 3.9. Brinkkalan pihalla ja tavallisten klubien osalta 17.9. Dynamossa. Joensuussa kausi alkaa 23. tai 24.9. Kerubissa ja Oulussa lokakuussa 45 Specialissa. Lisätiedot tapahtumajärjestäjien Facebook-sivuilta ja osoitteesta www.doclounge.fi.
DOKKINO-kiertueen tiedot osoitteesta:
www.docpoint.info/dokkino
