Lukuaika: 2 minuuttia

Näkökulma: Suomalainen syrjintä on piilorasismia

Kun muutin Yhdysvaltoihin lapsena vuonna 1977, ikävöin Suomesta aivan kaikkea. Ainoa asia, jota ei jäänyt ikävä, oli tummemmasta ihonväristäni johtunut kohtelu.

Niissä pienissä yhteisöissä, joissa Suomessa asuin, jopa aikuiset minut nähdessään sähähtivät “mustalainen” ennen kuin kiirehtivät viemään lapsiaan kauemmaksi.

Vielä 1980-luvulla, kun palasin esiteini-ikäisenä Suomeen, sain järkytyksekseni huomata, että minua ja siskoani pidettiin kaupoissa silmällä. Jos sovitimme vaatteita kaupassa, myyjä veti verhon auki tarkistaakseen, olimmeko varkaissa.

1990-­luvulla minua kieltäydyttiin tylysti palvelemasta eräässä kouvolalaisravintolassa. Myöhemmin eräs toinen romani haastoi ravintolan samasta syystä oikeuteen.

Minun annettiin ymmärtää, että olin jonkinlainen uhka ja mitä todennäköisimmin myös varas. Tumma minä toki suomalaisittain olinkin. Taustani on monietninen: olen enemmän juutalainen kuin romani.

Minä en käyttänyt romaninaisen perinteisiä vaatteita, ja sukuni romaninaiset olivat jo kauan solmineet avioliittoja “valkolaisten” kanssa. Suvussani oli yksinkertaisesti vain jossain vaiheessa päätetty käydä valkoisesta. Suvun salaisuus kätkettiin, mutta etniset piirteeni paljastivat sen edelleen.

Yhdysvalloissa puhuin usein Suomen poleemisesta suhteesta romaniväestöönsä, ja vertasin sitä sorrettujen etnisten väestöryhmien kuten intiaanien ja afrikanamerikkalaisten kohteluun Yhdysvaltojen historiassa.

Aivan kuten intiaanit ja afroamerikkalaiset Yhdysvalloissa, romanit ovat olleet Suomessa niin pitkään, että heidän historiansa on tiiviisti punoutunut suomalaiseen valtakulttuuriin. Romanit ovat erittäin sinnikästä väkeä: he ovat eläneet Suomessa yli 500 vuotta ja selvinneet lukuisista, usein väkivaltaisista romanikielen ja ­kulttuurin hävitysyrityksistä.

Aivan kuten intiaaneille ja mustille Yhdysvalloissa, Suomen romaneille on langennut suhteettoman paljon köyhyyttä, kodittomuutta, vapausrangaistuksia ja syrjintää.

Vähemmistövaltuutetun selvitys Erilaisena arjessa (2014) on uraauurtava raportti, joka tarjoaa kaivattua tutkimustietoa siitä, miksi Suomen romaneihin kohdistuu edelleen poikkeuksellisen paljon syrjintää työ­ ja asumisasioissa.

Selvitystä varten haastatelluista romaneista 70 prosenttia ilmoitti kokeneensa syrjintää edellisvuoden aikana. Luku on suurempi kuin somalien (47 %) tai venäläisten (27 %) kokema syrjintä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Selvityksen perusteella syrjinnän kokeminen on Suomessa jopa yleisempää kuin Tšekkoslovakian ja Kreikan kaltaisissa maissa, joissa romanivastaisuus on korkea.

Suuri osa suomalaisesta syrjinnästä on hienovireistä, niin kutsuttua piilorasismia. Joskus syrjintä on kuitenkin räikeää. Se saa ihmettelemään, miksi me tasa­arvopyrkimykselle omistautuneessa valtiossamme jatkamme pään pensaaseen piilottamista romaniasiassa.

Romanimiehet ja -naiset kokevat tämän arkipäivän rasismin ja syrjinnän niin uuvuttavaksi, että monet ovat lakanneet yrittämästä vaikuttaa asiaan. Se ei ole ihme: elämänmittainen kohtelu toisen luokan kansalaisena vaikuttaa väistämättä ihmisen psyykeen.

Miten tilanne saadaan muuttumaan? Mitä muutoksen alulle panemiseen tarvitaan? Pientä hentoa asennemuutosta. Jokainen kohtaamamme ihminen, jokainen romani, ansaitsee saman kunnioituksen, jonka suomme itsellemme.

Alun jälkeen tehtävä työ epäoikeudenmukaisen syrjinnän poisjuurimiseksi on jo mutkikkaampaa, mutta kaiken vaivan arvoista.

Kirjoittaja on palkittu tutkiva journalisti, kolumnisti ja kirjailija. Hän palasi Suomeen kolme vuotta sitten asuttuaan Yhdysvalloissa 35 vuotta.

Englannin kielestä kääntänyt Anna Eloaho.

Kommentoi Facebookissa
Avatar
  • 28.4.2014