Yhtenäisempi Eurooppa ei ole juuri nyt suosituin poliittinen puheenaihe.

Sveitsi äänesti maahanmuuttokiintiöiden puolesta, Britanniassa EU-vastaiset voimat kovenevat ja Suomessa EU:n arvostelusta on tullut yhä äänekkäämpää.

Suomalaisista yli puolet suhtautuu Elinkeinoelämän valtuuskunnan teettämän tutkimuksen mukaan Euroopan unioniin myönteisesti, mutta kriitikkojen ääni on koventunut julkisessa keskustelussa. Eurokriittiseksi tai euroskeptiseksi on helppo ilmoittautua, kun unionia riivaa myös demokratiavaje.

Äänestysprosentti europarlamenttivaaleissa on laskenut koko unionin olemassaolon ajan.

Ensimmäisissä parlamenttivaaleissa vuonna 1979 äänesti 79 prosenttia äänioikeutetuista, viime vaaleissa vuonna 2009 enää 38,6 prosenttia EU-kansalaisista.

Demokratian ongelmiksi on luettu myös kansalaisten äänen hukkuminen byrokratiaan sekä se, että lakialoiteoikeus on komissiolla eikä vaaleilla valitulla europarlamentilla.

Kevään europarlamenttivaaleja on jo monelta taholta esitetty Euroopan unionin kohtalonkysymykseksi. Nyt määritetään, jatkuuko Euroopan yhdentyminen liittovaltion suuntaan vai aletaanko jo solmittuja siteitä purkaa.

Yksi liittovaltion kannattajista on tamperelainen SDP:n eurovaaliehdokas Kaisa Penny. Hänestä sana federalismia on demonisoitu.

”EU-kriitikot ovat onnistuneet luomaan sille leiman, jonka takana federalismin todellista merkitystä ei enää pohdita. Kysyisin jokaiselta liittovaltion vastustajalta, mitä he termillä tarkoittavat.”

Keskustelua liittovaltiokehityksestä vaikeuttavat erilaiset tulkinnat liittovaltion luonteesta. Jussi Halla-aho on kommentoinut, että EU on jo liittovaltio.

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen on kuvannut Euroopan unionia ”aika puhtaaksi liittovaltioksi”, professori Tapio Raunio ”hyvin liittovaltiomaiseksi”.

Mikä EU sitten nyt on? Tutkijat ovat asettaneet liittovaltiolle viisi tunnusmerkkiä.

Liittovaltiossa valta on jaettu liittovaltion ja osavaltioiden kesken siten, että molemmilla on pysyvää toimivaltaa. Vallanjako ja osavaltioiden asema on määritelty perustuslaissa, jota voidaan muuttaa vain osavaltioiden enemmistön päätöksellä.

Liittovaltioon kuuluvat myös kansalaisten suorilla vaaleilla valitsemat päättäjät, joilla on ratkaisevaa valtaa liittovaltion päätöksenteossa. EU:ssa tämä on europarlamentti. Osavaltiot käyttävät valtaansa liittoparlamentin toisessa kamarissa, eli ministerineuvostossa.

Liittovaltiossa on myös erillinen riidanratkaisujärjestelmä toimivaltakiistoja varten. EU:ssa se on Euroopan yhteisöjen tuomioistuin.

Jos Euroopan unionista tehtäisiin liittovaltio, se pääsisi samaan kategoriaan esimerkiksi Arabiemiirikuntien, Yhdysvaltojen, Saksan ja Venäjän kanssa.

Erilaisia maita, joille kaikille ominaista on kuitenkin vallan hajauttaminen perustuslain nojalla kahdelle tasolle. Liittovaltiotasolle kuuluvat tyypillisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikka sekä raha- ja talouspolitiikka. Osavaltiot sen sijaan päättävät itse koulutuksesta, kulttuurista sekä liittovaltion säädösten toimeenpanosta.

Euroopan unioni täyttää lukuisia liittovaltion kriteerejä, mutta silti jotain puuttuu.

EU:lla ei ole pysyvää toimivaltaa, sillä unionin toimivalta on jäsenvaltioiden sille yhteisesti siirtämää valtaa.

EU:lla ei myöskään ole valtiollista perustuslakia, vaan perussopimus – jonka voi toisaalta rinnastaa perustuslakiin. Silti tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että unionin toimivalta on kasvanut jatkuvasti suhteessa jäsenvaltioihin.

Pennylle liittovaltio ei tarkoittaisi kansallisvaltioiden romuttamista. Liittovaltio tarkoittaisi eurooppalaisen järjestelmän kehittämisestä demokraattisemmaksi ja läpinäkyvämmäksi. Pennyn mukaan keskustelu liittovaltiosta tulisi aloittaa siitä, mitä haluamme saavuttaa kansalaisen näkökulmasta.

”Lähtisin melko intohimottomasta lähtökohdasta. Hallinnon pitää vain vastata demokratian tarpeita. Jos haluamme palauttaa vallan kansalle, sen pitää tapahtua jokaisella päätöksenteon tasolla.”

Tällä hetkellä koko EU:n järjestelmä on Pennyn mukaan kaukana demokratiasta. Äänestäjillä on hänestä vain vähän oikeusturvaa, koska päätöksentekoprosessi on piilossa instituutioiden ja poliittisten klikkien takana.

Kokoomuksen eurovaaliehdokas Kai Pöntinen ei puolestaan tunnista demokratiavajetta EU:ssa.

Liittovaltiolle ei hänestä ole tarvetta demokratianäkökulmasta, eikä muutenkaan.

”En kannata liittovaltiokehitystä missään tapauksessa. Euroopan unioni on valtioiden kimppa, ja sellaisena hyvä.”

Liittovaltion vastustajat ovat usein käyttäneet argumenttina päätöksenteon hitautta ja joustamattomuutta. Liittovaltion päätöksentekoon osallistuu monta instituutiota, ja uudistusten toteuttaminen on hitaampaa kuin yhtenäisvaltioissa.

Liittovaltio ajautuu yhtenäisvaltiota helpommin myös toimivaltakiistoihin siitä, kuka nyt saa päättää mistäkin. Vaikka Euroopan unioni ei edes virallisesti ole liittovaltio, kuullaan näitä syytöksiä jo nyt.

Pöntinen tahtoo EU:n pysyvän itsenäisten valtioiden välisenä liittona.

Euroopan unionin tasolle kuuluvat hänen mielestään suuret, ylikansalliset ratkaisut, kuten ilmastopolitiikkaa koskevat kysymykset. Sen sijaan kansallisesti tulisi käsitellä pienet asiat, kuten vaikka hirvivahinkojen korvaaminen. Tätä läheisyysperiaatetta kannattavat myös liittovaltion puolustajat, kuten Penny.

Liittovaltio tarkoittaisi Pennystä pieniä muutoksia. Jotta ihmisillä olisi oikeasti rooli yhteiskuntansa tulevaisuuden päättämisessä, pitäisi heidän voida vaikuttaa yhteisiin eurooppalaisiin päätöksiin, kuten talouspoliittiseen linjaan. Komission valinnan pitäisi heijastella enemmän europarlamenttivaalin tuloksia ja parlamentille tulisi saada aloiteoikeus, Penny listaa.

”EU-liittovaltio tarkoittaisi parempia pelisääntöjä. Olisi selkeä käsitys siitä, kuka päättää, mistä ja millä tasolla. Läpinäkyvyys ja vastuullisuus paranisivat. Se parantaisi myös äänestäjän kuluttajansuojaa.”

Kun alle puolet eurooppalaisista äänestää parlamenttivaaleissa, ei Pennystä voida puhua demokratian toteutumisesta.

Penny on sitä mieltä, että äänestysintoa kohentaisi äänestäjien luottamus siihen, että vaaleilla on väliä. Äänestämällä pitää saada jotakin konkreettista.

”Ei auta, että Brysseliin mennään edustamaan Suomea. Vaikka kaikki kolmetoista meppiä äänestäisivät viisi vuotta yhtenäisesti, he eivät saisi mitään aikaan. Pitäisi tehdä selväksi, että parlamenttiin mennään edustamaan jotakin ryhmää.”

Kai Pöntisen mielestä alati laskevat äänestysprosentit EU-vaaleissa ovat ikävä juttu, joka kielii siitä, että yhteiset asiat kiinnostavat ihmisiä aiempaa vähemmän. Asiat ovat liian hyvin.

”Se, että kaikista ihmisistä tuntuisi, että EU on erittäin läpinäkyvä ja demokraattinen, ei varmaan koskaan ole mahdollinen.”

Penny taas tahtoisi lähteä Euroopan parlamenttiin edustamaan omaa poliittista ryhmäänsä, ei niinkään Suomea.

”Ajattelusta, että me suomalaiset olisimme kaikki jotenkin samanlaisia, pitäisi päästä eroon. Olen enemmän samaa mieltä espanjalaisen demarin kuin suomalaisen kristillisdemokraatin kanssa, kun puhutaan esimerkiksi sukupuolineutraalista avioliittolainsäädännöstä. Järjestelmää tulisi rakentaa niin, että tällaisten yhteyksien luominen olisi mahdollista sen sijaan, että ajatellaan kansallisvaltioiden rajojen olevan ehdottomia.”

Pöntinen puolestaan veisi europarlamenttiin Suomen maakuntien äänen. Eurooppalainen taso löytyy maaseudulta.

”Kaikki eivät asu kaupungeissa. Meitä maaseudulla olevia on ympäri Eurooppaa.”

Yhteisiä aatteita ja ideologioita löytyy varmasti ympäri Eurooppaa, mutta ainakin toistaiseksi parlamentin jakolinja kulkee oikeiston ja vasemmiston välillä. Ehkä tulevat vaalit synnyttävät uudet linjat: liittovaltion puolesta ja sitä vastaan.

EU-vaaliteemainen artikkelisarja on tehty osana Helsingin yliopiston suomen kielen oppiaineen järjestämää aikakauslehtityön kurssia.

Vuoden 2014 europarlamenttivaalit järjestetään Suomessa 25. toukokuuta 2014. Ennakkoäänestys Suomessa 14.–20.5., ulkomailla 14.–17.5.