Teksti Susanna Kuparinen
Yritysvastuusta kirjan kirjoittanut professori kertoo, miksi yrityksillä ylipäätään on eettisiä ohjeistuksia ja miksi valtioita kiinnostaa niiden valvominen.
Työ- ja elinkeinoministeriön alaisuudessa istuva Yhteiskunta- ja yritysvastuun neuvottelukunta antoi lausunnon, jonka mukaan Pöyry ei ole rikkonut OECD:n yrityksille suunnattuja toimintaohjeita. Lausunto valmisteltiin vajavaisin tiedoin, ministeriö ei tutkinut Pöyrystä tehtyä kantelua ja yrityksen vastinetta. Paljastui, että neuvottelukunnalla ei ole rahoitusta. Kaikki valmisteluun liittyvät asiakirjat salattiin.
Helsingin yliopiston kehitysmaatutkimuksen professori Teivo Teivainen, mitä hyötyä työministeri Lauri Ihalaisen (sd) julkiselle imagolle on siitä, että hän antaa ymmärtää olevansa kiinnostunut suomalaisten monikansallisten yhtiöiden eettisyydestä?
”Julkinen paine on saanut OECD:n ja ministeriön antamaan ulospäin sellaisen vaikutelman, että homma on hanskassa. Käytännössä eri valtioiden yhteiskuntavastuuta valvovat poliittiset elimet ovat kuitenkin lähes hampaattomia, eikä vaikuta siltä, että ne edes olisivat halukkaita vähiä hampaitaan käyttämään. Esimerkiksi GRI-standardi, johon lähes kaikki suuryritykset ovat sitoutuneet, ei juurikaan mittaa toiminnan eettisyyttä. Se mittaa ainoastaan sitä, onko yritys raportoinut toiminnastaan asianmukaisella tavalla.”
Mitä hyötyä Suomen valtiolle on hampaattomasta yritysvastuuta valvovasta neuvottelukunnasta? Eikö se ole ennemminkin häpeä?
”On kilpailuvaltti, että Suomessakin on tällainen elin. Se on yksi tapa lisätä suomalaisfirmojen luotettavuutta. Myös yritykset itse suosivat tällaisia kanavia, jotka saavat ne vaikuttamaan vastuullisilta. Yritysmaailma haluaa antaa kuvan siitä, että se toteuttaa omaa tehtäväänsä demokraattisten mekanismien kautta. Että kyllä valtio olisi ärähtänyt, jos jokin olisi pielessä.”
Nythän ministeriö käytti neuvottelukuntaa hyväkseen ja antoi valtion takaaman ”sertifikaatin” Pöyrylle. Mitä hyötyä Suomelle on Pöyryn valkopesusta?
”Eettisestä valvonnasta on valtion oman logiikan mukaan se hyöty, että sertifikaatti on yksi kilpailuvaltti Pöyrylle. Sitten jotkut hipit vinkuvat, mutta mitä sen on väliä.”
Pöyryllä on Pöyry way -niminen koodisto, jonka mukaan konserni noudattaa kaikkia asiaankuuluvia standardeja ja määräyksiä. Mitä hyötyä yrityksille on eettisistä koodeista? Miksi ne asettavat itse itselleen toimintanormeja?
”Kyse on maineenhallinnasta. Yritykset vastaavat paineisiin, jotka tulevat kuluttajilta ja mielenosoittajilta. Tällä hetkellä ei ole olemassa minkäänlaista instituutiota, joka pystyisi määräämään yrityksiä toimimaan eettisesti. Niinpä yritykset haluavat uskotella, että vapaaehtoisuus ja moraalikoodit riittävät. Pöyry ilmoittaa sivuillaan sitoutuneensa tiettyihin periaatteisiin, mutta sokea reetakin näkee, että yritys toimii toisin.”
Eikö kannattaisi lopettaa kokonaan puhe yritysetiikasta, jos se on lähinnä keino huijata kansalaiset rauhalliseksi?
”Niin, pitäisikö lopettaa paskanjauhaminen ja pyytää yrityksiä sanomaan suoraan, että ne keskittyvät liiketoiminnan parantamiseen? Kaikkihan ne lopulta viime kädessä myöntävät, ettei eettisiä periaatteita voi kunnolla noudattaa, koska kannattavuuspaineet ovat niin suuret. Mutta kenties nykyinen linja velvoittaa yritykset tekemään edes joitakin pieniä myönnytyksiä ympäristön ja ihmisten eteen.”
”Eettiset ohjeistukset ovat pikkusormen antamista demokratialle ja ainakin pieni askel pois kapitalismin mukavuusalueelta. Hyväksymällä omaa vastuutaan firmat altistavat itseään ankarammalle vastuukritiikille, kun ne eivät voi enää vedota siihen, että niiden ainoa vastuu on voittojen kasvattaminen.”
Teivo Teivainen: Yritysvastuun umpikuja. Into & Kalevi Sorsa -säätiö 2013. 102 s.
Lue myös Susanna Kuparisen artikkeli Valtio puhdisti Pöyryn Voimasta 6/2013.
