MusiikkiKirjoittanut anna-sofia joro

Mykkäelokuvaa uusissa sfääreissä

Lukuaika: 2 minuuttia

Mykkäelokuvaa uusissa sfääreissä

Teksti Anna-Sofia Joro

Jos vapun jälkeen tekee mieli istua hiljaa pimeässä, kannattaa suunnata uudelle säestettyjen mykkäelokuvien Loud Silents -festivaalille Tampereelle.

Festivaalilla nähdään neljä mykkäelokuvaa Yhdysvalloista ja Suomesta, Buster Keaton -komediasta traagiseen rakkauteen.

Elokuvia säestävän live-musiikin skaala ulottuu free jazzista beatbox-huuliharpulla terästettyyn arabiheviin.

Yksi elokuvista on Mustalaishurmaaja (Suomi 1929), joka kertoo romanien elämästä Suomessa ‒ harvinainen aihe kotimaisen elokuvan historiassa.

Mustalaishurmaajan takana on kaksi ulkomaalaistaustaista teinipoikaa 1920-luvun Helsingissä. Ohjaaja Valentin Ivanoff (taiteilijanimeltään Valentin Vaala) käsikirjoitti elokuvan yhdessä pääosaa näyttelevän Theodor Tugain (Teuvo Tulio) kanssa. Mustalaishurmaaja sysäsi kaksikon elokuvaurat nousuun.

”Elokuva on kiinnostava, sillä kun ajattelee mustalaisia, niin mieleen tulevat usein räiskyvät värit ja juhlameininki. Mutta Mustalaishurmaaja on alavireinen, siinä on onnetonta avioliittoa ja toteutumatonta rakkautta, ei rillumareitä. Se tietenkin vaikutti myös musiikkiin”, Jantso Jokelin kertoo. Hän on yksi Mustalaishurmaajaa säestävän Sigi Tolo -yhtyeen muusikoista.

Ei ihme, että juuri balkanilaisesta ja mustalaismusiikista vaikutteita nappaava Sigi Tolo valikoitui säestämään elokuvaa.

Palkitun huuliharpisti Jantso Jokelinin lisäksi yhtyeessä soittaa kokenut kitaristi Harri Sippola sekä perkussionisti Sampo Laaksonen.

”Emme ole ennen säestäneet mykkäelokuvaa, mutta se on ollut haaveena jo pitkään”, Jokelin kertoo.

”On hirmu inspiroivaa kokea, kuinka oma musiikki purkautuu siinä tilanteessa.”

Millaista musiikkia Sigi Tolosta sitten purkautuu? Jokelinin sanoin ”aina akustista arabiheviä”.

”Käytämme pelkästään akustisia soittimia, esimerkiksi Lähi-idässä tyypillisiä kalvorumpuja. Meitä kiinnostaa soittaa rankkaakin musiikkia.”

Livesäestys koostuu sekä vanhemmasta että varta vasten sävelletystä tuotannosta.

”Mykkäelokuvaa säestettäessä keikkojen peruslainalaisuudet eivät päde. Usein on sitä parempi mitä vähemmän soittaa, jotta katsojan tunteille jää tilaa eikä kokemus mene tukkoon”, Jokelin analysoi.

Harvakseltaan keikkailevan Sigi Tolon kelpaa, sillä yhtyeen eteen tuntuu tipahtelevan kiinnostavia projekteja. Viimeksi säestettiin valtavaa tulitaideteosta Kokemäenjoen rannalla Porissa.

Loud Silents -festivaalin pisti pystyyn porukka nuoria elokuva-, musiikki- ja tuotantoalan ammattilaisia, jotka haluavat edistää mykkäelokuvakulttuuria Suomessa.

Säestetty mykkäelokuva taitaa olla nosteessa. Orkestereiden ohjelmistoista mykkäelokuvia löytyy säännöllisesti, ja Sodankylän elokuvajuhlilla nähdään tänäkin kesänä valikoima mykkää eri tavoin kokeilevasti säestettynä.

Niin, ja voittihan ranskalainen mykkäelokuva The Artist peräti viisi Ocaria viime vuonna.