Energiayhtiöiden mukaan maailmassa on käynnissä kaasuvallankumous: esimerkiksi jätti Royal Dutch Shell tuotti viime vuonna ensimmäistä kertaa enemmän maakaasua kuin öljyä. Vaihtoehtoja ehtyville öljykentille tarvitaan, ja kaasun polttaminen tuottaa noin puolet vähemmän hiilidioksidia kuin kivihiilen.

Vallankumouksen ytimessä on maaperän liuskekiveen varastoitunut maakaasu. Sen osuus Yhdysvaltojen kaasuntuotannosta nousi vuosien 2006 ja 2010 välillä 5,4:stä 34 prosenttiin. Liuskekaasu vapautetaan syvyyksistä vesisärötyksen eli hydraulisen murtamisen (englanniksi fracking) avulla, ja menetelmä on nyt tulossa Eurooppaankin.

Ehkä. Ranskassa, samoin kuin osassa Saksan osavaltioita, vesisärötys on kielletty. Britanniassakin se laitettiin jäihin, kun koeporaukset Lancashiressa, Englannin pohjoisrannikolla vuonna 2011 aiheuttivat maanjäristyksiä. Britannian hallitus kuitenkin uskoo niin vahvasti liuskekaasun tuovan työpaikkoja ja energiaomavaraisuutta, että antoi vuodenvaihteessa Cuadrilla-nimiselle yhtiölle luvan jatkaa koeporauksia. Saarivaltion maan uumenissa kun on hurjimpien arvioiden mukaan tuhansia kuutiokilometrejä liuskekaasua.

Se ei silti tarkoita, että menetelmä olisi todettu turvalliseksi.

“Maanjäristykset ovat saaneet paljon mediahuomiota, mutta ne osoittautuivat pienimmäksi murheeksemme”, tokaisee Lancashiren Blackpoolissa asuva Tina Rothery.

Rothery alkoi selvittää hydraulisen murtamisen vaikutuksia alkuvuodesta 2012, ja aihe vei mukanaan. Syyskesällä 2013 vastarinnan päänäyttämö on idyllinen eteläenglantilainen Balcomben kylä, jonne Rothery tulee viikonloppuisin. Ympäristöaktivistit ovat pystyttäneet leirin aivan Cuadrillan aidatun koeporausalueen tuntumaan ja tehneet parhaansa estääkseen ajoneuvojen pääsyn alueelle. Asukkaat ovat ottaneet aktivistit hyvin vastaan.

“Ei ole ketään, joka ei vastustaisi hydraulista murtamista, kun kuulee sen vaikutuksista”, Rothery toteaa.

Prosessi menee suunnilleen näin: Maahan porataan kilometrin tai kahden pituinen pystysuora reikä, minkä jälkeen porataan vielä vaakasuoraan. Reikään pumpataan kovalla paineella vettä, hiekkaa ja kemikaaleja, jotka murtavat kiveä niin, että kaasu vapautuu talteen otettavaksi.

Suurimpia huolenaiheita liuskekaasun tuotannossa on Rotheryn mukaan se, että noin puolet maan uumeniin pumpatusta nesteestä, jonka koostumuksesta liikkuu erilaisia arvailuja, jää sinne.

Veteen lisättyjen kemikaalien lisäksi liuskekiven murtaminen vapauttaa luonnollista radioaktiivisuutta. Cuadrillan mukaan määrät ovat pieniä, mutta viime huhtikuussa Yhydsvaltojen Pennsylvaniassa raportoitiin tapauksesta, jossa fracking-jätettä sisältänyt rekka ei päässyt kaatopaikalle sen säteiltyä radiumia lähes kymmenkertaisesti sallittuun nähden. Myös Russia Today on kirjoittanut radioaktiivisuudesta, ja toisinaan myös Cuadrillan nettisivuilla kerrotaan radioaktiivisen aineen vapautumisesta. Kiistaa on lähinnä siitä, ovatko määrät haitallisia.

Maasta vapautuu myös metaania, josta kaasuyhtiöt hankkiutuvat eroon polttamalla. Paitsi että se kuulostaa suihkumoottorilta keskellä idyllistä maaseutua, liikkuu metaanipäästöjen määrästä hyvin erilaisia arvioita. WWF:n kesäkuussa julkaiseman raportin WWF position of shale gas in the EU: Keep Pandora’s Box firmly shut mukaan on mahdollista, että ne nollaavat ilmastollisen hyödyn suhteessa hiileen.

Vesisärötykseen tarvitaan, nimensä mukaisesti, valtavia määriä vettä.

“Yhteen murtamiskertaan tarvitaan neljän olympiakokoisen uima-altaan vesi, yksi reikä voidaan murtaa 12 kertaa ja Lancashireen suunnitellaan niitä tuhatta”, listaa Rothery.

Hän siteeraa Schlumberger-yhtiön tekemää tutkimusta, jonka mukaan joka kuudes reikä epäonnistuu.

“Cuadrilla kertoo meille, että hydraulinen murtaminen ei saastuta vettämme, mutta me emme ole huolissamme vain prosessista, vaan porausreikien koko elinkaaresta. Ne hylätään 15-20 vuoden käytön jälkeen. Kuinka pitkään sementti kestää, kun kaikki se jäte on edelleen maan alla ja paine kerääntyy?” Rothery kysyy.

“En halua jättää sellaista perintöä tyttärentyttärelleni, että mitä hittoa, mummi jätti meille juomakelvotonta vettä.”

Palataan kuitenkin hetkeksi väittämiin liuskekaasun autuudesta.

Yhdysvalloissa hydraulinen murtaminen on laskenut kaasun hintaa niin paljon, että energiayhtiöt joutuvat jo säätelemään tuotantoaan pitääkseen sen kannattavalla tasolla. Britanniassa talojen heikon eristyksen vuoksi lämmityksen hinta on tärkeä poliittinen kysymys, ja hallitus lupaakin vesisärötyksen tuovan halvempaa energiaa. Laskelmat 2–4 prosentin alennuksesta Luoteis-Euroopan kaasun hinnassa on tuottanut tuttu nimi: konsulttiyhtiö Pöyry.

Oxfordin energiatutkimuksen instituutin Howard Rogers sen sijaan tuo esiin kirjoituksessaan, että Britannia on kaasuputken kautta yhteydessä niin manner-Euroopan kuin Aasiankin markkinoihin. Niiden valtavasta koosta johtuen liuskekaasun tuotannolla tuskin olisi havaittavaa vaikutusta koko alueen hintoihin.

Rothery on samaa mieltä.

”Britannia on osa suurempaa kokonaisuutta, ja energian hinta määräytyy markkinoilla, joita me emme kontrolloi.”

Vaikka hinnat pysyisivät ennallaan, on energiaomavaraisuus kova sana saarivaltiolle, joka ei vielä vuosituhannen alussa tarvinnut tuontikaasua lainkaan, mutta nyt tuottaa itse enää puolet maakaasustaan. Mutta niin se on muillekin.

Innokkaimpina Euroopassa liuskekaasun etsintään ovat panostaneet Itä-Euroopan maat, jotka haluavat eroon riippuvuudesta venäläiseen kaasuun. Vielä pari vuotta sitten liuskekaasuvarantojen arvioitiin tyydyttävän Puolan energiantarpeen 300 vuodeksi eteenpäin, mutta sittemmin arviota on pienennetty yli 80 prosentilla. Ukrainan hallitus sen sijaan teki aiemmin tänä vuonna 10 miljardin dollarin arvoisen sopimuksen Shellin kanssa.

Ympäristöjärjestöjen kritiikin ytimessä on se, että vanhojen energianlähteiden ehtyessä ei resursseja tulisi laittaa uusiin tapoihin ottaa käyttöön fossiilisia polttoaineita, vaan uusiutuvien energianlähteiden kehittämiseen. WWF muistuttaa edellämainitussa raportissa Euroopan valtioiden sitoumuksesta vähentää fossiilisten polttoaineiden tukia ja huomauttaa, että olisi ”perverssiä” jos EU-valtiot antaisivat esimerkiksi verohelpotuksia tukeakseen liuskekaasun tuotantoa.

Britannian hallitus kuitenkin tekee juuri niin. Valtiovarainministeri George Osborne haluaa tehdä maasta kaasutuotannon keskiön, ja houkuttelee liuskekaasun tuotantoon verohelpotuksin. Osbornen uskottavuus on tosin saanut kolhuja siitä, että ministerin appi johtaa öljy- ja kaasuteollisuuden lobbausjärjestöä.

Maakaasun lisäämisestä puhutaan usein siirtymävaiheena kohti aidosti puhtaita energianlähteitä. Paljon riippuu kuitenkin poliittisesta tahdosta sekä nyt että vuosien päästä.

WWF:n raportti huomauttaa: ”Kun miljoonia euroja on investoitu uuteen kaasuinfrastruktuuriin, olisi naiivia olettaa, etenkin vahvan ja sitovan globaalin, euroopanlaajuisen ja kansallisen lainsäädännön puuttuessa vuodesta 2020 eteenpäin, että tästä omaisuudesta luovuttaisiin tarpeeksi ajoissa ja EU pysyisi polulla kohti taloudellisesti mahdollista ja johdonmukaista hiilestä luopumista.”

Tai kuten telttansa edessä istuva Tina Rothery toteaa: “Jos uusiutuville annettaisiin samat verohelpotukset, investoisimme uusiutuviin.”