Ilmassa väreilee odotus.

Kyllä tää tästä lähtee! Kitatkaa nyt ne tuopit, niin haetaan uus kierros!

Ei täällä oo ketään, mennään jonnekin muualle! Paikanvaihto ja puhelinsoittoja. Tulkaa tänne! Ai siis ketä, no Lissu ja Lasse ja Muuranen. No ei mitään, kunhan jauhetaan. Kaljaa hei!

Lassea ärsyttää, koska Lissulla ja Muurasella on jotain juttua. Lasse vetää Lissun röökipaikalle ja alkaa syyllistää. Lissu ihmettelee, että hei mikä tässä nyt on, älä jaksa pilata iltaa tollasella. Oot kateellinen, koska Muurasen bändi saa tosi paljon keikkoja.

Tuhkimoaika lähestyy. Nyt niitä shotteja!

Lissu on henkaroinut itsensä Muurasen olkapäähän. Lasse jojoilee röökipaikan ja rakkauskohtauksen välillä. Muuranen lähtee kuselle. Lasse näkee tilaisuuden ja kiikuttaa Lissulle valkovenäläisen. Mikä tää nyt on, emmä halua tätä. Eikun otat vaan, ei mitään hei.

En halua! Valkovenäläinen kiitää pitkin pöytää ja räiskähtää palasiksi tahmealle lattialle.

Perjantai-ilta on parasta aikaa tšehovilaisten teemojen tutkimiseen. Jos olet koskaan baarissa tuntenut olosi hieman epäuskottavaksi, olet havainnut saman kuin Tšehov. Sen, että tylsistyessään ihmisillä on taipumus rakentaa jännitteitä tyhjästä, kääntää kaikki koskemaan omaa persoonaansa ja vääntää jokainen puheenvuoro palvelemaan itsepetostaan.

Tšehovin Lokki ja ilta baarissa perustuvat siihen, että kaikki etsivät toistensa minä-minä-puheesta jotain draamallisesti kiinnostavaa ja iskevät sopivaan väliin oman runollisen versionsa siitä, miksi he eivät voi ottaa vastuuta elämänvalinnoistaan. Kuten Lokissa, baareissa kuulee usein, kuinka ihmiset ruokkivat toistensa illuusioita, kertovat miten lahjakkaita ja vaatimattomia toiset ovat ja toivovat salaa, että joku sanoisi heistä samaa.

Tampereen teatterin Lokissa Mašaa, tilanhoitajan tytärtä, esittävä Anna Ackerman sanoo, että Tšehovin teoksia on vaikea tehdä näyttämölle, koska kirjailija ei kirjoittanut tekstiin juuri lainkaan toimintaa.

”Kaikki vain länkyttävät. Hahmot eivät tee mitään sen eteen, että asiat muuttuisivat.”

Nykyhetki ei kelpaa Lokin hahmoille. Vanhemmat puhuvat kaihoten menneestä ja nuoret tulevaisuudesta. Kaikki toivovat muutosta, mutta se ei koskaan tyydytä heitä. Pelko menettämisestä ajaa hahmoja kolaroimaan toisiaan päin ja syyttelemään muita omasta huonosta olosta.

Tyytymättömyys tuo esiin tunneskaalan traagisuudesta passiivis-aggressiiviseen raivoon. Kukaan ei tule lavalle tai lähde lavalta ilman kamppailua siitä, kuka saa määrätä ei-tapahtumisen luonteen ja merkityksen. Kun juuri mitään ei tapahdu, puheista tulee tekoja, jotka vyöryttävät näytelmää kohti traagista loppua.

”Hahmot kieriskelevät päänsä sisällä ja omat ongelmat ovat suurempia ja tärkeämpiä kuin muiden. Konfliktit syntyvät kuin tyhjästä, koska jokainen hahmo on näkemyksissään ehdoton”, Ackerman sanoo.

Ackermanin esittämä Maša rakastaa nuorta kirjailijaa Konstantinta, joka ei vastaa Mašan tunteisiin, vaan rakastaa nuorta näyttelijää Ninaa, joka ei vastaa Konstantinin tunteisiin. Mašaa rakastaa änkyttävä miesrukka Medvedenko, jonka kanssa tämä suostuu naimisiin vastentahtoisesti ja saavuttamattoman rakkauden alistamana.

Yksipuoliset rakkauskuviot peilaavat toisiaan, mutta hahmojen on vaikea samaistua toistensa tilanteisiin.

Ackermanin mielestä Mašan maailmaa hallitsee narsistinen melankolia. Maša takertuu vastikkeettomaan rakkauteensa itsepintaisesti aivan kuin haluaisi pysyä onnettomana.

”Kun valmistaudun esitykseen, kuuntelen Lana Del Rayta. Se on Mašan soundtrack.”

Lokkia katsellessa voi miettiä, onko maailmassa lopulta vain kaksi tunnetta, rakkaus ja pelko. Kun ne kietoutuvat yhteen tarpeeksi tiukasti, jää jäljelle haavekuva vapaana liihottavasta lokista ja odotukset paremmasta huomisesta. Niistä kiinni pitäminen on turvallisempaa kuin hyppy tuntemattomaan.

”Hahmoilla on vahvoja mielikuvia siitä, miten elämässä pitäisi käydä, mutta he eivät uskalla mennä ideaaleja kohti”, Ackerman sanoo.

Lokki näyttää myös, mitä pinnan alla liikehtii. Kaiken minä-puheen ja kakofonian ala ihmiset etsivät yhteyttä toisiin ihmisiin. Tšehovia ei oikein voi tuoda näyttämölle ilman lämpöä ja ymmärrystä ihmisten vajavaisuutta kohtaan.

Samuli Reunasen ohjaama Lokki Tampereen teatterissa 30.11. asti. Neljä tähteä.