Julian, missä olet?

Teksti Kimmo Jylhämö

Vapautta tuovien nörtti-jeesus-elokuvien sarja tiivistyy. Nyt on vuorossa WikiLeaks, jossa väitetään Julian Assangen värjäävän tukkansa valkoiseksi.

Draamallinen jännityselokuva Viides valta kertoo tarinan siitä, kuinka Wikileaksin perustajan Julian Assangesta (Benedict Cumberbatch) ja hänen kollegastaan Daniel Domscheit-Bergistä (Daniel Brühl) tulee globaalin vallan vahtikoiria.

”Aikanaan sanomalehdet eivät saaneet kirjoittaa parlamentin keskusteluista. Sitten jotkut alkoivat julkistaa pamfletteja ja vuotivat keskusteluja julkisuuteen. Nämä rohkeat tyypit olivat modernin neljännen vallan isiä”, väittää brittiläisen sanomalehden The Guardianin journalisti elokuvassa Viides valta.

Lehdistön eli neljännen vallan tehtävänä on tarkkailla julkisuutta hyödyntäen, mitä kolme muuta valtiomahtia tekevät: mitä kansanedustajat päättävät, mitä hallitus toimeenpanee ja miten oikeuslaitos toimii. 


Wikileaks julkaisi kovempia paljastuksia kuin vanha arvostettu media. Wikileaksista alettiin puhua viidentenä valtana. 


WikiLeaks herätti maailman ihmiset. Demokratioiden ja diktatuurien pitää varoa salaisuuksiaan. Kuitenkin uusi informaatiovallankumous näyttää myös pelottavalta ja vastuuttomalta, elokuva opettaa.


”Viides valta näyttää kuitenkin tuhoavan holtittomasti edeltäjänsä. Tästä syystä tarvitsemme vastuullisempia miehiä…” toimittaja Nick Davies sanoo elokuvassa, pitää pienen tauon ja katsoo Wikileaks-aktivisti Daniel Domscheit-Bergiä.

”…miehiä, joilla on päämäärä. Heidän pitää ottaa haltuun sen voima ja johtaa meidät tulevaisuuteen. Olette näyttäneet, että meillä on nyt valta”, journalisti sanoo ja lisää: ”Jonakin päivänä informaatio pyyhkii kaiken pahan pois.” 


Domscheit-Berg liikuttuu. Hän kysyy, mistä pitäisi alkaa. Alusta, journalisti vastaa, alusta tarinat alkavat. 


Elokuvan päähenkilö ei ole Julian Assange vaan Daniel Domscheit-Berg. Hän on helposti samastuttava tavis, jolla on tyttöystävä ja eettinen sydän, ja kuitenkin Juudas, joka pettää Wikileaksin ja erityisesti Assangen.

Vaikka Juudas rakastaa, hän myös pettää Jeesuksensa. Silti hän kaipaa Jeesuksen rakkautta. Elokuva alkaa kohtauksella, jossa epätoivoinen petturi anelee Assangea vastaamaan chattiviestiin.

”Julian, are you there” -pyyntö toistuu kymmeniä kertoja, mutta henkinen isä ei vastaa eikä suo Domscheit-Bergille tunnustustaan.

Domscheit-Berg kutsuu Julianin vanhempiensa kotiin syömään. Assange ilmestyy paikalle, mutta juuri ennen ruokailua hän vain katoaa paikalta. Välillä kusipäisesti käyttäytyvä Assange ilmestyy Domscheit-Bergin kotiin, heittää hänen tyttöystävänsä ulos ja syö hänen ruokansa.

Viides valta toistaa The Social Network ja Jobs -elokuvista tutun kuvauksen arroganteista teknologiavelhoista, jotka muuttavat maailmaa. Teknomaailman nörtit ovat nyt nettimaailman lisäksi todellisen ja elokuvamaailman sankareita. 



Viides valta on lähellä dokumenttielokuvaa ja -teatteria. Käsikirjoitus pohjautuu kahden kirjan aineistoihin, entisen Wikileaks-aktivistin Daniel Domscheit-Bergin kirjaan Inside WikiLeaks: My Time with Julian Assange at the World’s Most Dangerous Website ja toimittajien David Leighin & Luke Hardingin kirjaan WikiLeaks: Inside Julian Assange’s War on Secrecy.

Materiaalia käytetään taitavasti ja kierosti, tavassa yhdistyy tutkivan journalismin terävyys, kriittisyys, kyynisyys ja moralistisuus. Yhdistelmä muistuttaa, kuinka ongelmallinen dokumentaarisuus on tyylimuotona silloin, kun tekijät eivät vastaa myös tutkivan journalismin tulkinnoista. 


Kun elokuvaa tehdään jännittävän juonen eikä journalismin ehdoilla, tarinan dokumentaarisuutta jäljittelevässä fiktiivisessä elokuvassa on eri asia kuin tutkivaan journalismiin pohjaavat dokumenttielokuvat, jotka käyttävät myös fiktiivisiä elementtejä.
 Viides valta näyttelee olevansa dokumentaarinen, vaikka se ei ole.

Teatterilla ja elokuvalla on tapana karata kuin mopo metsään, kun tarinallisuus ohittaa faktat ja totuudellisuuden vaateen.

Viides valta hyödyntää näennäistä dokumentaarisuutta usealla tavalla. Siinä näyttelijät esittävät oikean elämän ihmisiä oikeilla nimillä ja he yrittävät myös näyttää kohteiltaan. 


Elokuva juoksuttaa erilaisia faktoja kohtauksien välissä dokumenttielokuvan tapaan sekä draaman sisällä että teksteinä, jotka luovat illuusion siitä, että ne esittäisivät faktoja. 


Lisäksi elokuvassa Julian Assangea näyttelevä Benedict Cumberbatch näyttelee metakriittisen jälkinäytöksen, jossa hän jäljittelee sitä, miten Julian Assange todennäköisesti reagoisi esitettävään elokuvaan ja millaiseksi propagandaksi hän sitä arvostelisi.

Tämä tuo elokuvaan yhden älyllisen tason lisää, mutta luo elokuvan ylle epäilyksen varjon.

Viidennessä vallassa fiktio ja ei-fiktio sekoitetaan niin hyvin, että katsoja ei tiedä, mikä elokuvassa pitää paikkansa ja mikä ei, vaikka olisi Wikileaksin tarinaan tarkemmin perehtynytkin.

Vaikka Viides valta pitää kiinni suurista linjoista journalistisesti, esimerkkejä virheistä löytyy. 


Wikileaksin sivustolla väitetään, että Julian Assange ei todellisuudessa koskaan tavannut elokuvan päähenkilön Daniel Domscheit-Bergin tyttöystävää, vaikka tämä on elokuvassa keskeisessä psykologisessa roolissa. Tämä on vielä pieni virhe. 


Elokuvassa väitetään myös, että Wikileaksin Manning-paljastukset vahingoittivat yli kahtatuhatta USA:n hallinnon tiedustelijaa ja informanttia. Tämä on suuri virhe.


Virheellinen väite on outo, koska heinäkuussa se todistettiin vääräksi myös oikeudessa, kuten The Guardian 31. heinäkuuta 2013 uutisoi. Vastavakoilun upseeri todisti, että Bradley Manningin paljastukset eivät vaarantaneet kenenkään henkeä.

Sitä ennen väite oli todettu vääräksi myös USA:n hallinnossa. Silti väitettä toistetaan eri muodoissa elokuvassa. Se myös rakentaa elokuvan keskeisen moraliteetin. 


Väite on siis valittu elokuvaan siitä huolimatta, että se tiedetään valheelliseksi. 



Elokuva on kuitenkin vuotomyönteinen. Metatarina kertoo, että paljastukset ovat hyvästä, mutta se vaatii samalla ristiriitaisesti, että vuotojen pitäisi olla eettisiä eli paljastettavat tiedot pitäisi tarkistaa, eikä niistä saisi aiheutua vahinkoa viattomille tiedusteluagenteille. Tämän vaatimuksen esittävät elokuvassa USA:n hallinto, journalistit, Domscheit-Bergin tyttöystävä ja hän itse.

”Kun Assange ja Domscheit-Berg pääsevät käsiksi USA:n historian salaisimpiin kansioihin, he väittelevät siitä, mikä hinta joudutaan maksamaan salaisuuksien pitämisestä vapaassa yhteiskunnassa – tai niiden paljastamisesta”, kertoo elokuvan esittelyteksti.


Elokuva väittää lisäksi, että Julian Assange ei ole oikeasti valkotukkainen vaan värjää hiuksensa valkoiseksi, koska hänen lapsuudessaan palvottiin valkotukkaisuutta. Tämän tiedon Julian Assange kiistää itse Wikileaksin sivuilla. Asialla on kuitenkin merkitystä.

Jos se on vale, se asettaa elokuvantekijät hyvin kummalliseen valoon. Jos taas väite pitää paikkansa, se kertoo hyvin omituisesta Julian Assangesta. Elokuvan pääsanoma on, että Assange on siis tekele, feikki tyyppi, joka värjää hiuksensa eikä myönnä sitä.

Hiusten värin muokkaaminen rinnastetaan elokuvassa siihen, että Assange on tekaissut muutakin kuin hiuksensa. Assange on luonut Wikileaksille satoja virtuaaliavustajia, joiden takana on oikeasti vain hän itse. Tämän epäeettisen konstruktion Domscheit-Berg puhkaisee. Samalla hän tuhoaa koko Wikileaksin vuotojen vastaanotto-ohjelmiston.

Kun katselee Googlen kuvahaussa Assangen hiusten väriä, huomaa, että Assangen hiusten väri vaihtelee.

”Anna miehelle naamio, niin hän kertoo totuuden”, oli Wikileaksin lähtökohta. Vain todellinen nimettömyys, anonymiteetti, takaa sen, että myös ikävistä asioista voi puhua ilman pelkoa rangaistuksesta.

Tarvitaan vain yksi moraalinen ihminen verkostossa paljastamaan salaliitto. Assange on täysin sitoutunut tähän vaatimukseen, kun taas paljastusten seurauksia pohtiva Domscheit-Berg ajattelee varautuneemmin.

Eettiset kriitikot kysyvät, kuka on antanut Julian Assangelle oikeuden vuotaa tietoja. Tämä on hyvä kysymys, johon vastaus on: ei kukaan. Se on hetki, jolloin eettinen omatunto ohittaa valheellisen moraalin, eikä sille ehkä löydy mitään universaalia kaavaa.

Olin itse paikalla, kun uuden vuotosivusto Openleaksin aktivisti Herbert Snorrason saapui Lasipalatsin kohtaamispaikalle tammikuun lopussa vuonna 2011. Uusi vuotosivusto on avattu – periaatteessa.

Oikean elämän Daniel Domscheit-Berg ja muut Openleaksin perustajat olivat pettyneet Wikileaksiin ja yrittivät uudessa projektissaan välttää Wikileaksin kohtalon. Wikileaks ei ollut avoin ja demokraattinen systeemi Wikipedian tapaan. Wikileaks ei toiminut eettisesti. 


Nyt vuonna 2013 voi todeta, että Openleaks-projekti on ehkä eettisen vuotamisen looginen johtopäätös. Turvallisen ja eettisen vuotamisen projekti ei vuoda koskaan mitään.

Viides valta. Ohjaus Bill Condon. Ensi-illassa tänään 25.10. Kolme tähteä.

Artikkeli on julkaistu pidempänä Voimassa 8/2013.

Kommentoi Facebookissa
Olutposti 2019
Nauti tyhjyydestä