Espoon teatteri on ruma rakennus eikä sen vieressä ole oikein mitään. Keväällä 2010 Espoossa putosi pommi: Juha Jokelan Esitystalous-näytelmä, jonka liput myytiin hetkessä loppuun. Tai ”rysäyksessä”, kuten Helsingin Sanomissa kirjoitetaan. Esitystaloutta kuvattiin loistavaksi aikalaissatiiriksi.

Seuraava Juha Jokelan teos nähtiin Kansallisteatterin juhlavuosinäytelmänä. Patriarkka sai pääosin loistavat arvostelut, mutta jotkut kriitikot pitivät sen sanomaa tyhjänä. Teos kuvaa yhden perheen kautta yhteiskunnan nykytilaa ja niitä poliittisia asenteita, joilla tähän päivään on tultu.

Nyt Jokela valmistelee Esitystalouden itsenäistä jatko-osaa, jonka alaotsikko on Tehtävä Espoossa. Siinä Minä-hahmo esittää kirjailijaa, joka on valittu Espoon brändityöryhmään. Haussa on Espoon identiteetti.

Idea alkoi kehittyä ensimmäisen Esitystalous-näytelmän teon yhteydessä.

”Espoo on hahmoton paikka. Teatteri hakee mielellään jotain paikallista, Espoon paikallisuus on ristiriita sinällään. Miten niin Espoo on kaupunki? Mutta en halua ottaa siihen kantaa, ehkä se on mahdollista”, Jokela sanoo.

Espoo tuntuu poikkeukselliselta paikalta – kaupungilta, jolla ei ole keskustaa. Mutta onko se poikkeuksellisuuden metafora vai tavallista suomalaisuutta?

”Kyllä teatteri on sellainen, että jos näyttämölle jotain laittaa, siitä tulee metafora”, Jokela sanoo.

”Espoo on mielenkiintoinen metafora nykyaikaisesta identiteetistä, se on tavallaan avoin. Siinä ei ole sellaista ikuista pistettä, jonka ympärille kaikki on aina rakentunut, vaan se on muuttuva. Ei se itsellekään ole vielä ratkennut.”

Näyttämö on sijoitettu keskelle kahta vastakkain nousevaa katsomoa. Harjoituksissa roolihahmoilla on liikemiesten tyyliin puvut päällä. Repliikeissä vilahtavat sosiaalitoimi, talouskasvu ja ympäristökatastrofit.

Jokelan Patriarkkaa kehuttiin sen oivaltavista tavoista seurata yksityiskohtia. Nyt näyttämö on kuin virtaava joki, ja lattiaan heijastetaan kuvia.

”Näyttämökieli on taikaa, ja teoksen valmistuminen on aina hyppäämistä tyhjyyteen. Nyt on lautat jotka liikkuvat ja videoprojisoinnit jotka heijastetaan lattiaan. Se on niin eri asia kuin perinteinen näyttämö, jota pystyy ikään kuin maalaamaan. Kun menee harjoituksiin, hyvin vähän tietää, mitä iltapäivään mennessä tulee rakentaneeksi.”

Kansallisteatteriin Jokela sanoo opetelleensa ison talon sääntöjä, nyt taas toisenlaista näyttämökieltä.

”Meillä on käynnissä vahva kotimaisen draaman nousu. Meillä on paljon opittavaa ohjauksen maailmasta, näyttämökielestä. Siksi minunkin tekee mieli haastaa itseni. Pohdin, pystynkö rakentamaan pikkuhiljaa itselle hyvältä tuntuvaa näyttämökieltä.”

Patriarkassa Jokela sanoo etsineensä orgaanista ja vääjäämätöntä tunnelmaa peileillä ja pinnoilla. Esitystalous 2:n keskellä virtaavassa joessa toistuu sama vääjäämättömyys.

”Tuntuu siltä, että tässä sitä ympäristökatastrofia odotellessa pidetään palaveria ja pohditaan Espoon identiteettiä. Samalla lautta lipuu kohti jotain, mitä ei tiedetä.”

Esitystaloutta kirjoittaessaan Jokelan tavoitteena oli tehdä yhteiskunnallinen näytelmä, mutta sellaisella tavalla, joka ei olisi 70-lukulainen, vaan jossa jopa konsultti voi puhua järkeviä.

Hän ei halunnut tehdä näytelmää, jossa joku olisi täysin oikeassa tai väärässä.

”Sen jälkeen tuli olo, etten halua toista kertaa määritellä teosta etukäteen edes etuliitteellä ’yhteiskunnallinen’.”

Jokela kertoo, että hänen historiaansa kuuluu voimakkaasti uskonnollinen vaihe. Hän tuli rippikoulussa uskoon, mutta sanoo perheensä olleen asian suhteen ”suht tavallinen”. Viitisen vuotta Jokela oli aktiivinen seurakunnassa ja vielä hiipuvasti mukana pitkään.

”Se on vaikuttanut paljon myös ohjaajankuvaan. Minusta ohjaaja ei ole sellainen johtaja, joka vie muut totuuden äärelle. Työnjohtaja kyllä, mutta mielelläni keskustelen ja neuvottelen.”

Se näkyy, kun seuraan Esitystalous 2:n harjoituksia. Jokela kysyy kohtauksen päätteeksi, miltä se näyttelijöistä tuntui.

”Lahkolaisuus-ajattelua näkyy paljon. Sitä on teattereissa, firmoissa ja järjestöissä, niissä oikein kaivataan johtajaa.”

”Olen aloittanut kirjoittamista gospel-ympyröistä. Taide oli silloin työkalu jo tiedetyn viestin kertomiseen. Siitä tuli allergia totuuden tietämistä kohtaan.”

Esitystalous 2 -näytelmää varten Jokela on seurannut maabrändikeskustelua ja muita brändityöryhmiä. Onko työryhmien papereilla mitään vaikutusta?

”Nyt näyttää siltä, että niillä ei ole mitään merkitystä. Maabrändiraportti korosti esimerkiksi luomun ja vesiensuojelun merkitystä, nythän sitten esimerkiksi kaivosteollisuuteen on satsattu mittavasti, eikä se ainakaan puhtaan veden kanssa mene ihan yksiin.”

Jokela sanoo, että toisaalta brändiryhmän aikajänne voi olla mitä vaan.

”Ehkä kaikki näyttääkin viisaalta 40 vuoden päästä.”

Näen harjoituksissa kohtauksen, jossa työryhmä eksyy ympäristökatastrofin uhasta keskustelemaan linnuista, jotka syövät muovia. Samaan kohtaukseen Jokela viittaa puhuessaan esityksen materiaalin piirtämästä kuvasta: yhdistelmästä jotain luonnollista ja keinotekoista.

”Komedia tässä syntyy siitä, että taiteilija menee ryhmään ja yrittää pysyä taiteilijana, vaikka häneltä toivotaan strategiaa kaupunkisuunnittelun avuksi.”

Jokelaa hämmentää paikka, johon taidetta yritetään panna.

”Taide ehkä ymmärretään väärin, koska tuntuu, että tätä työtä pitää oikeuttaa pirusti.”

Jokela viittaa heinäkuussa Britanniasta tulleeseen uutiseen, että taide kasvattaa taloutta.

”Se oli tietenkin hyvä uutinen, mutta mulla on sellainen epäilys, että taide pakenee tällaista ajattelua. Jos tällainen yhtälö esitetään, taide etsii väylää, joka tuottaakin tappiota, ihan vaan vittuillakseen. Siihen liittyy yritys kuunnella luonnon ja ihmismielen autenttista kaaosta, joka on kaikkea muuta kuin selkeä ja powerpointmainen.”

Jokela on ollut sosiaali- ja terveysministeriön strategian kirjallisena sparraajana ja tehnyt joitain tilaustöitä taidemaailman ulkopuolelle.

”Kiinnostavaa oli tunne siitä, että pääsee suoraan vaikuttamaan yhteiskunnalliseen. Samalla ne olivat aika suuria muukalaisuuden kokemuksia.”

Jokela sanoo, että Esitystalouden esittämä Espoon brändiryhmä on puhdas mielikuvituksen tuote, vaikka tosielämässäkin Espoo-strategiaa eli Espoo-tarinaa kirjoitetaan.

”Kun menee huonosti, taidetta pitää alkaa oikeuttaa. Huomaan itsestänikin, että alan mielessäni oikeuttaa omaa tekemistäni. Minulla on aavistus, että siinä kelassa on jo jotain menetetty.”

Taidekenttä joutuu itseään oikeuttaessaan tekemään vastakkainasetteluja, Jokela lisää.

”Onko dokumenttiteatteri tärkeämpää kuin fiktiivinen teatteri siksi, että dokumenttiteatteri vaikuttaa suoraan? Tosiasiassa taide juhlii aina moninaisuudella.”

Entä mitä annettavaa tieteellä on politiikalle?

”Se on minusta tärkeämpi kysymys kuin mitä annettavaa taiteella on. Jos miettii vaikka tuloerotutkimusta, kyllä julkinen keskustelu tuloeroista on äärimmäisen pinnallista.”

”Taloustieteenkin tietoja pitäisi päivittää, jos miettii vaikka miten vyönkiristyspolitiikasta ja velkaantumiskysymyksistä oli pitkään iso konsensus ja yhä väitetään, että velkaantuminen on saatava pysäytettyä.”

Jokela sanoo miettivänsä Jussi Ahokkaan ja Lauri Holapan tekstejä. Ahokas ja Holappa ovat kriittisiä taloustutkijoita, joiden mukaan esimerkiksi koko taloustiedekeskustelusta pitäisi siivota pois kotitalousmetafora.

”Niin kuin valtion talous vaatisi samanlaisia toimia kuin kotitalous, se on hämäävää. Että kyllä tiede voisi vaikuttaa enemmän ja nopeammin politiikkaan.”

Tempo- ja uuvuttavuusero oli myös yksi Esitystalous 1:n teemoista.

”Politiikka on hidasta. Samassa ajassa kun liike-elämä laatii pitkälle meneviä 3D-mallinnuksia Tapiolan kaavasta, poliitikko tappelee, saako hän asiansa esityslistalle, jossa päätetään, mistä keskustellaan puoluekokouksessa.”

Mutta on Espoon teatterin vieressä yksi kiinnostava rakennus. Jokela osoittaa sitä kun kävelemme ulos teatterista. Se on puurakentamisen malliyksilö. Vuonna 2005 valmistunut Finnforest Modular Office -toimistotalo on Euroopan korkein puurakenteinen toimistorakennus.

Innovatiivisuutta Espoossa.

__________

Juha Jokela

Teatteriohjaaja, teoksia Mobile Horror, Fundamentalisti, Esitystalous, Patriarkka.

Käsikirjoittanut muun muassa televisiosarjoja Firma, Kallio ja Pulkkinen.

Yksi viidestä Kansallisteatterin kotikirjailijasta, seuraava teos valmistumassa vuonna 2016.

Syntynyt Tampereella, ei asu Espoossa. Kannattaa yhä Ilvestä ja liikuttui, kun Raimo Helminen lopetti pelaajauransa.

Esitystalous 2 – Tehtävä Espoossa Espoon kaupunginteatterissa 18.12. asti.

Artikkeli on julkaistu myös Voimassa 7/2013 s. 22-23.