”16-vuotiaana näin, kuinka Israelin armeija tappoi ihmisiä ja mietin, mitä tehdä. Minusta tuli Al-Aksan marttyyrien prikaattien vapaustaistelija toisen Intifadan aikana 2000-2007″, kertoo Helsingissä vieraileva näyttelijä Rabea Turkman.

Turkman nostaa paitaa ja esittelee ampumajälkiä vatsassaan.

”Israelin armeija tuli kotiin etsimään minua ja tappoi siskoni. Palestiinassa tämä on normaalia.”

Vuonna 2007 Israel ja Palestiina solmivat rauhan ja Turkman pantiin puoleksi vuodeksi palestiinalaisvankilaan.

”Al-Aksan entinen Jeninin johtaja Zakaria Zubeidi on yksi Freedom Theatren perustajista ja hän oli teatterin johtajan Juliano Mer-Khamisin hyvä ystävä. Hän vieraili vankilassa ja näimme Mer-Khamisin televisiossa. En tiennyt, että Palestiinassa on teatteri.”

Päivisin Turkman sai ulkoilla, joten hän suuntasi teatterille.

”Sanoin, että haluan teatterikouluun. Mer-Khamis käski jättämään aseen kotiin ja tulemaan takaisin.”

”Mer-Khamis oli kunnianhimoinen hullu, joka halusi tehdä meistä Palestiinan parhaan teatterin, ei vain keskusta, jossa puuhaillaan pakolaislasten kanssa. Hän opetti meitä kuin armeijaa.”

Länsirannan pohjoisosassa Jeninin pakolaisleirillä sijaitseva Freedom Theatre on vuodesta 2006 lähtien tarjonnut elintärkeän vaihtoehdon turhautumisen ja väkivallan kierteelle, johon leirin nuoret usein päätyvät.

Keskus kouluttaa näyttelijöitä, järjestää elokuva- ja valokuvakursseja ja tarjoaa ihmisille turvallisen tilan ilmaista itseään.

Teatterin perustaja Juliano Mer-Khamis julisti, kuinka kolmas Intifada tapahtuu kulttuurin keinoin – viime vuoden huhtikuun 4. päivään asti, jolloin hänet ammuttiin teatterin edustalla.

Juutalaisäidin ja palestiinalaisisän poika ei ollut vain teatterijohtaja vaan myös ”ystävä, karismaattinen visionääri, seitsemän miestä yhdessä…”. Kansallisteatterilla harjoittelevilta teatterilaisilta eivät kehut lopu.

Mer-Khamisin mukaan kulttuuri rikkoo tabuja kannustaessaan ilmaisunvapauteen ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen. ”Yhteiskunnassa, joka palkitsee tottelevaisuutta aloitteellisuuden sijaan ja sääntöjen seuraamista kokeilun sijaan, tämä on radikaalia.”

Helsingissä nähdään sovitus Samuel Beckettin näytelmästä Huomenna hän tulee. On helppo ymmärtää, miksi palestiinalaisopiskelijat valitsivat lopputyökseen teoksen täynnä absurdia odottamista ja jopa itsemurhan hautomista.

Myös näytelmän ohjaaja, israelilais-amerikkalainen Udi Aloni, oli Mer-Khamisin hyvä ystävä.

”Halusimme kunnioittaa johtajamme muistoa”, teatterin koordinaattori Rawand Arqawi kertoo.

”Paikkailemme nyt valtavaa aukkoa, eikä se ole helppoa. Eristetyllä pakolaisleirillä monet suhtautuvat teatteriin epäluuloisesti.”

Myös Mer-Khamisin vapaana liikkuvat murhaajat halusivat harmia teatterille, joka ärsyttää niin Israelin kuin Palestiinan vanhoillisia.

”Murhatutkimuksiin liittyy salailua. Tuntuu ettei kukaan välitä, maailmallakaan. Olin iloinen kun kuulin, että Israelin armeija osallistuu tutkimuksiin. Miehityksen alla elävät tietävät, että jos Israel haluaa löytää jonkun, se tapahtuu”, Arqawi kuvaille.

Esteitä kasautuu myös Mer-Khamisin unelman eteen: Jeninin kaupunkiin piti rakentaa isompi teatteri. Rakentaminen keskeytyi, kun Palestiinan viranomaiset keksivät, että teatteri on laittomasti metrin kaupungin maalla.

Periksi ei anneta. Teatteri on jo muuttanut monen, myös Rawand Arqawin, elämän.

”Naisten vahvistaminen on tärkeä osa työtämme. Järjestämme kuvauskursseja, vaikka monet paheksuvat, kun tytöt kulkevat kaduilla kamera kädessä.”

Kun teatteri esiintyi Berliinissä viime vuonna, Mer-Khamis kertoi haluavansa aplodeja taiteen vuoksi, ei myötätunnosta.

Se oli Rabea Turkmanin ensimmäinen ulkomaanmatka. Euroopassa vapaustaistelija joutuu selittämään motiivejaan.

”En tule pyytämään, että auttakaa pakolaisia ja antakaa rahaa. Haluan, että tulette Palestiinaan katsomaan, mitä siellä tapahtuu, ja palaatte kotiin kertomaan siitä”, Turkman toteaa.

”Teatterille tulee ulkomaisia vapaaehtoisia auttamaan. Jos haluatte muuttaa jotain, niin vaikuttakaa hallituksiinne.”

Poliittiselle taiteilijalle Palestiina on hyvä paikka syntyä.

”En halua tehdä taidetta taiteen tai maineen vuoksi. Jollei näyttelijällä ole sanomaa, teet vain työsi, shoppailet ja menet kotiin. Palestiinassa keskityn juoksemaan unelmani perässä, koska haluan saada kiinni jostain.”

”En haluaisi Suomeenkaan, vaikka teillä on kivoja kaupunkeja ja vapaus juoda ja naida kadulla”, näyttelijä vitsailee.

Sitten päästään politiikkaan.

”Eurooppalaisten mielestä palestiinalaisilla on ongelma juutalaisten kanssa. Teillähän se ongelma on, katsokaa historiaa!”, Rabea Turkman huudahtaa.

”Ongelmamme on miehitys, eivät juutalaiset. Ja pahin miehitys on ihmisten pään sisällä. Toivon yhtä maata kaikille, ihan sama mikä sen nimi on.”

While Waiting Kansallisteatterissa ma 14.5. klo 19.00 ja ti 15.5. klo 13.00.

Juliano Mer-Khamisin palkittu dokumenttielokuva Arnan lapset Yle Areenassa.

15.5. vietetään Nakba-päivää eli ”katastrofin päivää” vuoden 1948 palestiinalaiskylien tuhojen ja palestiinalaisten paon muistamiseksi.