Vuonna 2009 Hampurissa kourallinen taiteilijoita ja kansalaisaktiiveja päättivät ottaa oikeuden omaan kaupunkiinsa valtaamalla Gängeviertelin vanhan työläiskorttelin. Se oli viimeinen osa samannimisestä huomattavasti suuremmasta työläiskaupunginosasta.

Gängeviertelin kapeat ja sokkeloiset kujat kiertävät kahdentoista vanhan asuin- ja tehdasrakennuksen välillä. Niiden ympärillä levittäytyvät hengettömät teräs- ja lasipintaiset toimistorakennukset, joista heijastuu Hampurin asema yhtenä Saksan liiketoiminnan keskuksista.

Hampurin kaupunki oli myynyt Gängeviertelin korttelin ulkomaiselle kiinteistösijoituksiin erikoistuneelle firmalle, jonka lähtökohtana oli maksimoida saatavansa kalliista maakaupasta, rakentamalla sen tilalle suuri tornitalo.

Oikeus omaan kaupunkiin ja kaikille avoimeen tilaan, joka väheni vuosi vuodelta Hampurin keskustassa, sai ihmiset aktivoitumaan. He halusivat vaikuttaa oman elämänsä ympäristöön.

Aktivistit päättivät vallata rakennukset 22. elokuuta 2009. Valtauksen kantavaksi voimaksi valjastettiin osallistava kulttuuri ja taide, joiden tarkoituksena oli houkutella kaupunkilaiset mukaan toimintaan. Gängeviertelistä haluttiin kaikkien kaupunkilaisten tila.

”Aluksi meillä ei ollut järjestelmää, sillä oletimme poliisin tulevan viemään meidät pois. Valtaamispäivänä järjestettyjen konserttien ja tapahtumien jälkeen paikalle tuli kuitenkin media ja kaupungin edustajat. Meidän piti kehittää strategia ja valita puhemiehet. Tästä syntyi ensimmäinen järjestelmä”, Gängeviertelin pr-henkilöksi valittu Christine Ebeling kertoo heinäkuussa 2012.

Valtaukseen mukaan tulleet ihmiset olivat tavallisia kaupunkilaisia, ilman aikaisempaa kokemusta vastaavasta toiminnasta.

Hyvin pian selvisi, että kaupunkilaiset läpi koko yhteisön olivat Gängeviertelin säilyttämisen kannalla. Kansalaistottelemattomuus oman kaupunkikuvan säilymisen puolesta oli ihmisiä yhdistävä voima. Myös kansallinen media raportoi valtaamisesta positiiviseen sävyyn asettaen paikalliset poliitikot selkä seinää vasten.

”Pidimme ihmisille ovet auki ja erilaisia konsertteja sekä näyttelyitä järjestettiin mahdollisimman paljon. Kaupunkilaiset olivat kyllästyneet sieluttomaan toimistoarkkitehtuuriin, joka vieraannutti heidät omasta kaupungistaan. He löysivät Gängeviertelistä osan Hampurin kadonneesta identiteetistä”, Christine Ebeling sanoo.

Pian poliitikot yli puoluerajojen kehuivat kilpaa Gängeviertelin ja kulttuurin kädenpuristusta, eikä kukaan halunnut olla vastuussa alueen myynnistä tehdystä päätöksestä. Korttelin perinteet ja kuuluisuudet, kuten Johannes Brahms, joka syntyi Gängeviertelissä, nousivat esille ja kaupunkikuvan monikerroksisuutta alettiin jälleen arvostamaan.

Niinpä saman vuoden lopulla kaupunki päätti ostaa alueen kiinteistösijoittajilta takaisin, ja aloitti samalla neuvottelut valtaajien kanssa korttelin tulevaisuudesta.

Kolme vuotta valtaamispäätöksen jälkeen Johannes Schueller istuu samassa kellarissa, jossa unelma Gängeviertelin kulttuurikäytöstä syntyi, ja miksaa studiossaan saksalaisen elektroduon uutta levyä. Hän on myös yksi kolmesta Gängeviertelin audiovastaavasta, joilla riittää töitä lukuisten korttelissa järjestettävien konserttien miksaamisessa.

”Meille tulee paljon bändejä ympäri Saksaa ja ulkomaita myöten. Musiikki on hyvin suuressa osassa Gängeviertelissä järjestettävistä tapahtumista. Ihmiset tulevat kuuntelemaan jännittäviä keikkoja myös, koska konsertit ovat aina ilmaisia”, Johannes Schueller sanoo.

Gängeviertelin toiminnassa mukana olevat noin 120 aktiivista henkilöä, eivät saa työstään mitään palkkaa. Sen sijaan he hyötyvät ilmaisten työtilojen ja vastavuoroisten työpanosten kautta.

Johannes Schueller näkee taloudellisen riippumattomuuden luovan myös mielenkiintoisia lopputuloksia: ”Ihmiset tekevät paljon töitä ilmaiseksi, joten he haluavat sen johtavan ainutlaatuisiin kokemuksiin.”

Ghadiri ”Ali” Nejadian Fard löysi Gängeviertelin yhteisön noin puolitoista vuotta sitten. Hän oli ammatiltaan investointikonsultti ja työskenteli pitkiä päiviä ilman suurempaa intohimoa työtään kohtaan.

”Olin täysin haltioitunut yhteisön tavasta elää. Kommuuni toimi yhdessä, eikä kyse ollut positioista tai siitä kuka olet. Tärkeintä oli, että toit positiivista energiaa mukanasi”, Ali sanoo.

Hän lopetti konsultin hommat ja löysi uuden tavan elää osana Gängeviertelin yhteisöä. Nyt Ali kuuluu elokuvia tuottavaan Hamburgerkino-kollektiiviin, joka toimii korttelin keskellä sijaitsevan Fabrikin yläkerrassa. Rakennuksessa, jossa aikoinaan valmistettiin vöitä ja solkia, sijaitsee nykyään Hamburgerkinon lisäksi konserttisali, valokuvastudio, galleria ja monia muita taiteilijoiden työskentelytiloja.

”Hamburgerkinon kanssa järjestämme joka vuosi Kinokabaretin. Ihmiset ympäri maailmaa tulevat tekemään lyhytelokuvia yhdessä. Me hoidamme kaluston, majoituksen, ruokailun ja koordinoimme ihmiset auttamaan toisiaan.

Aikaa elokuvan tekoon on 48 tuntia ja tapahtuma kestää noin kymmenen päivää. Osallistuminen maksaa 10 euroa, jolloin raha ei juuri ole este osallistumiselle”, Ali kertoo esimerkkinä kaikille avoimista tapahtumista.

Rahoitus Gängeviertelin juokseviin kuluihin tulee juomien myynnistä. Koska heillä ei ole lupia myydä alkoholia, maksu on aina lahjoitus. Asiakas itse päättää siitä, mitä hän haluaa mistäkin maksaa, jos mitään.

”Itse asiassa asiakas on väärä ilmaisu, sillä ihmiset antavat rahaa juomista ja myös esiintyjistä, koska arvostavat tätä paikkaa. Ihmisillä on mahdollisuus tulla ja tehdä asioita, kehittää tätä tilaa”, Ali tarkentaa.

Kolme kuukautta valtaamisen jälkeen aktiivit päättivät perustaa osuuskunnan vakiinnuttaakseen toiminnan. Päätöksenteko on jakaantunut kaikkien halukkaiden kesken. Gängeviertelissä toimii noin kolmekymmentä ryhmää, jotka pyörittävät eri osa-alueita baareista, gallerioihin ja työtiloihin sekä moniin eri tapahtumia järjestäviin ryhmiin. Ryhmät eivät saa päättää asioista keskenään, vaan kerran viikossa järjestettävä yleiskokous hyväksyy ryhmien ehdotukset.

Christine Ebeling myöntää päätöksenteon vaikeudet: ”On vaikeaa tietää edustavatko päätökset kaikkia osallisia, koska yleiskokous ei kerää ihmisiä keskustelemaan, varsinkin kun aiheena on jokin hankala asia.”

Esimerkiksi omaa rooliaan hän pitää tärkeänä, mutta ei ole aina varma, edustaako hänen julkisuuteen antamat viestinsä kaikkia korttelissa toimivia.

Kaupungin kanssa käytävät neuvottelut ovat vuosien varrella edenneet vaihtelevasti. Päätettyään säästää alueen, kaupungin päättäjät halusivat vaikuttaa sen tulevaisuuteen. Tällä hetkellä he rahoittavat talojen kunnostustöitä ja yksi talo saa rahoitusta myös EU:n lähteistä.

Ongelmaksi ovat nousseet tulevat restaurointityöt, joita rakennukset tarvitsevat pysyäkseen kunnossa. Niiden siivellä kaupunki yrittää myös kontrolloida korttelissa työskenteleviä tahoja ottamalla vuokrat käyttöön.

Siinä missä korttelissa järjestettävät useat sadat vuotuiset tapahtumat ovat olleet ilmaisia ja tarjonneet uutta sekä kokeilevaa taidetta kaikille kaupunkilaisille, tulevat rahoituspaineet muuttamaan tarjolla olevaa sisältöä.

Johannes Schueller näkee euforian päivien olevan takanapäin: ”Entisöinti saa ihmiset varpailleen, koska meininki näissä kahdessatoista talossa tulee muuttumaan. Koko paikka on institutionalisoitumassa. Uudessa tilanteessa ei auta muuta kuin löytää paras mahdollinen tapa toimia.”

Monille taiteilijoille se merkitsee uusien tilojen etsimistä. Vaikka Hampuri mainostaa olevansa metropoli, joka ottaa vastaan taiteilijoita koko kulttuurikentän laajuudelta, he kuitenkin haluavat kontrolloida sitä. 8700 neliömetrin tilat kaupungin keskustassa on heille suuri kulttuuripoliittinen linjanveto.

Gängeviertelin kapeilla kujilla kulkee ihmisiä perjantai-iltana tapahtumasta toiseen. Tarjolla on kahdet näyttelyn avajaiset, joista toisessa esittäytyy kuuluisa saksalainen poliittista satiiria harjoittava ryhmä, jonka kynsiin joutuvat myös Hampurin poliitikot. Lisäksi on punkbändin keikka sekä korttelissa toimivat kaksi baaria ja teehuone.

”Täällä ei taustalla tai etnisellä alkuperällä ole mitään väliä. Vain ihmisten käytös ratkaisee. Se on Hampurissa harvinaista”, Mohammed Reza Aali kertoo, joka on tullut tapaamaan ystäviään ja viettämään aikaa korttelissa.

Gängeviertelin infopisteessä istuu Regina Faulk koiransa kanssa ja kertoo korttelista englantilaisille turisteille.

”Meillä käy joka päivä turisteja ja ulkomailta tulleita kansalaisaktivisteja, jotka ovat kiinnostuneita valtausliikkeestä. Myös paikalliset ihmisiä tulevat päivittämään tietojaan”, Regina Faulk kertoo kymmenien paikallisten taiteilijoiden teosten keskellä, joita ihmiset voivat katsella ja ostaa.

Christine Ebeling kertoo kansainvälisen ja saksalaisen kulttuurivaihdon olevan vilkasta vastaavanlaisten vallattujen alueiden kanssa ja se vain lisääntyy ajan kanssa. Gängeviertel on myös mukana Oikeus kaupunkiin -liikkeeseen, joka toimii Hampurissa.

Kaikki tapahtuu tekemällä. Osallistua voi kuka tahansa tulemalla tekemään asioita. Toiminta ei ole ylhäältä johdettua ja sitä kautta rajaa tekijöitä pois.

”Ideana oli alun perin luoda kaikille avoin autonominen tila, jossa voimme yhdessä vaikuttaa taiteen ja kulttuurin sisältöihin. Tavoite oli luoda ihmisille kulttuuripalvelu, joka on vaihdon ja oppimisen paikka. Mukana oli kulttuuripoliittista aktivismia”, Christine Ebeling kertoo.

”Moni täällä toimivista ihmisistä on uhrannut hankkeelle paljon omaa aikaansa ja osittain myös uransa. Ilman Gängevierteliä moni olisi jo muuttanut Hampurista Berliiniin.”