Yhteiskunta jakautuu kokonaisvaltaisesti poliittiseen, taloudelliseen ja kulttuuriseen alueeseen, ja näiden alueiden tasapainoinen vuorovaikutus mahdollistaa terveen yhteiskunnan. Tällaista yhteiskunnan hahmotusta kutsutaan kolmijäsennykseksi. Ajatus on peräisin antroposofisen liikkeen perustajana tunnetulta Rudolf Steinerilta (1861–1925), joka yritti sen avulla saada aikaan tervehdyttäviä uudistuksia ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä Saksassa.

Verrattuna esimerkiksi sosialismiin yhteiskunnallinen kolmijäsennys painottaa alarakenteen sijasta kulttuurin aluetta, jolta uudet ajatukset ja ihmiselämän merkityksellisyys virtaavat, ja jota institutionaalisella tasolla edustavat muun muassa kansalaisjärjestöt, koulut ja uskonnolliset yhteisöt. Jos kulttuurin alue rappeutuu, kaikki on menetetty.

Filippiiniläinen kansalaisaktivisti, tulevaisuudentutkija ja maatalousasiantuntija Nicanor Perlas (syntynyt vuonna 1950) käsittelee yhteiskunnallisen kolmijäsennyksen ajatusta sovellettuna nykymaailmaan kirjassaan Shaping Globalization – Civil Society, Cultural Power and Threefolding (2000).

Uusimmassa kirjassaan Mission possible! Perlas keskittyy mahdollisuuksiin muovata uusiksi filippiiniläistä yhteiskuntaa, jota riivaavat moninaiset ongelmat kuten köyhyys, väkivaltaisuudet, korruptio, ympäristötuhot ja henkinen näköalattomuus. Hänen kirjallaan on kuitenkin myös Filippiinejä laajempaa merkitystä.

Perlasin mukaan lainsäädäntö-, tuomio- ja toimeenpanovallan eriyttämiseen perustuva vallan kolmijako-oppi on menettänyt tehonsa korruption ja vallan epädemokraattisen keskittymisen estäjänä. Terve yhteiskunnallinen kehitys on nykymaailmassa mahdollista ainoastaan osallistamalla yhteiskunnan eri sektorit entistä laajemmin päätöksentekoon.

Maailman huipulla kolmijäsennyksestä onkin jo tullut valtavirtaa, eikä Perlas liene tähän täysin syytön. Hän on aktiivisesti ajanut kolmijäsennystä Filippiineillä onnistuen muun muassa sisällyttämään kestävän kehityksen Agenda 21:n Filippiinien lainsäädäntöön ja osin kaatamaan Yhdysvaltain uusliberalistiset pyrkimykset Aasian talousliitto APECissa. Niinpä Filippiinien toimittua YK:n kestävän kehityksen osaston UNSDP:n puheenjohtajana 1998 kolmijäsenteisiä yhteistyömalleja alettiin ajaa YK-tasolta käsin.

Myös Maailman sosiaalifoorumi toimii kolmijäsennyksen idean mukaan pyrkiessään luomaan kansalaisjärjestöille samanlaisen maailmanfoorumin, jollaiset poliittisella ja taloudellisella eliitillä on jo aiemmin ollut.

Syy suosioon on yksinkertainen: kolmijäsenteinen hallinto toimii tehokkaammin, sillä sen avulla on mahdollista saada aloitteille entistä laajapohjaisempi tuki. Ei olekaan yllättävää, että Maailman talousfoorumissa 2008 yrityselämän edustajat Bill Gates etunenässään alkoivat ajaa ”luovan kapitalismin” nimellä omaa versiotaan kolmijäsennyksestä. Gatesin tapaisille suuryritysten edustajille kolmijäsennys on houkuttelevaa, sillä yritysten yhteistyö kestävän kehityksen hankkeissa poliittisten ja kansalaisjärjestötoimijoiden kanssa luo mahdollisuuksia hyötyä taloudellisesti lisätessään yritysten sosiaalista pääomaa ja puhdistaessaan brändejä.

Perlas varoittaakin autenttisen kolmijäsennyksen hukkaamisesta talouden ja politiikan monien hyötymis- ja sulauttamisyritysten alle.

Toinen vaara on kansalaisliikkeiden sulautuminen politiikkaan, jolloin ne katoavat itsenäisenä, tasapainottavana voimana. Tämä tapahtui esimerkiksi Saksan vihreälle liikkeelle: muututtuaan poliittiseksi puolueeksi elinvoimainen ympäristöliike joutui tekemään kompromisseja ja myymään periaatteen toisensa jälkeen, sillä se ei enää saanut poliittisille pyrkimyksilleen tukea kansalaisyhteiskunnan taholta. Tämä on syönyt sen poliittista arvovaltaa.

Monet kansalaisliikkeet ovat pyrkineet tarkasti välttämään politisoitumista, mutta tietoisuutta tämän menettelytavan perimmäisestä tarkoituksesta on yllättävän vähän. Siksi monet kansalaistoimijat väsyvät toimintansa tehottomuuteen ja hakevat parempia vaikutusmahdollisuuksia politiikasta kadottaen näin kansalaisliikkeiden varsinaisen tarkoituksen.

Perlas uskoo positiivisen kehityksen mahdollisuuteen. Tuekseen hän ottaa kolmijäsennyksen lisäksi laajan luonnon- ja sosiaalitieteellisten teorioiden joukon. Esimerkkeinä hän käyttää systeemiajattelua, kvanttimekaniikkaa ja neurofysiologian löydöksiä neuroplastisiteetista eli ihmistietoisuuden kyvystä muokata aivoja. Lisäksi Perlas käyttää esimerkkeinä MIT:n luennoitsija Otto Scharmerin Teoria U:ta, jossa positiiviset tulevaisuuskuvat valjastetaan nykyisyyden käyttövoimaksi sekä Peter Sengen teoriaa oppivista organisaatioista, jota sovelletaan laajalti muun muassa Kiinassa.

Käänteentekeviä ovat myös National Academy of Sciencen tutkimustulokset, joiden mukaan ihmisten visiot ja aikomukset ennustavat tulevaisuutta paremmin kuin kaikkein tarkimmatkaan tietokonemallinnukset.

Yhteistä näille teorioille on materialistisen reduktionismin ja sosiaalidarvinismin kyseenalaistaminen sekä sen vastustaminen, että ihminen olisi pelkkä geeniensä tai synapsiensa tuote.

Materialistisen reduktionismin vastustaminen on Perlasille keskeistä, sillä muuten meillä ei hänen mukaansa ole eväitä vastata 21. vuosisadan vakavimpaan haasteeseen, niin sanottuun teknologiseen singulariteettiin (tunnetaan myös nimellä NBIC-konvergenssi). Tällä tarkoitetaan yli 50 teknologian (tärkeimpinä nano-, bio-, informaatio- ja kognitiivinen teknologia) eksponentiaalista kehitystä ja yhdistymistä siten, että seuraukset karkaavat ihmisen hallinnasta. Ensivaiheessa ihmiset tulisivat korvautumaan kyborgeilla ja lopulta superälykkäillä koneilla (SIM). Tätä on ennustettu tapahtuvaksi jo vuonna 2045.

Erityisen vakavaksi ja kiireellisiä toimia vaativaksi tämän tulevaisuuskuvan tekee se, että se merkitsee tuntemamme ihmislajin sukupuuttoa. Materialistiseen maailmankuvaan perustuva aktivismi on voimaton sitä vastaan, sillä se ei voi perustellusti vastustaa näkemystä ihmisestä biokemiallisena koneena, jonka kaikki osat ovat vaihdettavissa, paranneltavissa, omistettavissa ja patentoitavissa

Päinvastoin, pelkkää fyysistä suorituskykyä ja aineellista hyvää arvostava katsomus voi tervehtiä ainoastaan ilolla kehitystä, joka lupaa suorituskyvyn, elinajan ja valinnanmahdollisuuksien ennennäkemätöntä kasvua – kätkien kuitenkin edelleen taakseen globaalin kapitalismin orjuuttavan koneiston.

Perlas on yksi harvoista teknologista singulariteettia julkisesti kritisoivista kansalaisaktivisteista. Laajemmissa piireissä tämä kehityskulku on hukkunut talouskriisin ja ilmastonmuutoksen päivänpolttavampien kysymysten alle.

Ydinajatus on se, ettei yhteiskunnan muutos parempaan ole mahdollinen ilman ihmisten sisäistä muuntumista. Siksi Perlas haluaa tuoda henkisen kasvun ja itsekasvatuksen mukaan kansalaisaktivismiin. Hänen Filippiineillä käynnistämänsä MISSION-liike (Movement of Imaginals for Sustainable Societies through Initiatives, Organizing and Networking) toimii sateenvarjona erilaisille kestävän kehityksen hankkeille ja toimijoille sekä tarjoaa muun muassa henkisen kasvun ja paremman hallinnoinnin koulutusta.

Sana ’imaginaali’ liikkeen nimessä viittaa biologiassa tunnettuihin imaginaalisoluihin, jotka aikaansaavat perhostoukassa muutoksen perhoseksi. Samalla tavoin innostuneet ja omaan luovuuteensa yhteyden saaneet yksilöt voivat toimia yhteiskunnallisen muutoksen laukaisijoina verkostoituessaan ja organisoituessaan paremman yhteiskunnan luomiseksi.

Nicanor Perlas: Mission Possible! Sow Courage, Harvest a New World. CADI 2011, s. 361.

Perlas pitää Helsingissä kansalaisaktivisteille tarkoitetun työpajan vielä 23.10.

www.imaginalmission.net

http://wscouragefin.wordpress.com