Artikkeli on aiemmin julkaistu Voimassa 9/2010.

Shin Dong-hyukilla on symmetriset kasvot, voimakkaat luut ja hyvä iho. Hänen katseensa käy minussa vain hätäisesti. Muuten hän katsoo alas eteensä. Vaaleanruskeat silmät ovat enimmäkseen jotenkin välinpitämättömät.

Shin istuu tanskalaiskansanedustajan työhuoneessa kokouspöydän ääressä suuren kattolampun valokiilassa ja kertoo vierailustaan Euroopan parlamentissa.

Kädet rytmittävät puhetta, jota eteläkorealainen ihmisoikeusaktivisti Kim Sang Hun tulkkaa. Korealaiset kiertävät kertomassa poliitikoille Pohjois-Korean tilanteesta. Katson Shiniä kuin näkisin sukupuuttoon kuolleeksi luullun eläimen.

Shin Dong-hyuk on pukeutunut vaaleaan kauluspaitaan ja laadukkaaseen pukuun. Ihmisoikeusjärjestön teettämän lääkärinlausunnon luettuani tiedän, että puku peittää suuren arven alaselässä, pienemmät säärissä ja hänen vasemmassa käsivarressaan.

Hänen oikean kätensä keskisormi on katkaistu ensimmäisen nivelen kohdalta. Hän oli pudottanut keskitysleirin kangastehtaassa vahingossa ompelukoneen lattialle.

Shinin elämäntarinan kuuleminen herättää minussa halun tietää enemmän leiristä, jossa Shin eli 22 vuotta. Paikka näkyy selvästi Google Earthistä.

Tässä se on, Kaechonin keskitysleiri numero 14. Kaechon on Pohjois-Korean keskiosissa vuoristossa, jossa on runsaasti hiiliesiintymiä. Tutkin Googlen satelliittikuvia kaksi päivää, merkitsen havaintoja ja vertaan niitä verkosta löytyviin muihin tietoihin.

Leiriin 14 kulkee rautatie pääkaupungista asti. Maisema on talvinen, vuorten rinteet ovat ohuen lumikerroksen peitossa. Leirin länsiportin sisäpuolella tarkastuspisteessä seisoo juna.

Rata kulkee Taedong-joen törmällä. Leirin sisällä se ylittää joen leiri 14:stä vastarannalle leiri 18:aan. Joki on sula vuodenvaihteen tietämillä.

Oikealla peltojen takana siintää suuri sikala. Vasemmalla puolen radan vieressä on tehdasrakennus, ja heti niiden jälkeen tiiviisti rakennettu kymmenien asuintalojen kolonna. Niiden takana on pienempi joki. Joen toisella puolella on vartijoiden päämaja ja henkilöstön asuinrakennuksia.

Rata päättyy suureen terminaaliin. Terminaalista kulkee lyhyt raide hiilivuoren juurelle. Se on kaivos. Näissä kaivoksissa vangit työskentelevät.

Kahden leirin alue on valtava, ja se rakentuu hajallaan olevista lukuisista parakkikylistä. Vartiorakennusten rajaama alue jatkuu jokivartta pitkin noin 15 kilometriä. Jokivarresta nousee teitä molemmille puolille vuorenrinteille. Teiden varsilla on lisää hiilikasoja, kaivoksia ja kyläsiä. Leiri numero 14 sijaitsee joen pohjoisrannalla.

Keskellä leiriä 14 on suurempi taajama. Siellä on noin kilometrin matkalla keskenään identtisiä, noin 20 metriä pitkiä taloja. Taloja on joen rannalla ryppäässä pitkälti toistasataa.

Täällä Shin Dong-hyuk syntyi vuonna 1982. Hän ei tiennyt mitään Pjongjangista, Kim Jong Ilistä, saati ulkomaailmasta. Ennen tammikuuta 2005, jolloin hän pakeni.

Pohjois-Koreassa on ainakin kuusi keskitysleiriä, joilla on yli 200 000 poliittista vankia. Vankileirijärjestelmä perustettiin 1970-luvulla Neuvostoliiton esimerkin mukaan. Keskitysleirejä hallinnoi salaisen poliisin yksikkö, Bowibu.

Leirin 14 vangit ovat poliittisia vankeja ja näiden sukulaisia. Enemmistö vangeista on Kim Il Sungia vastustaneita puoluetovereita tai armeijan edustajia. Bowibu vangitsee harmin aiheuttajan perheen, jopa tämän etäisempiä sukulaisia. Pelkästään keskitysleirillä numero 14 on arviolta 15 000 vankia.

Shin Dong-hyuk kärsii lopun elämäänsä enojensa 1950-luvun teoista. Kaksi isän veljistä oli ollut Korean sodassa vihollisen puolella ja loikannut Etelä-Koreaan. Isä ja loput suurperheen veljistä kyyditettiin leirille vuonna 1965.

Kaechonin keskitysleirillä veljet erotettiin toisistaan. Shinin isä työskenteli pakkotyössä mekaanikkona. Palkkioksi hyvin tehdystä työstä hän sai luvan avioitua toisen vangin kanssa. Shinin vanhemmat saivat tavata toisiaan vain hyvin harvoin. Heille syntyi kaksi poikaa.

Shin asui äitinsä kanssa 12-vuotiaaksi asti. Äidin osa olivat maataloustyöt. Äiti oli pakkotyössä aamuviidestä iltayhteentoista.

”Muistan etäisesti, että taapersin usein hänen luokseen työpaikalle, mutta hän oli aina hyvin kiireinen, eikä hänellä ollut aikaa osoittaa minulle minkäänlaista kiintymystä. Muistan yhä äitini, mutta minulla ei ole mitään erityisiä tunteita häntä kohtaan”, Shin kertoo Christian Solidarity Worldwidelle antamissaan lausunnoissa.

Shin kävi viisi vuotta koulua. Opettajalla oli aina yllään Bowibun univormu. Koulussa opeteltiin lukemaan ja tekemään yhteen- ja vähennyslaskuja. Toisin kuin muilla vankileireillä, keskitysleirin vangeille ei paasata Pohjois-Korean diktatuurin keksimää ideologiaa.

Siihen ei ole syytä. Vangit eivät tule koskaan poistumaan leiriltä.

Lääkärinlausunto toteaa, että Shin vaikuttaa passiiviselta. Lääkärin mielestä Shin ei ilmaissut tapaamisen aikana uteliaisuutta, halua tietää uusia asioita. Shin vastasi lääkärille, että tiedonhaluisuus oli vankileirillä vaarallinen mielentila.

Vuonna 1996 Shinin elämä muuttui. Shin määrättiin saapumaan koululle. Koulun pihassa häntä odotti henkilöauto. Ilman kysymyksiä Shin laitettiin käsirautoihin ja hänen silmänsä sidottiin. Shin vietiin kuulusteltavaksi.

Kävi ilmi, että hänen äitinsä ja veljensä olivat yrittäneet paeta. Shiniä epäiltiin osalliseksi salajuoneen. Koska tunnustusta ei saatu, Shiniä alettiin kiduttaa. Häntä riiputettiin käsistä ja jaloista palavien hiilten yllä. Kun poika kiemurteli poltteesta, hänen alavatsansa nahkaan työnnettiin rautakoukku, jotta hän pysyisi paikoillaan.

Tällöin häneltä meni taju.

Yli puoli vuotta myöhemmin Shin ja hänen isänsä, joka oli pidätetty samaan aikaan, päästettiin ulos maanalaisista selleistään. Heidät vietiin teloituspaikalle.

14-vuotias Shin Dong-hyuk ja hänen isänsä istuivat eturivissä, kun Kaechonin rangaistusleirin vartijat raahasivat heidän eteensä Shinin äidin ja veljen. Heidän silmiensä edessä äiti hirtettiin ja veli teloitettiin ampumalla. Isä itki, mutta poika ei. Poika oli vihainen äidille ja veljelle, koska he saattoivat koko perheen vaaraan. New York Timesin haastattelussa vuosia myöhemmin hän vannoi yhä vihaansa. Teloitusten jälkeen Shiniä kohdeltiin leirillä kuin petturia.

Tapahtumien kuvaus perustuu Shinin kertomaan. Lääkärintutkimusten ja eri ihmisoikeusjärjestöjen mukaan tiedot vaikuttavat uskottavilta.

”Tilanne Pohjois-Korean sisällä on paljon pahempi kuin me ulkopuolella voimme kuvitella”, sanoo eteläkorealainen ihmisoikeusaktivisti Kim Sang Hun. Kim on eläkkeellä oleva diplomaatti, joka on auttanut satoja pakolaisia turvapaikan saannissa. Kim kiertää eri puolilla maailmaa kertomassa Pohjois-Korean tilanteesta, joka muuttuu nopeasti. ”Maa on tänään eri kuin eilen”, Kim sanoo.

Diktatuuri on toistaiseksi säilyttänyt valtansa, koska se on pystynyt säätelemään informaatiota. Tilanne on tästä muuttunut. Kim arvioi, että enemmistö pohjoiskorealaisista on saanut tietoja ulkomaailmasta Kiinan palauttamilta pakolaisilta ja välikäsien kautta.

”Emme ole yhtään yllättyneitä, jos järjestelmä romahtaa tänä iltana”, Kim sanoo.

Kim arvioi, että Pohjois-Koreassa on lukuisia eri tavoin vastarintaa tekeviä ryhmiä. Hän muistuttaa, että muutokset, jotka saivat aikaan Neuvostoliiton romahtamisen, eivät saaneet alkuaan kansannoususta, vaan järjestelmän eri tasoilla tehdystä monen sortin sabotaasista.

Hänen mukaansa mahdollinen murros lähtee liikkeelle puolueen sisältä, sen vaikutusvaltaisten jäsenten päätöksistä.

Muutoksia edistää myös maahan vasta melko myöhään levinnyt korruptio. Valitut voivat nyt ostaa rahalla erilaisia iloja. Kimin mukaan Pohjois-Korea on maailman korruptoitunein maa. Kim kertoo, että myös ihmisoikeusjärjestöt saavat tietoja maasta verrattain hyvin juuri lahjusten avulla.

Jos Pohjois-Korea romahtaa tänä iltana, kuten Kim kuvaa, saattavat myös vankileirien portit aueta. Miltä mahtaa näyttää koko totuus? Millainen on 24 miljoonan aivopestyn kansalaisen reaktio? Ja jäisikö Kiina katsomaan tapahtumia vierestä?

Tällä hetkellä Kiina käännyttää pakolaiset mitään kysymättä takaisin Pohjois-Koreaan ja estää kansainvälisten pakolaisapujärjestöjen toiminnan alueillaan. Monet pakolaisnaiset joutuvat Kiinassa ihmiskaupan uhreiksi ja pakkoavioliittoihin. Kiina on avainasemassa Korean niemimaan kysymyksissä nyt ja mahdollisissa tulevissa historiankäänteissä.

Katselen keskitysleiriä Googlen satelliittikuvista. Lännessä oleva pato on nostanut joen pintaa. Joen ylittävistä silloista toinen näyttää olevan veden peitossa. Pelloille kuljetetaan ilmeisesti jatkuvasti ulostetta, kasat ovat sulattaneet ympäriltään ohuen lumikerroksen.

Etenkin Taedong-joen pohjoispuolella oleva leiri numero 14 näyttää olevan tarkkaan vartioitu. Satelliittikuvasta voi erottaa kolme pitkin vuorenharjanteita kulkevaa aidan tai vartiotupien muodostamaa kehää. Vartiotupia on harjanteilla muutaman sadan metrin välein.

Sukulaistensa teloitusten lisäksi Shin Dong-hyuk näki keskitysleirillä useita muita teloituksia ja kuolemia. Kouluaikoina hän todisti, kun opettaja hakkasi erään pikkutytön kuoliaaksi tämän varastettua viljanjyviä. Hiilikaivoksissa ja muilla työmailla tapahtuu paljon onnettomuuksia. Nälkä tappaa vankeja.

Kuusi vuotta sitten Shin tapasi leirillä nuoren miehen, joka oli matkustanut useissa Aasian maissa. Kaveruus tämän Park-nimisen nuorukaisen kanssa sai Shinin suunnittelemaan karkaamista.

Tammikuun 25. päivänä 2005 ryhmä vankeja oli keräämässä polttopuita vuorilla, kun miehet huomasivat lähistöllä piikkilanka-aidan. Shin ja Park hivuttautuivat sitä kohti. Päätös syntyi mielijohteesta. Shin juoksi aidalle, hyppäsi ja tunsi piikit jalkapohjissaan. Hän kaatui eteenpäin ja kääntyi katsomaan taakseen. Park roikkui aidalla elottomana, ilmeisesti sähköiskun tainnuttamana. Shin nousi ja ryntäsi alas vuorenrinnettä. Hän vuosi verta.

Shin löysi myöhemmin lukitun talon ja murtautui sisään. Hän varasti talosta riisiä ja myi sen läheisessä kaivoskylässä. Pako jatkui Pohjois-Koreassa 20 päivää. Riisistä saaduilla rahoilla hän sai lahjottua rajavartijan ja pääsi Kiinaan jäistä Tumen-jokea pitkin.

Kiinassa Shin työskenteli metsänhakkuissa noin vuoden ajan. Palkkarahoilla hän matkusti kohti etelää. Quindaossa hän tapasi eteläkorealaisen miehen, joka auttoi häntä hakemaan turvaa Etelä-Korean konsulaatista Shanghaissa.

Keskitysleiriltä numero 14 tiedetään päässeen ulos vain kaksi ihmistä. Shin on toinen heistä. Nyt 28-vuotias nuorimies asuu Etelä-Koreassa. Törkeän mielivallan jättämät arvet eivät katoa koskaan.

Shin kiertää kertomassa Pohjois-Korean ihmisoikeuskatastrofista kansainvälisen politiikan toimijoille. Euroopassa hän ja kahden ihmisoikeusjärjestön edustajat tapasivat europarlamentaarikkoja sekä eri maiden kansanedustajia.

”Emme pysty toimimaan Pohjois-Korean sisällä toistaiseksi, joten käytämme ajan kansainvälisen yhteisön tiedottamiseen”, Shin sanoo design-lampun valossa, tanskalaiskansanedustajan kokouspöydän ääressä. Eteläkorealainen Kim tulkkaa.

”Meillä oli mahdollisuus kertoa EU-parlamentin jäsenille huolistamme. Näiden tapaamisten ilmapiiri oli niin vakava ja vilpitön, että minulla on yhä vahvempi tunne, että voimme auttaa Pohjois-Koreaa.”

”Voimme saada aikaan muutoksen ja parantaa tilannetta, jos vain kansainvälisen yhteisön huoli ja tuki olisi hieman voimakkaampi”, Shin sanoo ja kääntää katseensa alas eteensä.

Yhteistyössä Suomen Amnesty Internationalin kanssa 6.9.2012 julkaistava kirja Leiri 14 (Gummerus) kertoo Shinin tarinan. Kirjan kirjoittanut ja Aasian kirjeenvaihtajana toiminut Blaine Harden sekä Shin Dong-hyuk ovat Helsingissä Akateemisen kirjakaupan kohtaamispaikalla 6.9. kello 16.30.