Tekniikka ei synny pelkästään insinöörien suunnittelupöydillä ja tehtaissa. Emme käyttäisi moniakaan nykyaikaiseen elämään kuuluvia vempaimia, ellei niitä olisi kulttuurisesti tuotettu meille sopiviksi. Selvin esimerkki tästä on kännykkä.

Uusia matkapuhelimia pidetään yleisesti länsimaisen ja erityisesti suomalaisen insinööritaidon suursaavutuksina. Toisaalta vanhakin kännykkä on usein täynnä mitä moninaisimpia merkityksiä, jotka tekevät sen välttämättömäksi ja luonnolliseksi osaksi arkea.

Kännykkä muuttuu kuitenkin hetkessä aivan muuksi, kun vaihdetaan näkökulmaa ja tarkastellaan insinöörejä enemmin taikureina kuin noitina – kuten esimerkiksi tunnettu tekniikan sosiologi Bruno Latour tekee kirjassaan Emme ole koskaan olleet moderneja (Vastapaino 2006, 224 s.). Tekniikan lumo ja itsestäänselvyys heikkenee kovasti, kun katsotaan mitä taikurin verhon takana tapahtuu.

Insinöörit eivät kännykkää valmista, vaan miljoonat terveydelle vaarallisissa olosuhteissa raatavat työläiset kaivoksissa ja tehtaissa. Lukemattomat ihmiset menehtyvät tämän maailmanlaajuisen tuotantoprosessin myrkkyihin ja tappotahtiin. Tai sitten he kituuttavat loppuelämänsä puolisoikeina, keuhkovammaisina tai muuten runneltuina.

Kännykkäyhtiöiden miljardiliikevaihdot eivät kuitenkaan näy kännyköille elämänsä uhraavien palkoissa: kiinalaiset työläiset saavat kuukaudessa pari sataa euroa.

Toisaalta jos joku aikamatkalainen veisi kännykän muassaan vaikkapa 1980-luvun alkuun, taikatemppu ei onnistuisi: Suomen ja maailman ympäristöä ei vielä silloin oltu muokattu uuteen uskoon.

Tunnettu laulu on nykyisin päivitettävä muotoon: ”Niin kauas kuin silmäin kantaa, nään mastoja piikkeineen…”

Mastojen avulla jopa erämaiden kaukaisien kolkkien luonne on muutettu: valon, lämmön ja muiden luonnon elementtien lisäksi siellä on aina mikroaaltosäteilyä. Jos joku tästä sairastuu, se on hänen oma vikansa: terveydenhoitojärjestelmämme ei tunnusta tällaisia tekniikan edistymiselle sopimattomia sairauksia.

Joku voi ihmetellä, miksi tuulivoimaloita vastustetaan muttei kännykkämastoja, vaikka ne aiheuttavat vähintään yhtä paljon maisemahaittaa. Tähän ei ole syynä pelkästään nokialandialaisten isänmaallinen uhrivalmius. Vastustusta on heikennetty merkittävästi sillä, että kännykkämastoista ei tarvitse tehdä ympäristövaikutusanalyysiä toisin kuin lähes kaikista muista hankkeista. Välinpitämättömyys ympäristöstä ja työntekijöiden terveydestä ja kohtuullisesta toimeentulosta ei ole mikään satunnainen ja ohimenevä ilmiö. Se on kännykkäteollisuuden olemassaolon ehto. Jos ympäristön tuhoaminen lopetettaisiin, työpaikat tehtäisiin turvallisiksi ja koko tuotantoketjun työläisten palkat ja työajat muutettaisiin kohtuullisiksi, kustannukset paisuisivat niin, että teollisuus romahtaisi. Uusia kännyköitä ei enää olisi.

Kaunis ulkokuori pettää. Kun sen rikkoo, sieltä voi paljastua hirvittävä ja löyhkäävä todellisuus. IPhone, Galaxy, Desire, Lumia ynnä muut ovatkin lumetta.

Olli Tammilehto on vapaa tutkija ja tietokirjailija, jonka uusin kirja on Kylmä suihku, Ilmastokatastrofin torjunta ja nopea yhteiskunnallinen muutos. Mutta kahden pienen lapsen isänä nämä viralliset roolit usein unohtuvat, ja hän on ennen kaikkea epävirallisen talouden iskurityöläinen.