Syrjäytyminen on tilastollinen termi, jolla kuvataan yhteiskunnan mittareista kadoksissa olevia. Heitä on nyt Suomessa hivenen laskutavasta riippuen noin 40 000. Valtiovalta haluaa saada luvun pienentymään. Koko suomalaisen koulutusjärjestelmän suojaverkko on viritetty toisen asteen ammatillisen koulutuksen varaan. Perinteisesti tämä tulkitaan siten, että syrjäytyneitä ovat amiksen keskeyttäneet.

Harva ymmärtää, että ammatillisella koulutuksella on kaksoistehtävä: opettaa ammatti ja pitää huoli siitä, ettei kukaan keskeytä. Tehtävä on käsittämättömän iso, koska siinä yhteiskuntamoraali liittyy ammatillisen osaamisen välittämiseen. Käytännössä tehtävän hoitavat oppilaitosten ammattiopettajat, jotka toimivat ryhmänohjaajina. Yhdessä opojen, kuraattoreiden ja muun oppilashuollon kanssa he tekevät parhaansa.

Koulun jälkeen nuorten elämänpolut jatkuvat töihin tai kortistoon. Joidenkin opinpolku jatkuu korkeakouluissa, joihin suoritettu tutkinto antaa kelpoisuuden. Tässäkin mielessä suoritetun tutkinnon merkitys on suuri. Ei ihme, jos lukio on nykytilanteesta ihmeissään.

Yhdelläkään toisella koulutusasteella ei ole vastaavanlaista tehtävää. Kykyyn hoitaa näinkin laajaa tehtävää vaikuttaa epäsuorasti opettajien koulutus, joka ammatillisessa koulutuksessa on pääosin ammattikorkeakoulutasoista ammattialasta riippuen.

Jopa presidentti Niinistö on tullut mukaan syrjäytymiskeskusteluun. Näin valtiovalta on onnistunut herättämään myös tiedotusvälineet.

Syrjäytymisen syyt ovat nähdäkseni samat kuin kouluampumisten – moninaiset. Ampumiset tai kiusaamiset ovat vain jäävuorenhuippu. On kätevää kirjoittaa yksittäisten ihmisten patologioista tai huonosta kotikasvatuksesta, kun koulu ei maistu tai jotain ikävää tapahtuu. Ongelmien tarkasteleminen rakenteellisina vaatii enemmän aikaa.

Ajankohtaisista kuntaliitoksista tai terveydenhuoltopalveluista puhuttaessa on hyvä muistaa, että suunta on jo vuosia ollut kohden isoja koulutuskuntaliittymiä. Oppilaitokset saavat pääosan rahoituksestaan valtiolta oppilaspaikkahinnan mukaan, ja siksi ryhmäkokojen kasvattaminen oli menneinä vuosina keino ratkaista koulujen rahoitusongelmia. Nyt suunta on toinen. Ammatillista koulutusta tullaan leikkaamaan suunnitelmien mukaisesti 65 miljoonalla eurolla. Kulttuuri- ja viestintäalat ovat vasaran alla. Paikat siirretään kärjistäen lähihoitajakoulutukseen. Muistathan, ministeri Jukka Gustafsson, että Suomessa asuvan ihmisen perusoikeuksiin kuuluu saada valita opintonsa!

Jonkun puheen mukaan ammatilliseen koulutukseen ollaan nyt ohjaamassa rahaa. Kyse on tulonsiirrosta eli siitä, ettei oikea käsi hahmota, mitä vasen puuhaa. Puhutaan koulutustakuusta, joka tarkoittaa, että jokainen suomalainen tulee koulutetuksi vähintään yhdellä tutkinnolla. Joissain työryhmissä kehitellään koulutusseteliä.

Koko kaksitoistavuotisen opettajanurani ajan paperityöt ovat kasvaneet erilaisten dokumentaatioiden ja sinällään hyvää tarkoittavien arviointikeinojen takia.

Pyyntö: Säätäjät, kehittäkää keinoja, joiden avulla opettajat voivat käyttää enemmän aikaa perustehtäväänsä, opettamiseen. Tajutkaa, että opetuksessa on kyse opettajan ja opiskelijoiden välisestä vuorovaikutuksesta, joka on läsnäoloa.

Kirjoittaja on tamperelainen ammattiopettaja, AD & kulttuurialan tuottaja.