Osa artikkelista on julkaistu Voimassa 1/2012.

”IT-Manager, $1.600 monthly, Master from USA, Delhi -based, going rate: $30.000.”

Tämän tapaisia parinhakuilmoituksia voi lukea Intiassa yhä useammin. Ilmoitukset eivät ole sulhasten itsensä jättämiä, vaan suvun. “Going rate” tarkoittaa myötäjäisinä odotettua summaa morsiamen perheeltä, käypää hintaa.

Myötäjäiset hyväksytään ilman suurempaa vastustusta, sillä hyvin toimeentulevaa aviomiestä pidetään tytön hyvän elämän takaajana. Bisnesajattelu avioliittomarkkinoilla on hulmahtanut ilmiliekkiin IT-palon myötä. Erityisesti keskiluokassa ja niin kutsutussa kauppiaskastissa myötäjäiset ovat yleistyneet.

Rikkaan kansanosan esimerkki lisää myötäjäisten hyväksyttävyyttä. Hulppeilla häillään ylpeilevät julkkisperheet leuhkivat nykyään myös avoimesti myötäjäisillään. Erään rikkaan morsiamen isä lahjoitti aviomiehen jokaiselle perheenjäsenelle uuden auton. Myötäjäiset ovat laittomia, mutta rangaistusmaksu, 80 euroa, on mitätön verrattuna lahjoihin verrattuna.

Huolestuttavin seuraus vinoutuneista avioliittomarkkinoista on tyttösikiöiden abortoinnin jatkuva kasvu. Tyttölapsen syntymä on perheelle taakka. Tämä näkyy karuina tilastoina.

Alle puolet tytöistä suorittaa peruskoulun loppuun, lapsimorsianten määrä on Intiassa maailman korkeimpia ja tytöt kärsivät aliravitsemuksesta poikia useammin. Sikiön sukupuolen määrittäminen on Intiassa laitonta, mutta tyttöjä on jo merkittävästi vähemmän suhteessa poikiin. Tyttöjen suhteellinen osuus lapsista on pienimpiä maailmassa heti Kiinan jälkeen.

Myötäjäiskulttuurin yleistymisen karmivimpia seurauksia ovat myötäjäismurhat. Ahneimmat suvut tavoittelevat useampia myötäjäisiä keinoja kaihtamatta. Mediassa on alettu puhua “palavista morsiamista”.

Tyypillisessä tapauksessa anoppi alkaa vihjailla miniälle, että tämän perheen pitäisi maksaa lisää myötäjäisiä. Vihjailu muuttuu väkivallaksi, ja jos nuori vaimo ei saa sukuaan hankkimaan lisää rahaa, tämä ajautuu usein riistämään itseltään hengen. Yhä useammin miniän kuolema kuitenkin lavastetaan kaasulieden ääressä sattuneeksi onnettomuudeksi tai itsemurhaksi. Sitten sulhanen pannaan uudestaan myyntiin.

Guild of Service -kansalaisjärjestön sisäpiha täyttyy punakultaiseen huntuun verhoutuneista morsiamista. He kulkevat päät siveästi laskettuina suureen telttakatokseen, jossa heitä vilkuilee joukko maharajoilta näyttäviä sulhasia. Ennen ryhmähäiden alkua parit saavat perhevalistusta.

Pitkän linjan naisaktivisti Dr. Mohini Giri osaa käyttää hääjärjestelijän roolia hyväkseen.

”Toistakaa perässäni: Tulen kohtelemaan puolisoani, tyttäriäni ja poikiani kunnioittavasti ja samanarvoisesti ja tulen kouluttamaan molemmat lapseni tasa-arvoisesti.”

Kaksikymmentäviisi hääparia toistaa Girin valan kuuliaisesti perässä. Asenteiden muuttamiseen tarvitaan auktoriteettihahmoja, mutta myös taloudellista tukea. Kansalaisjärjestön kustantamat häät lahjoineen antavat nuorelle parille tasa-arvoisen alun ilman myötäjäisperinteen taakkaa. Giri perusti Guild of Service -järjestön jo 1970-luvun alussa. Ryhmähäät ovat olleet siitä lähtien yhä suositummat.

”Meillä oli toivoa vuonna 1961, kun myötäjäiset kiellettiin lailla. Silloin en olisi uskonut, että niihin liittyvät ongelmat ovat vain kasvaneet”, sanoo pian seitsemänkymmentävuotias Giri.

Guild of Service tarjoaa apuaan hyvin käytännönläheisellä tasolla. Jos morsiamella ei ole sulhasehdokasta, järjestö etsii sellaisen. Pari tapaa toisensa ensimmäisen kerran usein vasta hieman ennen häitä.

”Intiassa suurin osa avioliitoista on edelleen järjestettyjä, ja nuoret ovat valmiita sopeutumaan. Emme voi muuttaa tätä tosiseikkaa, mutta näin voimme auttaa edes muutamia.”

Häälaulujen soidessa morsiamet asettuvat yksitellen oman sulhasensa viereen. Pappi kulkee parilta toiselle ja valelee ruusuvettä morsiamen hennattuihin käsiin. Ujo tunnelma vapautuu vasta viimeisen häärituaalin aikana, jossa hääparin tulee kävellä seitsemän kierrosta tulen ympäri. Naurussa on pitelemistä, kun yli kaksikymmentä paria yrittää pysyä laskuissa kierroksista, sillä vasta seitsemännen jälkeen he ovat virallisesti aviopari.

Seremonian jälkeen 19-vuotias Sangita katsoo onnellisena miestään. Sangita ei ole perinteinen morsian, sillä hän valinnut miehensä itse.

”Opin tuntemaan Amanin basaarissa, jossa molemmat työskentelemme vihannesmyyjinä. Amanilla on oma vihanneskoju. Rakastuimme ja kummankin vanhemmat antoivat avioliitollemme suostumuksen”, hän kertoo hymyillen.

”Viime vuosien aikana rakkausavioliittoja on ollut vihittyjen mukana enemmän. Silti ne ovat selvästi vähemmistössä”, kommentoi Giri.

Järjestö hankkii hääasut, järjestää seremonian, suvulle ruokatarjoilun ja musiikkiohjelmaa. Pari saa lisäksi arvokkaita häälahjoja.

”Polkupyörä on Intiassa arvokas lahja. Sillä mies pääsee kulkemaan töihin ja pyörän kyytiin mahtuu koko perhe – vaimo taakse, lapsi tangolle ja vauva sarviin”, esittelee Giri ja jatkaa:

”Kaasuliesi ja ompelukone on tarkoitettu naisten käyttöön. Tarjoamme naisille ilmaista ompelukoulutusta. Näin naiset voivat tienata kotitöiden ohessa.”

______________

Morsian tähtitaivaan alla

Iltaisin Priya kiipeää katolle katselemaan tähtiä. Peruskoulun opettajana työskentelevä 23-vuotias asuu vielä kotona ja on naimaton. Katolla maatessamme nuori nainen paljastaa, että eno maksoi hänen koulutuksensa, sillä hänen isänsä olisi laittanut hänet jo 14-vuotiaana töihin. Priyan palkka menee nyt pikkuveljen yksityiskoulun maksuihin, sillä pojan kouluttamista perhe pitää tärkeänä.



”Tietenkin autan veljeäni, mutta tämän takia minulla ei ole varaa kunnolliseen aviomieheen”, hän kertoo sujuvalla englannillaan.

”En saa kunnon miestä, jos perheeni ei järjestä kunnollisia häitä. Tiedätkö, intialaiset häät kestävät kolme päivää, ja morsiamen perhe on niistä vastuussa. Pitää olla hääpuku, hääpaikka, koristeet, orkesteri ja ruokaa ainakin neljällesadalle vieraalle. Lisäksi tulevat sulhasen perheelle maksettavat myötäjäiset. Häät maksavat vähintään tuhat dollaria. Minun ja isäni yhteenlasketut tulot ovat vain 100 euroa kuussa.”



Priya harrastaa laulua ja tanssia. Hän on viehättävä ja koulutettu. Mutta lahjakkuus tai edes kauneus eivät riitä intialaisilla avioliittomarkkinoilla. Vaikka myötäjäiset ovat lainvastaisia, taloudellinen hyöty on yhä useampien avioliittojärjestelyjen motiivi. 



”Minä olen onnellinen, kun olen saanut käydä koulua. Äitini joutui naimisiin 15-vuotiaana. Hän joutui kärsimään monta vuotta anoppinsa työorjana. Myös isäni oli väkivaltainen. Hän on vasta viime vuosina rauhoittunut. Silti äitini kesti kaiken, sillä minne hän olisi mennyt?” 



Priya on bramiini, mutta taloudellinen vauraus ja korkea kasti eivät nyky-Intiassa enää kulje käsi kädessä. Aviopuoliso on silti löydyttävä samasta kastista.

Suku on löytänyt Priyalle kaksikin sulhasehdokasta. Yksi heistä on Priyan ikäinen tietojenkäsittelytieteilijä, joka on kuulemma komea. Mutta hänen vanhempansa vaativat 500 dollarin myötäjäisiä. Summa on yleinen yliopiston käyneestä sulhasesta. Toisen ehdokkaan perhe ei vaadi myötäjäisiä, vaikka tämä on väittelemässä fysiikan tohtoriksi. 



”Hän on minua yli kymmenen vuotta vanhempi ja hän ontuu toista jalkaansa.”


Priyan perhe on säästänyt tyttären naittamista varten rahaa jo kymmenen vuotta. Mutta säästössä ei ole kuin kymmenesosa myötäjäisiin vaadittavasta summasta. 



”Kai minun pitää ottaa fyysikko. Olen jo vanha, pian minua ei huoli enää kukaan!” 



Masennuslääkkeitä häästressiin syövä Priya on yksi monista avioliittokulttuurista kärsivistä tytöistä. Päivälehti Indian Times kertoi hiljattain tytöstä, joka teki itsemurhan, koska hän tajusi, ettei perheellä ikinä tulisi olemaan varaa naittaa häntä, kolmatta tytärtä.  



Kun tapaamme seuraavan kerran Priyan kanssa hänen talonsa katolla, kerron hänelle Guild of Servicen ryhmähäistä. Priya torjuu ajatuksen välittömästi. Bramiinina hänellä on velvollisuus pitää yllä tiettyä tasoa.



Priyan perhe on tehnyt päätöksensä. Aviomieheksi saa kelvata rampa fyysikko. 
 
”Hän oli puhelimessa kiltti ja kunnioittava”, Priya kertoo.



Hän on lopulta tyytyväinen. Eikä ihme, valtaosa intialaisista naisista joutuu kohtaamaan aivan toisen todellisuuden. Priya on onnistunut välttämään äitinsä kohtalon.



”Minulla on oma työpaikka. Jos mieheni lyö minua, voin lähteä. Minä tulen toimeen omillanikin.”