Kolumni on julkaistu aiemmin Voimassa 4/2012.

Toisesta lehdestä varastetun ja asiayhteydestään irrotetun lauseen käyttäminen vetävän otsikon toivossa ei edusta hyvää lehtimiestapaa, vaikka asialle laitettaisiin pahnanpohjimmaisista senttareista vähä-älyisin.

Annoin tammikuun lopussa The Guardianiin haastattelun, jossa toimittaja kysyi mielipidettäni vastikään Lontooseen levinneistä Occupy Wall Street -mielenosoituksista. Koska ”mellakoitsijat” kantoivat kylttejä, joissa ilmoittivat olevansa 99 prosenttia, totesin, että ongelmasta päästäisiin, jos puuttuva prosentti päästettäisiin päiviltä.

Koska olen vakaumuksellinen pasifisti ja toimittaja oli siitä tietoinen, kyseessä oli epäilemättä vitsi, joskaan ei nähtävästi kovin onnistunut. Paradoksi se joka tapauksessa oli siksi, että rikkain prosentti on olemassa niin kauan kuin ihmiskunnasta on jäljellä yli 99 henkeä. Sen jälkeen olisi lahdattava pelkkiä miehenpuolikkaita.

Tosiasiaksi kuitenkin jää, että rikkain prosentti hallitsee ristiin omistamiensa noin 150 konglomeraatin (niistä hirvittävimpänä Monsanto) kautta tätä maailmaa paljon suuremmassa määrin kuin yksikään valtio tai poliitikko ja on siksi suorassa vastuussa siitä, että maailman köyhin kymmenys elää orjuuteen verrattavissa oloissa.

Onneton on se kansa tai heimo, joka sattuu syntymään öljyn, kaasun tai timanttien päälle. Heidän ihmisoikeutensa eivät ole edes teoreettiset. Yhtenä esimerkkinä Nigerian ogoni-heimo ja sen puolesta väkivallattomasti taistelleet Ken Saro-Wiwa ja hänen yhdeksän toveriaan, jotka Nigerian valtio hirtti, mutta ei ilman Shellin – joka heimon maat oli öljynporauksellaan saastuttanut – lausumatonta toivetta.

Niinpä pahoittelen rikkaimmalle prosentille mahdollisesti aiheuttamaani ahdistusta ja unettomia öitä. Mahdolliset vahingonkorvausvaatimukset voi toimittaa lakimiehelleni Matti Wuorelle.

Myötätuntoni kuitenkin säilytän niiden yli 50 000 lapsen puolella, joiden nälkäkuolema Afrikan sarven alueella ei ole kuukausiin ylittänyt uutiskynnystä. Tämäkin nälänhäntä johtuu suurelta osin siitä viljan hinnalla keinottelusta, jonka pankkiiriliikkeet Goldman Sachsin johdolla aloittivat 1990-luvulla.

Björn Wahlroosille (joka epäilemättä yksinään muodostaa yhden prosentin jostakin, kenties nousukkaista) ja muille spekulanteille sen sijaan suosittelen jonkinlaisen ruokailuterapeutin tai -konsultin palkkaamista, ettei heidän pöydiltään aterioidessa putoaisi niin paljon muruja. Jonkun nekin on siivottava.