Ranskassa nyt kuohuvan julkisen keskustelun sysäsivät liikkeelle kaksi Tricastanin ydinkeskuksessa tapahtunutta tapaturmaa. Ensin 8. heinäkuuta kahteen läheiseen jokeen valui 18 000 litraa Socatrin käsittelylaitoksen puhdistukseen käytettyä uraanipitoista vettä; elokuussa taas ilmeni, että laitos ei ollut tiedottanut radioaktiivisen hiilidioksidin 14. isotoopin vuodosta, joka ylitti sallitut päästörajat. Socatri on energiajätti Arevan – joka vastaa Olkiluodon ydinvoimalaitoksen kolmannen reaktorin parhaillaan käynnissä olevista rakennustöistä – tytäryhtiö.

Ranskan ydinturvallisuusvirasto (ASN) antoi molemmille tapaturmille lievimmän mahdollisen luokituksen: ykkösen INES-asteikolla, joka ulottuu seitsemään.

Suurista onnettomuuksista ei siis ollut kyse, mutta omahyväisyyteen viranomaisilla ei ole syytä. Ensimmäinen tapaturma ilmoitettiin noin 9 tuntia myöhässä, ja toinen vasta kuukautta myöhemmin. Se herätti luonnollisesti kysymyksen siitä, kuinka monta pientä ydintapaturmaa jää kokonaan ilmoittamatta.

Tapaturmista nousikin kansalliskeskustelu. Julkisrahoitteisen France 3 -kanavan dokumentti Uraani, skandaali saastuneesta Ranskasta tutki Ranskan noin 210 uraanikaivosta, joista viimeinen lopetti toimintansa vuonna 2001. Dokumentissa löytyi muun muassa yleisesti avoimista maastoista korkeasti radioaktiivisia kiviä sekä merkitsemättömiä kaivoskäytäviä, joihin kuka tahansa voisi eksyä vaikka tryffeleitä etsiessään.

Areva valitti dokumentista viestintäviranomaisille ennen sen julkaisua ja tuomitsi sen jälkikäteenkin perättömänä. Kolmen miljoonan katsojan huomio sai kuitenkin ympäristöministeri Jean-Louis Borlooon asialle. Hän kiitteli dokumenttia yleisökeskustelun avauksesta ja lupasi tarkistaa maan suljetut kaivokset.

Myös kehitysmaissa toimivat järjestöt ovat heränneet ydinvoiman vaaroihin. Arevan tammikuinen uraanikaivossopimus Nigerin hallituksen kanssa nosti kohua, onhan kyseessä maailman köyhin valtio, johon avataan Afrikan suurin uraanikaivos. Paikallinen väestö valittaa jo nyt radon- ja muista radioaktiivisista saasteista, ja itsenäiset tutkijat valittavat siitä, että eivät pääse tutkimaan asiaa.

Uraani tuo toki kovasti kaivattuja tuloja Nigerin valtion kassaan. Se vaikuttaa kuitenkin negatiivisesti demokratiakehitykseen: valtio on nyt entistä riippuvaisempi ulkomaisista kaivosyhtiöistä ja joutuu ottamaan niiden tarpeet huomioon päätöksenteossa. Tilanne tunnetaan resurssikirouksena, jossa valtion verotulot koostuvat enimmäkseen ulkomaisista yhtiöistä, ja omien kansalaisten maksamat verot ole enää merkittäviä valtiontaloudellekaan. Silloin ei tarvitse veroja vastaan tarjota julkisia palveluitakaan, sähköstä puhumattakaan.

Keskustelu ydinvoimasta näyttää olevan kuitenkin jo loppumassa. Presidentti Nicolas Sarkozy on lähdössä valtiovierailulle Nigeriin. Arevan ja Nigerin hallituksen välinen sopimus tullaan allekirjoittamaan molempien presidenttien läsnäollessa.

Arevan tekemät vientisopimukset taas ovat kuin elvytystä laman keskellä. Edelleenkin 87,5 prosenttia Ranskan sähköstä tuotetaan ydinvoimalla.

Uraanin saatavuudesta on kirjattu nyt myös maininta Ranskan kansalliseen turvallisuusstrategiaan. Keskustelu louhinnan eettisyydestä ja ydinvoiman turvallisuudesta on nyt saatu käyntiin, mutta sen kummempiin linjamuutoksiin se tuskin johtaa.