Saavuin joitakin päiviä sitten toimistoon, jossa tämänhetkinen työtilani sijaitsee. Tavallisten tervehdysten lisäksi minulta kysyttiin, olinko jo nähnyt Medvedevin Novaja Gazetalle antaman haastattelun.

13. huhtikuuta sanomalehti Novaja Gazetan päätoimittaja Dmitri Muratov haastatteli Dmitri Medvedeviä tämän Moskovan ulkopuolella Gorkissa sijaitsevassa asunnossa. Kävin läpi läntisiä tiedotusvälineitä ja tein listan siitä, miten ne olivat haastattelua kuvailleet.

Guardianin mukaan ”presidentti Dmitri Medvedev antoi – – epätavallisen haastattelun oppositiosanomalehti Novaja Gazetalle yrittäen selvästikin tavoittaa Kremlin yleensä halveksiman ryhmän, Venäjän sorretut liberaalit”. Christian Science Monitor lausui: ”Keskiviikkona Novaja Gazeta kuitenkin iski odottamatta ja sai saaliikseen presidentti Dmitri Medvedevin ensimmäisen yhdellekään venäläiselle sanomalehdelle antaman haastattelun.” Sama linja jatkui: ”Odottamaton käänne”, ”ensimmäinen haastattelu annettiin sanomalehdelle, joka on ristiretkellä yhä autoritäärisempänä pitämäänsä hallintoa vastaan…” – ja niin edelleen.

Oliko tämä kuitenkaan niin odottamatonta? Oliko Medvedevin siirrossa mitään uutta? Suhdetoimintaihmiset ovat koko ajan yrittäneet esittää Medvedevin ”rauhankyyhkynä”. Hänen vaalimainoksissaan lupailtiin poliittisen ilmaston lämpenemistä. Medvedev myös järjesti tapaamisen entisen presidentin Gorbatshovin ja Dmitri Muratovin kanssa Stanislav Markelovin ja Anastasia Baburovan salamurhien jälkeen. Kaikki tämä tapahtui samalla kun spekuloitiin, millaiset välit Medvedevillä oli pääministeri Vladimir Putiniin, jolta Medvedev presidenttiyden sai.

Novaja Gazetan haastattelussa presidentti julisti jälleen puolustavansa demokratiaa ja laillisuusperiaatetta. Tosiasiassa nämä kaksi loistavat nyky-Venäjällä poissaolollaan.

Medvedev lupasi Novaja Gazetalle haastattelun tammikuussa tavattuaan päätoimittaja Muratovin. Presidentti sanoi pitävänsä siitä, että lehti ei ”nuoleskellut” ketään. Tuo olisi kuulostanut innostavalta, jos vain olisi tehty jotain konkreettista niiden henkilöiden murhan selvittämiseksi, jotka osaltaan toivat lehdelle maineen nuoleskelua kaihtavana mediana.

Pidän henkilökohtaisesti Medvedevin siirtoa todella fiksuna vetona. Sillä hän vakuttaa lännen siitä, että hänen hallintonsa ei ole demokratian vastainen. Kremlin PR-koneisto on saanut käyttöönsä argumentteja ja he voivat nyt sanoa, että autokraattinen hallinto ei puhuisi Novaja Gazetalle. Tällä vedetään jälleen lännen huomio pois siitä loputtomasta häirinnästä, joka kohdistuu niihin jotka uskaltavat arvostella asioiden tilaa nyky-Venäjällä.

Ei sitä paitsi juurikaan näytä siltä, että signaali olisi todella tarkoitettu Novaja Gazetan lukijoille, tuolle ”hallintoa kritisoivalle poljettujen liberaalien piirille”. Tarkoitus oli antaa ulkomaisille asiantuntijoille näyte, josta analysoida merkkejä siitä, että Medvedev saattaa kulkea eri suuntaan kuin edeltäjänsä.

Kaksi päivää sen jälkeen, kun Novaja Gazeta julkisti pitkän tekstin Medvedevin ja Muratovin kesken käydystä jutustelunomaisesta haastattelusta, sain ystävältäni kirjeen. Hän työskentelee sanomalehdessä, joka on yhä Viipurin asukkaiden tärkein uutislähde. Kaupunkiin toimitetaan vain yksi kappale Novaja Gazetaa.

Päivä haastattelun julkaisemisen jälkeen ystäväni vaimo kertoi työtovereilleen lukeneensa siitä internetistä. Yksi kollegoista meni lehtikioskille ostaakseen lehden numeron. Kunhan yritti… Toki hän tiesi ettei lehteä ollut saatavissa hänen kotikaupungissaan. Lehtikojun myyjätär oli kuitenkin kuullut Novaja Gazetasta, vaikkei tiennytkään presidentin muuttuneesta asenteesta sitä kohtaan. ”Mitä te oikein yritätte?” nainen kysyi. ”Lehtihän on kielletty ekstremistisenä.”

Urhea testiostaja palasi tietokoneensa ääreen, avasi edistyksellisen presidenttimme blogin ja lähetti hänelle viestin. ”Mitä järkeä teidän on antaa haastattelu sellaiselle venäläiselle sanomalehdelle, jota venäläiset tuskin saavat käsiinsä? Miksi lehti, jolle ’annatte moraalisen tukenne’, on leimattu rikolliseksi ja ekstremistiseksi?” Vastausta puheliaalta presidentiltä ei irronnut. Melko pian kommentti poistettiin sivuilta. Herra Medvedev ei tietenkään itse sitä poistanut. Onhan muitakin moderaattoreita…

Jos Medvedev, kuten hänen edustajansa yritti vakuutella, antoi Novaja Gazetalle haastattelun merkkinä moraalisesta tuestaan sen toimittajille, ja jos sanomalehtiin kohdistetut ”kauheat rikokset” ovat aidosti vaikuttaneet häneen, miksi Politkovskajan murhaajat kulkevat vapaina, miksi myrkytetyn Juri Tshekotsihinin tapauksen oikeuskäsittely on lopetettu?

Tämä kaikki muistuttaa minua siitä, kun Karakozov yritti murhata Aleksanteri toisen vuonna 1866. USA:n kongressi lähetti pian Venäjälle kirjeen: ”Kongressi kuuli keisarinne joutuneen vapautta ajavan vihollisen murhayrityksen kohteeksi – – Kongressi – – onnittelee Venäjän 20 miljoonaa maaorjaa. Kaitselmus on säästänyt heidän hallitsijansa hengen, ja he ovat vapautensa velkaa hänen sydämelleen ja omalletunnolleen.” He siis vertasivat Karakozovin murhayritystä Lincolnin salamurhaan. Tapaus kääntyi päälaelleen, oikeasta tuli vasen, peilikuvasta käänteinen kuvajainen. Lincoln ammuttiin koska hän johdatti USA:n liian pitkälle, mutta Karakozov ampui Aleksanteri toista, koska hän ei ollut tehnyt tarpeeksi todellisen vapautuksen eteen.

Huhtikuun 17. päivänä 2009 Garri Kasparovin Yhdistynyt kansalaisrintama, Solidaarisuus-liike ja Toinen Venäjä -yhteenlittymä kääntyivät Euroopan unionin, Euroopan neuvoston, hallitustenvälisten elinten ja ihmisoikeusjärjestöjen puoleen. Vetoomus koski oppositioon kohdistuvaa lisääntynyttä väkivaltaa, jolla oli poliittiset vaikuttimet. Viime viikkojen aikana kolme liberaalin Solidaarisuus-liikkeen jäsentä – kaikki sen hallituksen jäseniä – on hakattu. Huhtikuun 12. päivänä ryhmä tuntemattomia ihmisiä pahoinpiteli Stanislav Jakovlevin. Huhtikuun 5. päivänä Jelena Vasiljevaa vastaan hyökättiin Tambovin ja Moskovan välisessä junassa. Lev Ponomarjov hakattiin 31. maaliskuuta lähellä kotiaan.

Sattumaako?

Novaja Gazetan haastattelu julkaistiin lähes samaan aikaan, kun Ella Panfilova johti ensimmäistä Medvedevin aikana järjestettyä presidentin ihmisoikeusneuvoston kokousta. En pidä sattumana sitä, että Dmitri Medvedev ei Novaja Gazetan haastattelussaan eikä neuvoston kokouksessa käsitellyt yhtäkään todella polttavaa aihetta: Hodorkovskin ja Levedevin kohtaloita, kymmenentuhannen ihmisen allekirjoittamaa Svetlana Bakhminan vapauttamista vaativaa vetoomusta, aktivistien ja toimittajien selvittämättömiä murhia…

Lue myös Kimmo Jylhämön blogikirjoitus Keisareita ja presidenttejä.