Ukrainalainen Marina Lewycka syntyi pakolaisleirillä Kielissä Saksassa vuonna 1946. Toisen maailman sodan jälkeen hän muutti perheensä mukana Englantiin. Lewyckan ensimmäinen romaani, Traktoreiden lyhyt historia ukrainaksi, kahmi palkintoja muutama vuosi sitten. Lewycka on julkaissut myös vanhustenhoito-oppaita.

Lewycka on kertonut Geoffrey Chaucerin runomuotoisten Canterburyn tarinoiden olleen suuri innoittaja toiselle romaanilleen. Muu maa mansikka? on rankasta aiheestaan huolimatta kirjoitettu humoristiseen sävyyn.

Se toimii. Kirja naurattaa, itkettää ja suututtaa.

Muu maa mansikka? on tarina nykyajan siirtotyöläisten karusta arjesta sympaattisten henkilöhahmojen kautta. Lukija samaistuu tarinaan, jota kerrotaan monen hyvin erilaisista taustoista tulevan ihmisen ja jopa koiran näkökulmasta. Koiran näkökulma on vähän omituinen, mutta paikoin myös aika liikuttava.

Ukrainalaiset Irina ja Andri, puolalaiset Tomasz, sanavalmis työnjohtaja Jola ja hänen sukulaistyttönsä Marta, siskoaan etsivä, vähän naiivi afrikkalainen Emanuel, kiinalaistytöt Soo Lai Bee ja Song Jing ja kiero moldovalainen Vitali ovat tulleet kesäksi töihin Englantiin kuvitellen tienaavansa siellä tarpeeksi elättääkseen itsensä ja perheensä tai rahoittaakseen opiskelunsa seuraavan talven yli. Todellisuus on kuitenkin jotakin aivan muuta kuin mitä työntekijät ovat odottaneet. Kesän aikana siirtotyöläiset kohtaavat ongelmia hyväksikäytöstä ja alipalkkauksesta prostituutioon.

Riitauduttuaan mansikkatilan omistajan kanssa sekalainen seurakunta karkaa tilalta vanhalla asuntoautolla jatkaen onnen ja elannon metsästystä. Tie vie kuitenkin entistä kurjempiin olosuhteisiin. Nyt he ovat kuitenkin vapaita mansikkatilan tiukasta kurinpidosta.

Osa joukosta ajautuu erilleen ja suurin osa heistä tulee tavalla tai toisella ”dynaamisia työvoimaratkaisuja” tarjoavan Vitalin huijaamiksi. Mansikkatilan sijaan hän houkuttelee heitä työskentelemään muun muassa kanatilalle, joissa työntekijöillä on lähes yhtä huonot olosuhteet ja oikeudet kuin kanoilla. Ja julmat huvit.

”Yksi miehistä, jolla on maaniset silmät, on siepannut ryvettyneen, koipensa katkaisseen kanan, ja työntää sen takaperin kainaloonsa, kananpää pistää esiin hänen kyynärpäänsä takaa, hän hiipii ystävänsä luo, joka on kumartunut sulkemaan häkkiä. Kun toinen oikaisee selkänsä, kanankantaja likistää lintua lujasti kyynärpäällään, kuin säkkipilliä, ja ulostesuihku lennähtää kanan peräpäästä ja osuu miehen kasvoihin. Kana rääkäisee ja ponnistelee päästäkseen vapaaksi ulosteiden yhä tipahdellessa sen perästä.”

Raaka mutta totuudenmukainen kuvaus kanatuotannosta järkyttää mutta ei yllätä. Kanojen kohtelu jää hyvin voimakkaana mieleen kirjan lukemisen jälkeen. Kirjassa on myös kohtaus, jossa teurastamosta saapuneet, elävänä keitetyn näköiset linnut eivät olekaan kaikki vielä kuolleet, vaan osa pyristelee hihnalla henkitoreissaan. Tulee mieleen taannoinen HKScanin tapaus.

Toisaalta tarinaan sisältyy myös ihmisiä terävästi arvostelevan professorin tyttären, Irinan ja kaivostyöläisen pojan, Andrin suloinen rakkaustarina. Ukrainalaisnuoret kohtaavat toisensa ensimmäistä kertaa Englannissa ja suhteen eripuraisen alun jälkeen he huomaavat kuinka paljon heillä loppujen lopuksi on yhteistä erilaisista taustoistaan huolimatta. Irinan ja Andrin tarinan rooli kasvaa loppua kohden. Se keventää kertomuksen tunnelmaa, vaikka Irinaa ajaakin takaa kiimainen parittaja Vulk.

Erinäisten taisteluiden ja hurjan takaa-ajon jälkeen tarina päättyy kutakuinkin onnellisesti, vaikka ruumiitakin tulee.

Joidenkin kirjan henkilöiden kohdalta tarina jää kuitenkin häiritsevästi kesken. Esimerkiksi kiinalaistyttöjen lopullinen kohtalo ei koskaan selviä, vaikka sen kyllä voi päätellä aiemmista tapahtumista.

Marina Lewycka: Muu maa mansikka? Sammakko 2008. 416 sivua.