On perin omituista, että ihmiset eivät kiinnitä enempää huomiota siihen, mitä he syövät. Yleinen välinpitämättömyys ruuan alkuperästä, sen terveysvaikutuksista ja eettisyydestä tuntuu perustuvan markkinoiden moraalia koskevan harhan aikaansaamasta turvallisuudentunteesta.

Robert Kennerin ohjaama dokumentti Food, Inc. osoittaa elintarviketeollisuuden olevan malliesimerkki kapitalistisen järjestelmän luomasta vastuunkannon ulkoistamisesta. Viljelijät ja kasvattajat toteuttavat teollisuuden vaatimuksia, teollisuus puolestaan tottelee markkinoiden lainalaisuuksia ja hakee kaikin keinoin mahdollisimman suurta voittoa. Kuluttajan kädet ovat usein sidotut, koska kaupanalan tarjoamat vaihtoehdot ovat oikeastaan kaikki peräisin samasta tuutista. Vaihtoehtojen vähäisyys ja eettisen tuotannon tyyriys johtaa lompakoillaan äänestävien kuluttajien eettisesti kestämättömiin valintoihin.

Food, Inc. on oikeastaan juuri sitä, mitä muutaman vuoden takaisen Fast Food Nation -elokuvan olisi pitänyt olla. Tuo Eric Schlosserin tietokirjaan löyhästi perustunut fiktiivinen elokuva esitti elintarviketeollisuuden mädäntyneisyyden, mutta mikään määrä viihteellistä fantasiaa ei pysty esittämään alan ongelmia koko karmeudessaan. Edellä mainittu Eric Schlosser osallistui Food, Inc.:n toteuttamiseen kameran edessä kommentaattorina sekä tuottajan pallilla istuen.

Dokumentin esittämä läpileikkaus elintarviketeollisuudesta perustuu toki yhdysvaltalaiseen todellisuuteen. Tilanne esimerkiksi Euroopassa ja Suomessa on hieman erilainen: tuotanto ei ole täällä yhtä keskittynyttä ja monet muutkin erot ovat ilmeisiä. Kuitenkin kannattaa huomioida, että samoilla maailmanmarkkinoilla toimiessaan myös suomalaisia tuottajia pakotetaan samaan muottiin.

Suomalaisen ruoan puhtauden nimeen vannova tuotantokoneisto ja keskustavetoinen poliittinen blokki on viime vuosina toistuvasti joutunut selittelemään ylilyöntejä, lainrikkomuksia ja muita ongelmia. Tilakokoja kasvatetaan meillä jatkuvasti, tehokkuuden nimissä tietenkin. Maa- ja metsätalousministeriön tietojen mukaan lypsy-, sika-, siipi- ja nautakarjatalouksien koot kasvoivat Suomessa vuosina 1997-2004 kaksin- tai kolminkertaisiksi.

Samalla kun kauhistelemme suuren maailman moraalittomuutta, suomalainen tuotantotalous juoksee perässä parasta mahdollista vauhtia.

Kenner ei päässyt helpolla pyrkiessään esittämään tehotuotannon alati kasvavia vaatimuksia mm. siipikarjan tuotannossa. Pääsy kanatilalle ei ollut ongelmatonta. Tilallinen, joka lopulta päästi kuvausryhmän kuvaamaan tuotantolaitostaan, oli itse lopen kyllästynyt yhtiöiden sanelupolitiikkaan.

Yritysten valta sananvapauden tukahduttamisessa on jotain, joka ei oikein istu avoimeen kansalaisyhteiskuntaan. Food, Inc. sivuaa meilläkin tutun tv-kasvon Oprah Winfreyn kurimusta elintarviketeollisuuden puristuksessa. Oprah totesi taannoin tv-ohjelmassaan että hullun lehmän taudin takia hän passaa jatkossa hampurilaiset, jonka seurauksena lihateollisuuden edustajat haastoivat hänet oikeuteen.

Vaikuttaa siltä, että syvemmälle kapitalismin syövereihin sukellettaessa kansalaisten sananvapautta eivät rajoita valtiovalta vaan yritykset. Sananvapauden mekkana tunnettu Yhdysvallat ei todellakaan enää sitä ole.

Elintarviketeollisuuden toimintalogiikka tiivistyy hyvin yhteen kasviin, maissiin. Maissi on edullista, joten sitä kannattaa käyttää kaikkeen mahdolliseen. Loputon myriadi elintarvikkeita sisältää prosessoitua maissitärkkelystä, isoglukoosia, vaikka sen terveysvaikutukset ovat katastrofaaliset. Ylipainon lisääntyessä kuluttajille työnnetään entistä enemmän maissilla ryyditettyjä elintarvikkeita, makeisia ja limuja.

Maataloustuilla taataan maissin ja maissijalosteiden edullisuus; alati kurjistuva keskiluokka ja köyhälistö ovat pakotettuja ostamaan kaikista edullisimpia elintarvikkeita, jotka ovat samalla kaikista epäterveellisimpiä.

Tehotuotannon näennäinen edullisuus kuitenkin katoaa, kun kustannuksiin lasketaan mukaan kansanterveydelle aiheutuneet kasvavat terveydenhoitomenot.

Kuluttajien lisäksi maissijalosteita syötetään karjalle, vaikka se ei karjan elintarvikkeeksi oikeastaan sovellu. Koska edullinen rehu kuitenkin halutaan hyödyntää, työskentelee tiedemiesten armeija muokatakseen karjaa rehuyhteensopivaksi. Dokumentin kohokohtia oli pätkä, jossa tutkija työntää kätensä lehmän mahaan kantturan kyljessä olevasta avanteesta analysoidakseen kuinka rehu on sulanut pötsissä. Lehmää ei kuulemma vaivaa se, että sen kyljessä on nyrkin mentävä aukko.

Soveltuvuusongelman lisäksi karjan maissirehu edesauttaa E. coli -bakterin leviämistä. E. coli on tappanut kuluttajia jo vuosien ajan, ja yrityksistä huolimatta teollisuus ei ole soveliasta ratkaisumallia onnistunut kehittämään. Valmis ratkaisu karjan E. coli -ongelmaan toki on olemassa: mikäli naudoille syötettäisiin ruohoa, ei ongelmaa pääsisi syntymään. Ruoho ei kuitenkaan ole yhtä energiaintensiivistä ja halpaa kuin maissi.

Yle Areenasta löytyy mainio Maissin luvattu maa -dokumentti, jossa kerrotaan lisää maissin tuotannosta ja sen ongelmista. Se on katsottavissa lokakuun puoleenväliin saakka.

Henry Fordin kehittämien toimintamallien siirtäminen elintarviketeollisuuteen näyttää johtavan väistämättä elävien olentojen välineellistymiseen ja maanviljelyn ympäristövaikutusten räjähdysmäiseen kasvuun. Työntekijät keskittyvät omaan tehtäväänsä ja toistavat loputtomasti samoja kaavoja loputtoman prosessin vankeina. Eettisyys ja eläimiä kunnioittava käsittely on unohtunut jonnekin agraarimenneisyyteen ja esiintyy nykykuluttajille ainoastaan mainosten fantasiamaailmassa.

Perusteellisesti toteutettu Food, Inc. ei mässäile tuotantolaitoksilla salakuvatuilla raakuuksilla, vaikka niitäkin esitetään. Visuaalisesti ja sisällöllisesti tyylikäs kokonaisuus keskittyy yksittäistapausten sijaan suurien linjojen esittelyyn, jolloin paljastukset toimivat lähinnä valottavina esimerkkeinä ja todisteina vallitsevista käytännöistä.

Food, Inc. R&A-festivaalilla. Näytökset: tiistai 22.9. klo.18.30 Maxim 1; lauantai 26.9. klo. 14.00 Andorra; sunnuntai 27.9. klo 16.00 Andorra.