Sandinistiliput liehuvat kaikkialla Nicaraguassa. Punamustiksi maalatut sähkötolpat muistuttavat maanteillä liikkujaa siitä, kuka on vallassa. Presidentti Daniel Ortega tervehtii suurista pinkin värisistä mainostauluista: Cumplirle al pueblo es cumplirle a dios, kun palvelee kansaa, palvelee jumalaa.

Ajaessamme pääkaupunki Managuasta pohjoiseen päin näemme ihmisiä polvillaan liikenneympyröissä. He ovat sandinistien viime vuoden vaalien yhteydessä palkkaamia rukoilijoita.

Vasemmistolaisen vallankumousretoriikan ja oikeistolaisen talouspolitiikan yhdistäneen Daniel Ortegan populismin keskiöön on noussut katolinen kirkko. Tämä näkyy myös Ortegan mainosbanderolleissa, joissa uskonnollinen sanoma yhdistyy yhteisöllisyyden, köyhyydestä nousemisen ja sandinistihallinnon voiman teemoihin.

Syvästi uskonnollisessa maassa vallanpitäjien edun mukaista on saada kirkko puolelleen. Erityisesti kansalaisjärjestöt suututtanut päätös julistaa abortti kokonaan laittomaksi, ilman aiemmin sallittuja poikkeuksia, oli monien mielestä Ortegan keino ostaa katolisen kirkon tuki itselleen.

Mitä tapahtuu ihmettä tapahtuu ennen niin vallankumouksellisessa Nicaraguassa?

Sandinistipuolue FSLN (Frente Sandinista de Liberación Nacional) ja Daniel Ortega eivät ole ensimmäistä kertaa maan johdossa. FSLN tuli valtaan 1979 vallankumouksen myötä, jolloin syrjäytettiin Somozan perheen lähes puoli vuosisataa kestänyt diktatuuri. Sissisota Yhdysvaltojen tukemien contrien kanssa jatkui lähes koko 1980-luvun, minkä jälkeen Ortegan valtakausi päättyi vaalitappioon.

Sandinistit tulivat uudelleen valtaan Daniel Ortegan johdolla vuonna 2006 ulkopuolisten tarkkailijoiden arvion mukaan rehellisin keinoin. Viime marraskuun kunnallisvaaleissa sandinistit voittivat jälleen, tällä kertaa selkeän vilpillisesti. Sandinisteja tämä ei ole hidastanut. Vaalivilppi lakaistiin maton alle ja Ortegan perheen autoritaarinen hallintatapa näyttäisi vakiinnuttaneen paikkansa maan politiikassa.

Sandinistipuolue tarkoittaakin nykyään suunnilleen samaa kuin Ortegan perhe. Presidentin lisäksi valtaa on yhä enemmän kasautunut myös tämän vaimolle Rosario Murillolle.

Lähes kaikki vuoden 1979 vallankumouksen sandinistijohtajat ovat sanoutuneet irti Daniel Ortegan politiikasta, mutta Ortega ratsastaa edelleen vallankumousnostalgialla. FSLN:stä irrottautuneet Ortegaan kriittisesti suhtautuvat sandinistit ovat perustaneet sandinistien uudistusliikkeen MRS:n (Movimiento de Renovación Sandinista). MRS:ltä kiellettiin kuitenkin puoluestatus ennen marraskuun kunnallisvaaleja.

Nicaraguan politiikassa vaikuttaa toinenkin vahva mies. Liberaalipuolueen johtaja, Nicaraguan presidenttinä 1997-2002 toiminut Arnoldo Alemán on kiehtova hahmo. Alemánin hallitus oli syvästi korruptoitunut ja Alemán tuomittiinkin sittemmin kavalluksista vankeuteen, joka muutettiin Alemánin heikon terveyden vuoksi arestiksi.

Korruption tutkimiseen ja torjuntaan erikoistunut järjestö Transparency International on arvioinut Alemánin yhdeksi kaikkien aikojen korruptoituneimmista valtionjohtajista. Alemán kavalsi syyttäjän mukaan valtion varoja yli sadan miljoonan yhdysvaltain dollarin arvosta, mutta vapautui viime tammikuussa syytteistä varsin epäilyttävällä korkeimman oikeuden päätöksellä.

Päätöksen syyksi on epäilty Ortegan ja Alemánin vuonna 1999 solmimaa keskinäistä sopimusta, El pactoa. Kaksikko voi käyttää maassaan lähes absoluuttista valtaa kaikissa niissä asioissa, joista he pääsevät yhteisymmärrykseen. Nicaraguan politiikassa onkin paljolti kyse noiden kahden caudillon, vahvan populistijohtajan, valtapelistä.

Presidentin retoriikassa nollasta on tullut tärkeä numero: cero desempleo, cero hambre; nollatyöttömyys, nollanälkä. Julisteet nicaragualaisissa kylissä huutavat nollan puolesta, mutta hallituksen toimissa nollat lisääntyvät lähinnä korkeimmissa asemissa olevien palkoissa. Ortegan retoriikassa kukoistavat tärkeät teemat, mutta käytännön keinot eivät ole vastanneet lupauksia.

Sandinistien politiikkaan on historian kuluessa kuitenkin kuulunut myös merkittäviä sosiaalipoliittisia uudistuksia. Ennen sisällissotaa sandinistit panivat pystyyn suuren lukutaitokampanjan, joka vähensi tuntuvasti lukutaidottomien määrää. Maareformin myötä maata jaettiin maatalousosuuskuntien kesken. Kampanjoita koulutuksen lisäämiseksi ja nälän poistamiseksi löytyy nykyiseltäkin hallitukselta.

Hyvistäkin aikeista ja osittain onnistuneista kampanjoista huolimatta hallitus ei ole kyennyt nujertamaan köyhyyttä. Valta on keskittynyt harvoille samalla kun esimerkiksi kansalaisjärjestöjen toimintamahdollisuuksia on rajoitettu.

Nicaraguan toiseksi suurin puolue, Alemánin johtama liberaalien PLC (Partido Liberal Constitutional), ei liene sen parempi vaihtoehto maan johtoon kuin Ortegan sandinistit.

Heidän valtakaudellaan Nicaraguaan perustettiin niin sanottuja vapaatuotantoalueita. Vapaatuotantoalueella tarkoitetaan verovapaata vyöhykettä, jossa lähinnä ulkomaiset yritykset toimivat valmistaen tuotteita vientiin.

Verovapaat alueet loivat työpaikkoja ja sopivat hyvin liberaalien politiikkaan. Valtiontalouteen niistä ei kuitenkaan paljoa jää, joten ne eivät edistä Nicaraguan valtion mahdollisuutta luoda kehitystä. Ortega ei ole ryhtynyt toimiin vapaatuotantoalueiden purkamiseksi.

Nicaragua on erittäin riippuvainen kehitysavusta. Suurin osa julkisista investoinneista tehdään ulkomaisella rahoituksella ja kehitysapu muodostaa noin kolmanneksen maan bruttokansantuotteesta. Jotta Nicaraguassa voitaisiin todella vähentää köyhyyttä, valtion tulisi kyetä keräämään resursseja ja luomaan kehitystä verovaroin sekä päästä irti kestämättömästä kehitysapuriippuvuudesta.

”Nicaraguan politiikka on kautta historian ollut vahvojen persoonien välistä kamppailua vallasta. Politiikan sisällöllä ei ole väliä,” ocotalilainen osuuskunta-aktiivi kommentoi meille.

”Kehityssuunnitelmia tehdään, niistä tulee kiistaa, sitten tulee uudet henkilöt, jotka määrittelevät oman kehityssuunnitelmansa, eikä koskaan päästä yhteisymmärrykseen.”

Sana caudillo on Latinalaisessa Amerikassa tärkeä. Se tarkoittaa poliittis-sotilaallista johtajaa, joka nousee populismilla ja karismalla kansan sankariksi. Caudillo voi olla yhden silmissä autoritäärinen sotaherra, toiselle taas vallankumouksellinen vapauttaja.

Ortegalla on edelleen kannattajansa. Monille hän on romanttinen caudillo, joka vapautti kansan sotilasdiktatuurin ikeen alta.

Caudillismo-ilmiö ei Nicaraguassa kuulu vain politiikan ylätasolle, vaan se leikkaa läpi koko yhteiskunnan ja on juurtunut syvälle maan poliittiseen kulttuuriin. Maan nykyhallinto jatkaa perinnettä, jossa vahva johtajuus ja retoriikka merkitsevät enemmän kuin politiikan sisältö. Siitä irti pääsemiseksi tarvittaisiin kokonaisvaltaista poliittisen kulttuurin muutosta.

Ortegan lyöttäytyminen yhteen korruptoituneen Alémanin kanssa on nostattanut kulmakarvoja, mutta samalla vahvistanut Ortegan omaa asemaa maan johdossa. El pacton nojalla Ortega ja Alemán muuttivat lakeja ja kansoittivat tukijoillaan käytännössä kaikki poliittisesti merkittävät virat ja instituutiot.

Kahden periaatteessa kilpailevan puolueen sopimus on mahdollistanut poliittisen valtapelin ja vallan keskittymisen vähiin käsiin. El pacto takasi syytesuojan sopimuksen molemmille osapuolille parlamentaarisen immuniteetin vuoksi. Vuonna 2002 syytesuoja kumottiin Alemánin osalta hänen joutuessaan korruptio- ja kavallussyytteisiin, mikä ei kuitenkaan estänyt Alemánia pääsemästä jälleen vapaalle jalalle.

Alemánin tapaus on kuvaava esimerkki Nicaraguan absurdista poliittisesta kulttuurista. Korruptiosotkuista huolimatta Alemán jatkaa yhä puolueensa johdossa ja sandinistit Ortegan johdolla yhteistyötä hänen kanssaan.