Lapissa kaikki kukkii nopeasti. Syyskuun alussa Johanna Korhonen erosi Journalisti-lehdestä ja ilmoitti siirtyvänsä Lapin Kansan päätoimittajaksi. Journalisti-lehdessä Korhonen jakoi mielipiteitä. Yksinkertaistetaan rajusti: liiton nuoremmat jäsenet tukivat suuria uudistuksia tehnyttä päätoimittajaa, vanhempi ay-väki vastusti.

Haastattelin Korhosta 24. syyskuuta.

Lokakuun 1. päivänä, kun Voima on menossa painoon, selviää, että Alma Media on erottanut Johanna Korhosen Lapin Kansan päätoimittajan paikalta ennen kuin hän on tehtävässä ehtinyt aloittaakaan.

Palataan viime viikkoon. Ajattelen haastattelussa pureutua valtajournalismin ja maakuntajournalismin suhteeseen. Oletan, että perinteiseen tapaan vanhasta työpaikasta ei puhuta, erityisesti silloin kun on kyse ay-liikkeestä. Ja että henkilökohtaisista asioista vaietaan.

Pääkaupunkiseudulla metropolijournalistit ihmettelevät Korhosen siirtymistä paikallisemmalle tasolle, Lappiin. Samaan aikaan päätoimittaja Johanna Korhonen itse istuu Hietalahdentorin kupeessa Journalistiliiton tiloissa, kaukana vaivaiskoivuista.

Korhonen painottaa, että mitään maantieteellistä keskipistettä pyöreällä ja kaarevalla maapallolla ei ole. Rovaniemi on vain toinen paikka pallon pinnalla.

Pakomatkasta ei ole kyse, Korhonen korostaa. Hänet on kutsuttu Alma Media Oyj:n omistamaan entiseen keskustalaiseen lehteen, ja uusi työ on mukava asia.

Korhonen tuntuu olevan yhtä valpas kuin muutamia vuosia sitten toimittamassaan tietotekniikka-aiheisessa tv-ohjelmassa. Toimittajana – joka sattui olemaan sukupuoleltaan nainen – hän otti haltuun miehisen teknologiapuheen itsevarmasti ja valistavasti. Se on ärsyttävintä, mitä nainen voi tehdä.

Korhonen esittää suoria kysymyksiä. Millaisia teemoja minulla on haastattelussa? Kerron, että perusidea olisi purkaa hänen journalistista haastajuuttaan. Se näyttää lähteneen juuri teknologiakysymyksistä ja internetistä.

Vuonna 1995 Johanna Korhonen irtisanoutui Helsingin Sanomista ja perusti uutistoimisto Verkkotien yhdessä kollegansa Hannu Sokalan kanssa. Nettiportaalien kultakautena yritys pyrki kilpailemaan jättiläisten kanssa. Verkkotie haastoi avoimesti Suomen tietotoimiston.

Vuonna 2006 Korhonen palkattiin päätoimittajaksi toimittajien ammattilehteen Journalistiin. Siellä hän haastoi perinteisen ay-journalismin. Tänä keväänä lehden ja sen kustantajan – siis Journalistiliiton – väliset ongelmat nousivat muiden medioiden ihmettelyn aiheeksi. Syyskuussa Korhonen ilmoitti eroamisestaan ja siirtymisestään Lapin Kansaan.

Pari päivää keskustelumme jälkeen, 26. syyskuuta, Korhonen sai prepaid-liittymästä lähetetyn nimettömän tekstiviestin. Sen kirjoittaja vihjasi kuuluvansa Lapin Kansan henkilökuntaan. Hän halusi oikaista Alma Median henkilöstölehdessä Almanakassa julkaistun tiedon, jonka mukaan Korhosen perheeseen kuuluu mies ja kaksi lasta, jotka muuttaisivat Rovaniemelle hänen mukanaan.

”Kuitenkin Vantaan vasemmistoliiton mukaan Korhonen on perheliitossa Jaakko Laakson, Minna Sirnön, EJ Tennilän ja Paavo Arhinmäen hyvän toverin N.N.:n kanssa, heillä on kaksi lasta ja N.N. on ehdolla Vantaan valtuustoon”, tekstaaja huomautti. ”N.N.” on Korhosen puoliso, nainen. Sama viesti oli lähtenyt Alma Median viestintäjohtajalle, joka oli Korhosen kanssa samaa mieltä siitä, että puolison sukupuolta koskeva virhe tulisi oikaista.

Takaisin Hietalahdentorin kupeeseen. Paikka Lapin Kansassa näyttää vielä varmalta. Johanna Korhosen mukaan esittelemäni haastajuusteema on ”ihan hauska”.

”Minä ajattelin kuitenkin ehdottaa, että keskustelemme aluksi ay-liikkeestä ja sen pattitilanteesta. Ja tätähän olen miettinyt kolme vuotta. Aiheen ei pitäisi olla vieras Voiman lukijoille, koska sen jutuissa näkyy voimakkaasti prekariaattiliikkeen ilmiöt ja perinteisen ay-liikkeen kritiikki. Pitäisi analysoida mistä kaikki nämä ongelmat – jotka ovat todellisia ja jotka ovat ilmeisiä – johtuvat, ja minulla on siitä joitakin ajatuksia.”

Hyväksyn. En ollut odottanut, että ay-asiasta lähdetään liikkeelle. Korhosen mukaan ajatus vahvistui, kun Voiman valokuvaaja Klaus Welp ehdotti kuvauspaikaksi eläinmuseota. Siellä Korhonen kuvattaisiin porojen luona. Kuvataan porojen luona, Korhonen oli vastannut, mutta yhtä hyvin voitaisiin mennä dinosaurusten luokse. Se voisi sopia ay-teemaan.

”Ay-liike on ollut minulle läheinen ja tärkeä asia. Sen takia minä olen ollut Journalisti-lehdessä töissä. En minä halua olla sellaisessa työssä, jonka kokisin arvojeni tai järjen vastaiseksi. Olen ollut järjestöaktiivi Helsingin sanomalehtimiesyhdistyksessä samoista syistä 1990-luvulla, toiminut vuosikausia järjestön hallituksessa ja muualla.”

Sitten Korhonen tuntuu vastaavan näkymättömään kritiikkiin, joka on liittynyt hänen toimintaansa Journalistissa.

”En hyväksy kritiikkiä siitä, että olisin jotenkin ay-liikkeen ulkopuolinen henkilö. Olen ollut jäsen vuodesta 1989 ja toiminut monenlaisissa luottamustehtävissä. Mutta ulkopuoliseksi määritteleminen on ongelman ydintä, koska me kaikki ay-liikkeen jäsenet emme ole keskenämme tasa-arvoisessa asemassa, vaan osa on ikään kuin jäänyt liiton ulkokehälle. He vain maksavat jäsenmaksun.”

Seuraavan viikon maanantaina, 29. syyskuuta, Korhonen kutsutaan kiireelliseen palaveriin, jonka aiheena on ”tekstiviestijupakka”. Paikalla on hänen lisäkseen Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne, henkilöstöjohtaja Mari Vuorre ja lakiasiainjohtaja Mikko Korttila.

Eri osapuolten kuvaukset tapaamisen sisällöstä vaihtelevat. Johanna Korhosen mukaan Kai Telanne on raivostuneen oloinen. Hän syyttää Korhosta valehtelemisesta, koska vasta nyt on käynyt ilmi, että ”ei olekaan miestä, on nainen”.

Korhonen muistaa Telanteen joskus viitanneen hänen mieheensä. Hän ei ole viitsinyt oikoa väärinkäsitystä. Itse hän on johdonmukaisesti kutsunut elämänkumppaniaan puolisoksi.

Korhonen kertoo kysyneensä Telanteelta, olisiko valintapäätös ollut toisenlainen, jos väärinkäsitystä puolison sukupuolesta ei olisi ollut. Olisiko Korhonen siis jäänyt vaille päätoimittajapestiä, jos Telanne olisi tiennyt hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan?

”Kyllä”, Telanne vastaa. Lesbon palkkaaminen Lapin Kansaan ”olisi täysin mahdoton ajatus”.

Sitten takaisin edelliseen viikkoon. Korhonen kaivaa työpaikallaan esille lehtijuttuja, joista on syntynyt eniten riitaa Journalistiliiton perinteisen aktiivisiiven kanssa.

”Virkistys saa enemmän rahaa kuin edunvalvonta. Tästä nähdään, kuinka monta euroa per palvelua käyttänyt jäsen on käytetty erilaisiin asioihin. Tämä liittyy meidän hyvin vanhakantaiseen järjestörakenteeseen. Jäsenet ovat Journalistiliiton jäseniä yhdistysten kautta, ja yhdistyksiin menee joka viides jäsenmaksueuro. Kun yhdistykset sitten järjestävät esimerkiksi vesijumppaa ja teatterissa käyntiä, niin jokaista kävijää on sponsoroitu 291 jäsenmaksueurolla.”

Kunkin osallistujan saamat mittavat tuet kertovat siitä, että vain hyvin pieni osa jäsenistä osallistuu potin jakamiseen, Korhonen selittää. Suurin osa jäsenistä ei osallistu toimintaan mitenkään. Siitä päästään demokratiavajeeseen. Journalistiliitossa alle seitsemän prosenttia jäsenistä on ollut mukana valitsemassa päätöksentekijöitä.

Katson Korhosen osoittamaa kaaviota. Kirkolla päättäjiä on valitsemassa 15 prosenttia, Tehyssä 31 prosenttia, Metalliliitossa 55 prosenttia, kunnilla 59 ja valtiolla 70 prosenttia. Journalistiliitossa prosentti on siis seitsemän.

”Kirkollisvaalehin osallistuu aika harvat kirkon jäsenistä, mutta me journalistit olemme puolet huonompia kuin evankelisluterilainen kirkko. Tämä ei ole kiitettävä tilanne.”

Korhosen mukaan ongelma on kolmiosainen: siihen liittyy demokratiavaje, itsestään tuleva jäsenraha sekä salailukulttuuri.

”Jäsenten rahasta muodostuu isännättömän rahan ongelmatiikka. Vain pieni osa osallistuu rahankäyttöön ja seuraa sitä. Sitten tähän yhdistyy vielä se, että ay-kulttuuri on hyvin salaista.”

Edes palkkojen tasa-arvoisuus ei toteudu julkisuuden ammattilaisten Journalistiliitossa.

”Tästä pärskähtelee esiin oikeudenkäyntejä, kuten meillä Journalistissakin parin viikon päästä käy. Journalistiliiton lehden toimittaja hakee tasa-arvolakiin perustuen korjausta palkkaansa käräjäoikeudessa.”