Joulukuun alussa 2008 tulen kotikaupungissani Helsingissä järjestettävään Etyjin – Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön, OSCE:n – ulkoministerikonferenssiin melkein kuin ulkomaalainen toimittaja. Olen viettänyt kolme kuukautta Irakissa. Siellä jos missä tulee pohdittua sotaan liittyviä asioita.

Pohjois-Irakissa ei käydä taisteluja, mutta käsiaseet ovat arkipäivää. Näin sitä läheltä. Yritin pitää kasvot peruslukemilla huomatessani kodeissa keittiön nurkassa kiväärin tai jääkaapin päällä pistoolin. Perheissä, joissa leikki-ikäiset lapset kirmasivat ympäriinsä.

”Meidän on pystyttävä puolustamaan itseämme. Jos jotakin sattuu, poliisi ei tule ehkä heti paikalle”, tuttavani perustelivat aseitaan.

Etyjin ulkoministerikokous Helsingissä on sopiva tilaisuus päivittää tietoja. Ehkä löydän sieltä keinoja arvioida Irakin väkivaltaa.

Tapahtuma on minulle kuudes virallinen kansainvälinen konferenssi, jota seuraan toimittajana. Tiedän siis perusasiat niissä toimimisesta. Syksyllä 2006 ASEM-kokouksessa Helsingissä tuntui tosin oudolta olla konferenssialueella mielenosoittajien mellastaessa kaupungilla – olen tottuneempi olemaan poliisien sulkunauhojen ulkopuolella.

Konferenssi järjestetään Helsingin Messukeskuksessa. Se on tuttu paikka, mutta aivan erilainen kuin messujen aikaan. Tila on tarkoitettu suurille massoille ja kumisee tyhjyyttä, kun sinne kokoontuu sadoissa eikä tuhansissa laskettava osanottajajoukko.

Messukeskuksen ikkunattomissa tiloissa humisee ilmastointi ja katoista riippuvat kelmeät loistelamput. Lähestyvän joulun kunniaksi lentokonehallia muistuttavan mediakeskuksen nurkassa nököttää Suomen lipuin koristeltu kuusenrääpäle.

Toimittajien viihtymiseen on panostettu. Saamme hauskat laukut, joiden kuviointina on Helsingin kartta ja sisältönä matkailuesitteitä. Pressikeskuksessa on runsaasti tietokoneita, suurilla televisioruuduilla pyörii tilaisuuden ohjelma ja väsyneille toimittajille on varattu riippumattoja ja suuria lattiatyynyjä rentoutumiseen.

Pressikeskuksen pitkillä käytävillä on julisteita, jotka esittelevät konferenssin teemoja. Yksi niistä kertoo kamppailusta pienaseiden poistamiseksi konfliktialueilta. Tekstin yläpuolella on hauska mosaiikkimainen kuviointi. Katsoessani sitä tarkemmin huomaan palojen olevan pistoolien kuvia. Samaa nykyaikaista mallia irakilaiset tuttavani kuljettavat autojensa hansikaslokeroissa.

Pressikeskuksen pöydillä on jaettavana Etyjin tiedotteita. Eräs niistä lupaa tietoa järjestön laatiman pienaseasiakirjan toimeenpanosta.

Tämähän vaikuttaa lupaavalta! Ehkä löydän tietoa käsiaseista. Etyjin pienasetiedotteen kannessa on hieno värikuva, jossa on toistakymmentä kivääriä, mutta sen sisällöstä en saa mitään tolkkua. En, vaikka minulla on runsaasti kokemusta sotaolosuhteista ja aika hyvä koulutus. Väitöskirjanikin käsitteli matalan intensiteetin sodankäyntiä.

Tunnen oloni turvalliseksi Irakissa tietäessäni, että tuttavillani on pistoolit mukana. Mutta miten käsiaseita vähennetään? Aseista luovutaan, jos ihmiset kokevat olonsa turvalliseksi ilman niitä.

Ulkoministeri Alexander Stubbin mukaan Etyjin kokouksessa on kaksi keskeistä teemaa: Georgian sota ja Euroopan turvallisuus, jonka perusinstituutioita täytyy uusia. Olen pettynyt, ettei hän puhu käsiaseista, vaikka niistä kertovia julisteita on joka puolella pressikeskusta.

Ensi silmäyksellä kokousjärjestelyt näyttävät hyviltä, kuten aikaisemmissakin Suomen isännöimissä huippukokouksissa. Virkailijat ovat kohteliaita ja tarjoilut riittäviä. Matkailuesitteitä ja Suomea käsitteleviä kuvakirjoja on tarjolla runsaasti. En ole kuitenkaan etsimässä matkailuvinkkejä vaan tietoa pienaseista.

Kun kysyn pienaseista, eri ihmiset kehottavat minua ottamaan yhteyttä erääseen erikoisasiantuntijaan. Löydän hänet Messukeskuksesta parin tunnin etsiskelyn jälkeen.

Pienaseita vastaan kampanjoivien kansalaisjärjestöjen katto-organisaatio on nimeltään IANSA, International Action Network on Small Arms. Siinä on mukana yli 700 kansalaisjärjestöä. Etyjin virkailijan mukaan Etyj ja IANSA tekevät yhteistyötä mm. vaihtamalla tietoja.

Kansalaisjärjestöjen aktivisteja ei kuitenkaan tule vastaan Messukeskuksen käytävillä. Järjestöjen välinen tiedonvaihto ei ole sillä tasolla, että IANSA:n jäseniä olisi kutsuttu Etyjin huippukokoukseen, vaikka pienaseiden vastainen työ on yksi sen tämän vuoden painopistealueita.

Tuntien odottelun jälkeen Etyjin virkailijalla on aikaa haastatteluun. Minulla ei ole nauhuria, vaan kirjoitan muistiinpanoja. Sanon, että tämä konferenssi tuntuu kovin etäiseltä sotaa käyvän maan, Irakin, pienasetodellisuuteen verrattuna.

Käsittääkseni virkailijan mielestä Irakissa on vahvistettava normatiivista työtä, eli poliittista toimintaa, ennen kuin päästään pienaseiden hävittämiseen.

Tosin tässä yhteydessä ei tarvitsekaan pohtia Irakin ongelmia. Irak ei nimittäin ole Etyjin jäsen. Kuten eivät useimmat muutkaan maat, joissa soditaan tällä hetkellä.

Etyjin jäsenvaltiot istuvat kahdella tuolilla. Juhlapuheissa ne puhuvat rauhan edistämisestä. Samaan aikaan ne ovat innokkaita asekauppiaita: suuri osa maailman aseviennistä tapahtuu Etyjin jäsenmaissa. Aseet kuitenkin päätyvät niiden ulkopuolelle, kolmannen maailman konfliktialueille.

Virkailijan mukaan alunperin lailliset aseet muuttuvat jossain vaiheessa laittomiksi, ja tähän Etyj yrittää puuttua. Se yrittää puuttua laittomien asevälittäjien toimintaan. Virkailija korostaa, että nämä asiat ovat niin teknisiä, että ne ovat maallikolle vaikeita.

Saan uuden näkökulman Irakissa näkemiini aseisiin. Ne eivät ole laittomia: tuttavillani on aseidenkantoluvat.

Ulkoministeri Stubbin mukaan Euroopan turvallisuusinstituutiot eivät ole pystyneet uudistumaan kylmän sodan jälkeen. Näkemykseen on helppo yhtyä. Näen delegaatioiden edustajia vain Helsingin kaupungin vastaanotolla, joka on harmaiden pantterien kokous. Osa herroista saattoi olla täällä jo Etykin juhlakokouksessa vuonna 1975.

Etyjiä on yritetty modernisoida mm. siten, että Suomen ulkoministeriö on tehnyt internetiin kaikille avoimen tetris-henkisen tietokonepelin, jonka avulla pelaajat voivat kokeilla taitojaan pienaseiden tuhoamisessa. Ei edes naurata. Kenelle peli on tarkoitettu? Irakissa sille ei ole käyttöä, sillä internet toimii surkeasti. Ja tuskin Sudanissa on sen parempi tilanne. Etyjin työ pienaseita vastaan on jäänyt juhlapuheiden, julisteiden ja vaikeaselkoisten nettisivujen tasolle.

Viimeinen pettymys pienaseasiassa saapuu toisen kokouspäivän iltana. Olen lähettänyt jutusta erityisasiantuntijalle sähköpostitse kohdat, joissa siteeraan häntä. Hänen mielestään siteeraukset ovat vääriä ja hän pyytää, etten käyttäisi niitä lainkaan. Hän kehottaa minua myös lähettämään koko jutun tarkastettavaksi asiantuntijalle ennen julkaisemista.

Sitä en tee. On nimittäin kiire pakkaamaan tavaroita: lähden Irakiin. Matkalukemiseksi pakkaan juuri ilmestyneen Maailman pienaseet -kirjan, jonka on julkaissut Itämerikeskussäätiö, Lääkärien sosiaalinen vastuu ja Suomen Rauhanliitto-YK-yhdistys.

Lähden Messukeskuksesta hämmentyneenä. Olen yrittänyt etsiä kaksi päivää tietoa pienaseista, joka on yksi Etyjin painopistealueista Suomen puheenjohtajuuskaudella. Turhaan.