”Ennen tämän kevään vaaleja yli puolet suomalaisista oli vaihtanut puoluetta 2000-luvulla. Se on notkeutta eli ei kiinnitytä tiettyyn puolueeseen kehdosta hautaan vaan shoppaillaan eri vaihtoehtojen välillä.”

Tutkija Anu Kantola Helsingin yliopistosta arvioi, että kevään 2011 eduskuntavaaleissa liikkuvat äänestäjät kävelivät perinteisten luokkapuolueiden äänestäjien yli. Kantolan tutkimusryhmän kirja Hetken hallitsijat ilmestyi pari viikkoa vaalien jälkeen.

Hyötyjiä olivat perussuomalaiset sekä yhdessä vaalipiirissä vasemmistoliitto, häviäjiä kepu ja vihreät. Asialla on kuitenkin kääntöpuolensa. Vanhan sanonnan mukaan: mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Äänestäjät toimivat, jos kokevat valintansa menneen pieleen.

”He lähtevät uudelleen liikkeelle. Politiikkaan on tullut uusi kansalaisuus, joka on kriittinen puolueita kohtaan ja vaihtaa niitä aikaisempaa herkemmin”, Anu Kantola sanoo.

Kantolan mukaan kokoomus on puolueista taitavimmin osannut pyydystää uusia notkeita äänestäjiä. Ensimmäisenä uusia liikkuvia äänestäjiä vanhakantaisessa kypäräpappipuolueessa tavoitteli Sirpa Pietikäinen. Kokoomus vastusti luonnonsuojelua vielä 1960-luvulla, mutta 1991 Pietikäinen istui Esko Ahon hallituksessa ympäristöministerinä. Vasemmalla ja vihreissä Pietikäinen herätti kummastusta.

”Jan Vapaavuori ja Alex Stubb ovat hyviä esimerkkejä onnistuneesta notkeudesta. Molemmat ovat rakentaneet imagon, jossa on yksilöllisyyttä, yllättäviä avauksia ja mielikuvituksellisuutta – jos haluaa, sitä voi kutsua notkeudeksi. Vapaavuori oli edellisen hallituksen vihrein ministeri ja Stubbkin on onnistuneesti rakentanut notkean imagon, jossa puolustaa homoja ja markkinoi itseään tosi miesten urheiluharrastuksilla.”

Vihreät eivät saa Anu Kantolan kiitoksia.

”He istuivat hallituksessa, joka rakensi ydinvoimaa, ja se minusta oli ongelma. He eivät pystyneet kääntämään voitokseen notkeuttaan, jos nyt sitä termiä haluaa käyttää.”

Perussuomalaiset sen sijaan ovat osanneet iskeä oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

”Notkeuden merkki on myös perussuomalaisten nousu. Hehän ovat melkein tyhjästä ponkaissut puolue, joka on ottanut ohjelmaansa hyvin monenlaisia aineksia, eivätkä he ole tiettyyn yhteiskuntaluokkaan sitoutunut puolue”, Anu Kantola luonnehtii.

Sitten tulevat auringonlaskun puolueet. Niillä voi olla sattumia sopassa, kuten Paavo Arhinmäki yhdessä vaalipiirissä, mutta suhtautumisessa julkisuuteen ne ovat pudonneet kyydistä. Näiden puolueiden ongelmana ovat etelän media ja ostojulkisuus, jotka estävät oikean viestin perillemenon. Uudet mediat nähdään tässä mallissa ostojulkisuuden ja etelän median kiertoteinä.

”Netti on tuonut uuden mahdollisuuden olla yhteydessä kannattajiin suoraan ilman valtamedian välitystä, mikä on hyvä juttu ja haastaa jäykän julkisuusrakenteen, jossa valtamedioilla on nähty olevan suuri valta ja voima. Nuoremmat poliitikot hyödyntävät uutta mediaa paljon tehokkaammin kuin vanhat. Osin se näkyi myös persujen kampanjassa. Hehän kampanjoivat ja loivat yhteishenkeä nimenomaan sosiaalisen median kautta, koska kokivat, etteivät pääse reilusti esiin valtamediassa.”

Eipä silti pidä luulla, että kaikki kerralla muuttuisi. Säätytalon pitkään tahnanneet salaiset neuvottelut herättivät ärtymystä niin nuoren polven journalisteissa kuin äänestäjissä. Näinkö kulissien takana sovitaan mitä seuraavat neljä vuotta tehdään? Kansalle vain sitten kerrotaan mitä on tulossa. Kerran luotua suomalaista poliittista kulttuuria on vaikea muuttaa.

Modernia avoimuutta näyttelevä kokoomus ärtyi Ben Zyskowiczin johdolla, kun Voima paljasti, ettei sixpäkki aio ryhtyä toimiin harmaan talouden kitkemiseksi.

”Journalismista on tullut entistä ärhäkämpää, kun se ei enää kiinnity puoluepolitiikkaan. Mutta avoimempaa julkisuudesta tuskin on tullut, siihen notkeus ei suoraan minusta liity. Notkeus ei tarkoita, että nuoremmat sukupolvet olisivat entistä avoimempia.”

Lue Fifin artikkeli Muistio: Kokoomus ja RKP jarruttavat harmaan talouden torjuntaa