Työtön, työtön, työtön, kurssi ja karenssi. Kävin helsinkiläisessä työvoimakoulutuksiin erikoistuneessa urainstituutissa ”Tavoitteena työ” -koulutusta, joka oli tarkoitettu akateemisille työttömille. Kurssin aiheena oli työnhakupapereiden oikeaoppinen laatiminen.

Kurssiin kuului vapaaehtoinen parin kuukauden työharjoittelu. Neljässä viikossa oli haastavaa löytää harjoittelupaikka, niinpä suunnittelin meneväni uudelleen erääseen suurehkoon julkishallinon alalla toimivaan yritykseen jatkamaan edellistä keskenjäänyttä työharjoittelua. Menin kurssille Kluuvin työvoimatoimiston virkailijan mieliksi, vaikka jo mielestäni osasin laatia ansioluettelon ja työnhakukirjeen parilta vastaavanlaiselta aiemmalta kurssiltani.

Kesken kaiken työharjoittelustani vastaava dosentti ilmoitti yksipuolisesti muuttaneensa harjoittelutyön kuvaa keskustelematta asiasta mitään kanssani etukäteen. Hänelle ei myöskään sopinut minun käyttävän työaikaa työnhakuun ja oman työllistymistavoitteeni toteuttamiseen. Siitä syystä katsoin suullisen sopimuksemme rauenneen ja ilmoitin koulutuksen järjestäjälle, että työharjoittelu on peruuntunut. Mitään sopimusta ei ollut vielä paperilla eikä allekirjoitettuna.

Kurssikouluttajani otti minuun kiireesti yhteyttä, että minua uhkaa karenssi, koska olen perunut työharjoittelupaikkani. Voiko sellaista paikkaa perua, jota ei ole vielä lopullisesti edes lukkoon lyöty? Keskustelu oli vasta alustavaa. Hän myös kertoi minulle, etten voisi enää hakea mitään muutakaan harjoittelupaikkaa työvoimatoimiston sääntöjen mukaan. Sellaista sääntöä ei ollut olemassakaan! Sain valheellista informaatiota kouluttajalta.

Kurssin kuvauksessa puhuttiin vapaaehtoisesta työharjoittelusta. Minulla ei käynyt mielessäkään, etteikö työvoimatoimiston informaatioon voisi luottaa ja etteivätkö he seisoisi omien sanojensa takana. Kurssista vastaava virkailija ehdotti minulle, että pyytäisin paikkaa takaisin päästäkseni helpommalla. Ajatus oli suorastaan ällöttävä, mutta tein työtä käskettyä, mutta tarkoitus olikin ilmeisesti opettaa nöyryyttä.

Tavoitteeni tällä kurssilla oli edistää EURES-työnhakumatkaani Saksaan. Aiemmin samana vuonna luin lehdestä, että Saksassa on pulaa kemian alan korkeakoulututkinnon suorittaneista.

Uudelleen pyydetty työharjoitteluni olisi pitänyt sisällään kopiokoneen käyttöä ja kahvin keittoa. Sääntöjen kirjaimellinen noudattaminen ja tällainen työ on siis tärkeämpää kuin työllistyminen? Minulla oli tässä projektissani rahaa kiinni ja näin suunnattoman vaivan kieliopinnoissani ja matkajärjestelyissäni.

Jouduin odottamaan karenssipäätöstä kaksi kuukautta. Karenssini pantiin täytäntöön saman tien ja rahahanat suljettiin, vaikka asiaa ei ollut vielä päätetty työvoimatiimissä. Kerrassaan hämmästyttävää!

Eihän muitakaan tuomiota panna toimeen heti ennen kuin asia on käsitelty oikeudessa ja valitusprosessi viety loppuun saakka. Minulta kyseltiin kirjeitse syytä koulutuksen päättämiseen, mutta itse päätöksestä en saanut kotiin mitään tietoa. Saamassani lausunnossa sanottiin, ettei siitä voi valittaa.

Valitukset olisi pitänyt osoittaa työttömyyskassalle. Mistä minä sen olisin voinut tietää? Millä tavalla tämä asia ylipäätään on työttömyyskassan asia? Tässäkin asiassa työvoimatoimisto on ulkoistanut kaiken vastuun muille. Lausunto oli harhaanjohtava.

Työvoimatoimisto ei kerro mitä sääntöjä ja toimintatapoja heillä on, eivätkä ne ole mistään kenen tahansa luettavissa tai tarkistettavissa. Heille ei tunnu olevan mikään ongelma, ettei työnhakija lainkaan tiedä mihin hän sitoutuu ja mitkä säännöt häntä koskevat hakeutuessaan kurssille ja suorittaessaan työharjoittelua.

Lopulta tämä kaikki pantiin minun syykseni. En voi kuvitella mitään hävyttömämpää!

Työvoimatoimisto kertoi, että sääntöjähän me noudatamme ja teemme työtämme. Ajatella, että valehtelu on jollekin oikein työtä! Kaikki on muodollisesti laillista, mutta laillisuuden kulissin takana vallitsee villin lännen laki. Sääntöjä on joka lähtöön ja niitä on mahdollista tulkita mieleisellään tavalla ja ristiriitaiset pykälät tulkitaan työttömän tappioksi. Näin kuka tahansa voidaan lavastaa syylliseksi ja rangaista karenssilla. Kyse on nykyajan inkvisitiosta.

Työvoimavirkailija voi myös käyttää säännöksiä henkilökohtaiseen kostoon tai purkaa oman henkilökohtaisen elämänsä paineita ja turhautumisia syyttömien ihmisten niskaan.

Sosiaaliturvalla kiristäminen, uhkailu ja painostaminenko on veronmaksajan etu? Näin minulle kertoi ammattiliiton juristi. Omilla verorahoillaan kustantamaansa palvelua käytetään ruoskimiseen. Verorahoille ei saa vastinetta! Jokaisesta tilistäni on mennyt työttömyysvakuutusmaksu ja työnantaja on maksanut oman osansa. Ei tämä mitään vastikkeetonta rahanjakoa tai hyväntekeväisyyttä ole! Kyse on pikemminkin vallan käytöstä kuin työllisyyden hoidosta. Se on simputusta, petosta, huijausta ja rehellisen ihmisen pilkkanaan pitämistä. Valta turmelee, sanotaan.

Mutta mitä hyötyä näistä karensseista on? Niillä on paljon kielteisiä seurauksia, on masennusta, on katkeroitumista, on periksiantamisen ja luovuttamisen tunnetta, on pitkiä sairauslomia, itsetuhoisia ajatuksia ja itsemurhia. Itselläni se johti velkaantumiseen ja masennukseen. Työharjoittelut ovat laillistettua orjuutta, harmaata taloutta, pimeän työvoiman käyttöä ja palkkojen dumppaamista. Silloin, kun joku muu kuin työntekijä korjaa työstä saadun hyödyn omiin taskuihinsa ja työntekijä ei tiedä omista oikeuksistaan eikä hyödy itse työnsä hedelmistä, niin toiminnassa on parituksen ja ihmiskaupan piirteitä. Työnantajan ei tarvitse edes veroja maksaa riistotyön teettämisestä.

Eduskunnan oikeusasiamiehen vastineessa minulle kerrottiin, että työn ei tarvitse olla tekijälleen itselleen hyödyllinen. Yritykset siis toimivat keskitysleireinä, joihin mennään suorittamaan vapausrangaistusta ja yhteiskuntapalvelua. Määräaikaisissa työsuhteissa olevat ovat aidosti huolissaan oman työnsä jatkuvuudesta. Kun heidän kontrahtinsa päättyy, niin tilalle otetaan työharjoittelija tekemään työt ilmaiseksi. ”Oikeat” työpaikat vähenevät ja palkattomat harjoittelupaikat lisääntyvät. Kilpailu yritysten välillä vääristyy, kun toiset maksavat työntekijöilleen palkkaa ja toiset säästävät nämä kulut ottamalla ilmaista työvoimaa.

Kukaan ei ota kuuleviin korviinsa valituksia työvoimatoimiston mielivaltaisista päätöksistä. Työvoimatoimistossa asiakkaalle valehtelusta ei jää kiinni eikä kukaan sitä tapausta edes ota tutkittavakseen. Valehtelun ja olennaisten asioiden kertomatta jättämisen pitäisi johtaa varoitukseen tai olla irtisanomisperuste. Kankaasta tulikin housut, vaikka paita piti tulla. Millä tavalla se on minun syytäni ja miksi minun pitäisi tällaista peliä sietää omissa nahoissani? Johtuuko vaikenemisen kulttuuri ”työvoima-mafian” pelosta? Tavallinen ihminen jätetään yksin taistelemaan oman demokratiansa ja oikeuksiensa puolesta. Hänet jätetään ilman rahaa oman onnensa nojaan ja selviytymään parhaaksi katsomallaan tavalla.

Työvoimatoimistoon tarvitaan moraalista ja eettistä ohjeistusta. Jokainen tapaus on erilainen ja toimenpiteet täytyy sovittaa tapauskohtaisesti ja soveltaa demokraattista kohtuullisuusperiaatetta. Työvoimatoimisto ampuu kovilla työnhakijoita kohti riisuttuaan heidät ensin aseettomiksi puolustautumaan. Ihmisten kaltoin kohteluko innostaa työnhakuun ja luo uusia työpaikkoja?

Työvoimatoimiston syytä on, että projektini meni pilalle ja olen edelleen työttömänä. Ehkäpä siellä nyt ollaan itseensä tyytyväisiä ja rinta rottingilla ammattiylpeydestä. Työtön, työtön, työtön, työtön ja työtön.

Kirjoittaja on vuonna 1995 Helsingin yliopiston kemian laitokselta valmistunut orgaanisen kemian FM. Rantaiso on työskennellyt melkein puolet aktiivisesta työurastaan työharjoitteluissa ja erilaisissa työllistämistoimenpiteissä.

Tasavallan harjoittelijat ja tukityöllistetyt THT ry