Tule mukaan paraatiin! Matti Apunen, HS 30.8.2011

Elokuun lopussa eräs Matti pyysi meitä kaikki liittymään On minulla nimikin -kansanliikkeeseen. Kutsukortti oli suureleisesti painettu Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulle. Sanoma oli yksinkertainen: Internet on kauhea paikka, sillä siellä nimettömyys muuttaa keskustelukulttuurin oksennukseksi ja besserwisseröinniksi. Vihapuhekin vähenisi, jos me kaikki esiintyisimme aina omilla nimillämme.

Helppo olla samaa mieltä. Ainakin, jos sattuu olemaan joku muu Matti kuin Meikäläinen. Ja Apunenhan on. Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtajana Matti on vaikutusvaltainen 51-vuotias mies, jolle on auennut mahdollisuus kirjoittaa ajatuksensa Suomen suurilevikkisimmän sanomalehden pääkirjoitussivulle. Sekä se että Matin edustama instituutio antavat viestille jämäkät puitteet, joita vasten lukija jokaisen töpötellyn sanan ymmärtää. Tuskinpa päätoimittaja Mikael Pentikäinen tarjoaisi lehdestänsä samaa tilaa hauholaiselle perhepäivähoitajalle.

Pompöösit herrat ymmärtävät puhetta valtasuhteiden kautta. Aina on tiedettävä, puhuuko joku kuuntelemisen arvoinen taho vai surisevatko korvissa rahvaiden kansalaisten yhdentekevät ölinät. Toimittajienkin poliittiset kannat pitäisi selvittää, niin sanomalehdillekin pystyisi antamaan niille kuuluvan painoarvon. Aikaakin säästyisi, kun ei tarvitsisi lukea saati sitten pohdiskella poliittiselta vastalaidalta kuplivien tekstien sisältöä.

Hei toimittaja, ketä kannatat? Matti Apunen, HS 7.9.2011

On esiinnyttävä omalla nimellä, jos tahtoo tulla Apusen kuulemaksi; väärän nimen takaa esitettyä mielipidettä ei tarvitse ymmärtää eikä ottaa huomioon millään tavalla. ”Se on arvoton”, Matti tiivistää. Jos mokoma ajatus tuntuu sekunnin sadasosankaan ajan järkevältä, kannattaa hidastaa ja pysähtyä hetkeksi. Miksi me käytämme äänioikeuttamme nimettöminä ja vielä vaalisalaisuuden varjeluksessa. Miten nimetönkään mielipide voi olla arvoton? Vasta anonyymeina olemme tasa-arvoisia, sillä vain silloin jokaisen äänellä on sama paino.

Mihin me oikeastaan tarvitsemme tietoa siitä, kenen puhuva pää argumentteja suoltaa? Julkisessa keskustelussa omien nimien käyttäminen uusintaa vallitsevia valtasuhteita. Emme pelaa pelkillä argumenteilla vaan asemilla. Ne pelisäännöt miellyttävät etenkin niitä, jotka ovat saavuttaneet yhteiskunnallista valtaa. Mediayrityksillähän on yhä vanha kunnon portinvartijavalta sekä painattamilla papereillaan että verkkosivuillaan, joten niitä internetin anonymiteettikysymyksen ei luulisi tuskastuttavan niin paljon kuin metelistä voi päätellä.

”Keski-ikäisiä ei pitäisi päästää internettiin”, tapaa eräs älykäs naisihminen sanoa. Eipä ole mikään ihme, että Apusen lisäksi Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen (s. 1947) on mennyt internetistä sekaisin. Siinä meillä on toinen arvovaltainen taho, joka näkee ”oksentelijat ja besserwisserit” sananvapauden suurimpana uhkana.

Sananvapauden väärinkäyttöä Risto Uimonen, 7.9.2011

Uimonen on käynyt seuraamassa ”netin matalamielisiä keskusteluja” ja ryhtynyt siltä pohjalta päättelemään. Hänen mielestänsä täydellisen vapauden ajajat eivät puolusta sananvapautta sen ”jalossa merkityksessä” vaan oikeutta saada oksentaa toisten päälle nimimerkin suojissa. Ei se oma nimi ole matalamielisiä kirjoituksia ainakaan ennen estänyt, minkä todistaa Uuden Suomen jokapäiväinen hullusuodattamaton blogivirta. Eikä pidä unohtaa nykyisen kansanedustajan Jussi Halla-ahon menestystä verbaalisen oksentelun saralla.

Halla-aholle tuomio uskonrauhan rikkomisesta Yle Uutiset 8.9.2009

Mitä Uimonen jalolla merkityksellä tarkoittaa, jää täysin hämärän peittoon. ”Sananvapauden terve ja vastuullinen käyttö tässä tarvitsee puolustajia”, hän julistaa. Tervettä ja vastuullista käyttöä on ilmeisesti omaniminen valtarakenteita uusintava keskustelukulttuuri, joka pitäisi ulottaa sieltä hyvien herrojen saunanlauteilta ja pääkirjoitussivuilta myös internettiin. Huh huh. Onneksi Uimonen kuitenkin ymmärtää, ettei nettiä voi koskaan kontrolloida aukottomasti.

Sehän on suorastaan yhtä pelottava kuin kansa.

Veera Hidas-Elina on internetpersoona, jonka kirjoitukset ovat yhtä painoarvoisia kuin hevonpaska.