Soitin viime kesänä Nokia Siemens Networksin viestintäpäällikkö Riitta Mårdille kysyäkseni, miksi yhtiö oli myynyt televalvontajärjestelmän Iraniin: maahan, jonka tiedettiin ahdistelevan toisinajattelijoitaan. (Lue koko juttu: Nokia yhdistää Iranissa.)

”Nämä järjestelmät ovat laillisia, ja niitä voidaan myydä lailliselle taholle”, Mård vastasi. Mutta kuka määrittelee laillisen tahon, tenttasin. ”Kansainväliset järjestöt määrittelevät sen. Eivät yritykset voi toimia maailmanpoliiseina.”

Iranin poliittinen kaaos, joka oli tuolloin juuri kärjistynyt rajusti tukahdetuttuihin katumielenosoituksiin, on sittemmin jatkunut. Hallitus selvästi valvoo kansalaistensa viestintää, mutta kukaan ei tiedä täsmälleen, millä keinoin.

Nyt kansainvälinen yhteisö reagoi. 10. helmikuuta järjestetyssä istunnossaan EU-parlamentti hyväksyi päätöslauselman, joka ”arvostelee voimakkaasti kansainvälisiä yrityksiä ja erityisesti Nokia/Siemensiä siitä, että ne ovat toimittaneet Iranin viranomaisille tarvittavan sensuuri- ja valvontateknologian, minkä vuoksi ne edistävät Iranin toisinajattelijoiden vainoamista ja pidättämistä.”

Maanantaina 15.2. iranilainen rauhannobelisti Shirin Ebadi vaati länsimailta pakotteita Nokia Siemens Networksia vastaan.

Edellisestä keskustelustamme on kulunut kahdeksan kuukautta. Soitan Riitta Mårdille uudestaan.

Viime vuonna vetositte siihen, että yksittäinen yritys ei voi ottaa kantaa kansainväliselle yhteisölle kuuluviin kysymyksiin. Onko korkean tason kritiikki muuttanut kantaanne Iran-kauppoihin?

”Me noudatamme kansainvälisen kaupan sääntöjä. Jos kansainvälinen yhteisö määrittelee kauppasaarron jotain maata vastaan, me noudatamme sitä.”

EU-parlamenttihan kuitenkin edustaa tässä kansainvälistä yhteisöä. He olisivat selvästi odottaneet yhtiöltänne oma-aloitteisempaa toimintaa Iran-kauppojen eettisyyden määrittelemisessä.

”Kyse on vain yhdestä ominaisuudesta, joka ei enää ole tuotevalikoimassamme.”

Tosiaan. Aikaisemmin Siemensille kuulunut tiedustelutuoteperhe ei lopulta kiinnostanut Nokia Siemens Networksia, joka halusi keskittyä toisenlaisiin asiakkaisiin. Maaliskuussa 2009 tiedustelutuotteisiin liittyvät liiketoiminnot myytiin Saksaan sijoitusyhtiö Perusalle. Mård ei ole aivan varma, ovatko Iranille myydyt tiedustelujärjestelmät yhä Perusan hallinnassa.

Perusan toimistossa Münchenissa asia tunnetaan – ainakin sen verran, että puhelimeen vastaava nainen lupaa välittää soittopyyntöni asiasta vastaavalle henkilölle. Kukaan ei soita takaisin enkä enää saa Perusaan yhteyttä.

Viimeksi Mård ei suostunut täsmentämään, mitä Iraniin on tarkalleen ottaen myyty. Tieto olisi kesällä ollut kullanarvoinen iranilaisille aktivisteille, jotka eivät tienneet, saattoiko viestintävälineisiin alkuunkaan luottaa. Teknologia tekstiviesteistä Twitteriin oli ollut keskeisessä roolissa suurprotestien synnyssä, mutta pidätysten ja kuolemantapausten lisääntyessä mielenosoittajat kertoivat tyhjentäneensä peloissaan sähköpostitilejään ja luopuneensa puhelimista.

Voitteko nyt kertoa, minkälaista valvontaa Iranin hallitus voi teidän järjestelmällänne suorittaa?

”Se on sellainen pieni lisäominaisuus, ei mitään niin suurta kuin on mediassa puhuttu.”

Onko sillä nimeä?

”En nyt muista sen nimeä.”

Entä voitteko antaa jotain tarkempia tietoja, joita Iranin toisinajattelijat ovat pyytäneet, jotta he tietäisivät, mihin varautua?

”Se ei liity mitenkään internetin seurantaan, ainoastaan äänipuheluihin. Sillä ei seurata sisältöä. Kaikkia puheluita ei seurata, vaan se edellyttää etukäteen sen määrittelyä, mitä numeroita seurataan.”

Seurataan siis, mistä numerosta soitetaan mihin numeroihin.

”Joo.”

Voitteko lähettää minulle vaikka sähköpostiin tarkempia teknisiä tietoja myydystä järjestelmästä?

”En minä nyt mitään teknisiä tietoja voi luovuttaa. Nettisivuiltamme löytyy kyllä asiaan liittyvä Q&A-osio.”

Ymmärrätte kai, että haen tässä nyt sitä, missä tilanteessa yritys on valmis murtamaan liikesalaisuuden, jos tähän on painavat inhimilliset perusteet.

”Tämä kauppa on tehty jo kauan sitten emmekä enää tarjoa tukea järjestelmälle. Yhtiönä pidämme televiestinnän eettistä käyttöä erittäin tärkeänä.”

Lue Fifin aikaisemmat NSN-jutut: Susanna Kuparinen: Hyvää yötä, Riitta (10.2.2010), Hanna Nikkanen: Nokia yhdistää Iranissa (22.6.2009), Susanna Kuparinen: Suomi-brändin jalokivi (22.6.2009), Susanna Kuparinen: Iranin kuolleet katoavat (21.6.2009).

Kaksi päivää tämän jutun julkaisemisen jälkeen Yleisradio tiedotti, että Nokia Siemens Networksin yritysvastuujohtaja Lauri Kivinen siirtyy Ylen toimitusjohtajaksi. Lue Hanna Nikkanen blogikirjoitus Kivinen Nokia Siemensiltä Yleisradioon.