Teksti Päivi Ahonen
Autonrenkaat palavat ja roskat haisevat Katmandun kaduilla. Elämä monarkian jälkeen ei ole ollut ruusuista: entisten sissien hallitsemassa maassa väkivalta rehottaa ja murhista on tullut tavallinen tapa, jolla mikä tahansa ryhmä voi raivata itselleen lisää poliittista elintilaa. Mitä oikein tapahtuu maassa, jossa perusasiatkin ovat yhtäkkiä rempallaan?
Viime keväänä monarkia kaatui Nepalissa. Kansa äänesti vuosikymmeniä jatkunutta sissisotaa käyneen maolaispuolueen uuden tasavallan johtoon. Hallitusta muokattiin pitkään ja hartaasti.
Nyt hallitus on ollut vallassa noin viisi kuukautta ja Nepal on jälleen kerran lähellä uutta konfliktia. Hallituksen hajoaminen olisi katastrofi. Jo koululaiset ymmärtävät, että jos maolaiset eroavat hallituksesta tai heidät painostetaan eroon, on seurauksena uusi sisällissota.
Pääministeri Pushpa Kamal Dahal, ”Prachanda”, on ehtinyt vierailla New Delhissä, Pekingissä ja Washingtonissa, mutta Norjaan ja Suomeen suunnitellut vierailunsa hän siirsi viime hetkellä sopivampaan ajankohtaan. Eikä ihme: maan tilanne vaati vakavaa paneutumista valtakunnan kriiseihin. Kansalaiset ovat tyytymättömiä sähkökatkoihin, katujen roskakasoihin, poliittisiin murhiin ja erityisesti siihen, että perustuslakia säätävä kansalliskokous ei ole päässyt perustuslain kirjoittamisessa juuri alkua pidemmälle.
Arki Katmandussa on inhorealistisen apeaa ja kirjaimellisesti pimeää. Siis lähes kestämätöntä. Normaali työskentely viime viikkoina, kun hallituksen päätöksella sähköä jaetaan kansalaisille vain 8 tuntia vuorokaudessa, on ollut täysin mahdotonta. Työssäkäyntiä rajoittavat lakot ja mielenosoitukset, polttoainepula ja työpaikkojen sähköttömyys.
Miksi maa, jossa on toiseksi eniten vesivoimalähteitä maailmassa heti Brasilian jälkeen, kärsii energiapulasta? Shyan Shrestha on kansalaisaktivisti ja toimittaja, jolla on neljän kohdan lista energiakriisin kanssa painiskelevalle maan johdolle.
”Hallituksen pitäisi aloittaa energiaa säästävien lamppujen jako kaikille ilmaiseksi, tuoda sähköä maahan Intiasta rakentamalla siirtolinjoja, rangaista sähköä laittomasti koteihinsa keinottelevia ja perua edellisen hallituksen antamat jokilisenssit niiltä, jotka eivät ole vielä aloittaneet vesivoimalan rakentamista.”
Shretshan mukaan ehdotuksia kuunnellaan, mutta maan korruptoituneet virkamiehet ja huonosti toimiva hallinto eivät saa aikaan juuri mitään. Yleinen epäluulon tunnelma poliittisesti myrskyisten vuosien jälkeen ei sekään auta asiaa.
”Sanomalehdet, etenkin englanninkieliset, panevat kaiken uuden hallituksen syyksi.”
Aamuisin kiirehdin kadunkulmaan, josta työpaikan auto poimii minut sovittuun aikaan. Eräänä aamuna vilkas katu olikin hiljainen. Vain kävelijöitä ja pyöräilijöitä liikkui roskien seassa. Yksi ohut banderolli oli sidottu katkaisemaan kadun liikenne.
Kysäisin mielenilmausta valvovalta nepalimieheltä, mistä on kysymys.
”Suljimme kadun protestina pitkiä sähkökatkojen ja kaatopaikoiksi muuttuneita katujen epäsiisteyden vuoksi”.
Siispä kävelemään seuraavaan kadunkulmaan, jossa näytti liikkuvan muutama rähjäinen taksi. En ollut tietenkään ainut taksin etsijä. Katu oi jo täynnä kävelijöitä ja takseilla oli taas kerran oiva tilaisuus nostaa taksat pilviin. Päädyin odottamaan sopivaa menopeliä suuren haisevan roskakasan viereen. Katuja ei ollut puhdistettu viikkohin. Vihannesten ja hedelmien kuoret, muovi- ja paperiijätteet, eläinten luut ja muu roska lojuu mätänemässä katujen varsilla ja kaduilla. Nyt oli onneksi viileähkö talvisää. Pahempaa jälkeä tulee heinäkuun lämmössä monsuunisateiden aikana.
Ensin kadut olivat viikkoja siivoamatta, koska Katmandun kaupungin siivousyksiköt eivät voineet kuljettaa katujen jätteitä kaatopaikalle: kaatopaikan ympäristön asukkaat eivät halunneet koko kaupungin roskia takapihoileen. He tukkivat tien – kuten niin tavallista Nepalissa näinä aikoina – palavilla autonrenkailla ja puomeilla. Sitten kaupunki neuvotteli asukkaiden kanssa ja sopu kaatopaikan sijainnista löytyi. Rakennetaan parempi tie, järjestetään kunnon aitaus.
Katujen siivouksen piti alkaa saman tien, mutta ei: roskat ovat edelleen kaduilla. Tällä kertaa ne muistuttavat meitä väkivallasta. Maolaispuolueen nuorisojärjestön kaaderit katkaisivat jalat kilpailevan marxilais-leniniläisen kommunistipuolueen nuorisojärjestön jäseneltä poliittisten vihamielisyyksien päätteeksi. Nyt mielenosoittajat ovat tukkineet tien kaatopaikalle, kunnes syyllistä rangaistaan.
Shyam Shrestha selvittää väkivallan kierrettä: ”Maolaiset pääsivät valtaan väkivallalla. Muut puolueet ottavat nyt mallia maolaisten julmuuksista.”
Marxilais-leniniläisen kommunistipuolueen johtaja Pradeep Gyawali sanoo samaa Kathmandu Postin haastattelussa tammikuun lopulla: ”Vaikka rauhanprosessi on edennyt hieman, väkivalta maassa on lisääntynyt. Väkivalta on jo osa valtion virallista koneistoa. Muutkin puolueet uskovat nyt poliittisen liikkumatilan lisääntyvän väkivallan keinoin.”
Valtion valta ei ulotu rankaisemaan rikoksentekijöitä. Poliittisiin murhiin syyllistyneet kulkevat vapaalla jalalla. Gyawali kertoo tarinan isästä, joka rukoili temppelissä Jumalan rangaistusta maolaisille, jotka pahoinpitelivät hänen poikansa.
Vaan koska maolaisen pääministerin hallitus ei kykene saamaan puolueensa nuorisojärjestön rikoksentekijöitä oikeuden eteen, eikä Jumalakaan tunnu olevan asiassa kovin aktiivinen, ovat muiden puolueiden nuorisojärjestöt aloittaneet vastaiskun. Eri puolueiden nuorisojärjestöjen välisissä kahakoissa poltetaan autoja ja moottoripyöriä, ihmisiä kuljetaan sairaalaan ja lähes päivittäin lehdissä on uutisia yön pimeydessä hengiltä hakatuista tai ammutuista puolueen jäsenistä.
Maolaiset ovat myös uhanneet lehdistönvapautta. Himal-lehtiyhtiön toimitukseen suunnatussa iskussa ikkunoita rikottiin ja toimittajia mukiloitiin sairaalakuntoon.
Maolaisten kannattaja – kotikulmieni kirjakauppias – toteaa lakonisesti: ”Himalayan Times kirjoittaa liian kriittisiä artikkeleita. Ei ole ihme, että lehden toimitukseen hyökätään.” Vain viikko iskun jälkeen naamioituneet miehet murhasivat nuoren naistoimittajan alkuillan hämärässä kotiinsa.
Tammikuun lopulla päämisteri piti puheen kansakunnalle ja esitti huolensa siitä, mikä on ollut ilmeistä jo kuukausia. Jos eri ministeriöiden virkamieskunta ei ota työtään vakavasti, käy töissä säännöllisesti ja paneudu tehtäviinsä, kansalaisten turvallisuustilanne huononee päivä päivältä ja maassa on pian vallalla anarkia. Pääministeri kutsui kaikkia poliittisia puolueita uuden Nepalin rakentamistalkoisiin.
Opposition kongressipuolue vastasi pääministerin talkookutsuun syyttämällä juuri tämän omaa maolaispuoluetta väkivallan ja anarkian lietsomisesta. Hallituspuolueet reagoivat varovaisemmin: ”Hyvä kun puheessa ei uhkailtu ja painostettu.” Sitäkin on nimittäin tehty: pari viikkoa sitten pääministeri uhkasi maolaisten ottavan käsiinsä kaiken poliittisen vallan Nepalissa, jos hallituspuolueiden yhteistyö ei ota sujuakseen.
Kirjoittaja toimii Nepalissa Suomen rahoittamassa monikielistä opetusta kehittävässä hankkeessa.