Kirjastoja ollaan lakkauttamassa tai jo lakkautettu ympäri Suomen. Turku ei ole tyytynyt pienten sivukirjastojen sulkemisiin, vaan työntekijöitä lomautetaan uutta suurta pääkirjastoa myöten. Helsinki taas perui vastikään kulttuuripalvelujen ”lahtauslistansa” toistaiseksi sen saaman murskakritiikin vuoksi. Asiaa on kuitenkin tarkoitus selvittää taas keväällä.

Turku on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2011. Kaupungin uuden pääkirjaston rakentamista perusteltiin muun muassa sillä, että uudessa rakennuksessa olisi entistä paremmat aukioloajat, jolloin se tavoittaisi asukkaat paremmin. Annettiin ymmärtää, ettei uuden kirjaston rakentaminen ole pois pieniltä kirjastoilta.

Näyteikkuna kulttuurille on kunnossa, mutta takahuoneessa vallitsee kaaos.

Riikka Säärelä tekee opinnäytetyötään kansalaisaktiivien kirjastohankkeista. Hän pelkää, että kirjastopalvelut alkavat siirtyä kauemmas niiden alkuperäisestä yleisöstä. Samalla ne siirtyvät julkisten palvelujen piiristä yksityisiin käsiin.

”Kirjaston varhainen sivistystehtävä säilyy, kun kattavalla kirjastoverkolla taataan kaikille yhtäläinen mahdollisuus kirjaston käyttöön ja tiedonsaantiin.”

Säärelän mukaan pienten kirjastojen anti on tietyssä värikkyydessä. Lisäksi ne ovat vapaampia kaavamaisuuksista, jotka monesti rasittavat suuria yksiköitä.

Turussa kaksi pienempää sivukirjastoa lakkautettiin kaupungin vaikeaan taloustilanteeseen vedoten ja ilman varsinaista julkista keskustelua. Lakkautukset synnyttivät Pro Kirjasto-liikkeen sekä Kulttuuriyhdistys Idan, joka hakee kaupungista tilaa avata kahvila ja kirjasto jatkamaan kirjaston sivistystehtävää.

”Tuottamattomat kulttuuri- ja sivistyspalvelut ovat niitä, joista on helppo vähentää kaupallisilla mittareilla”, näpäyttää Turun yliopiston ylioppilaskunnan TYY:n kirjaston kirjastonhoitaja J. Tuomas Harviainen. Harviainen on aiheen asiantuntija: hän on toiminut kirjastoalalla vuodesta 1992 lähtien ja tarkkaillut TYY:n kirjastoa näköalapaikalta jo yli seitsemän vuotta. Hän on kirjaston ainoa vakituinen työntekijä, koulutukseltaan kirjastonhoitaja ja tekee väitöskirjaa alalta.

Kirjasto on ainoa ylioppilaskunnan omistama kirjasto Suomessa ja näin ollen ainutlaatuinen. Se on puitteiltaan pieni jäsenpalvelu, jonka arvoa kaikki ylioppilaskunnassa eivät näe. Keskustelua kirjaston tarpeellisuudesta ja ajoittain myös lakkauttamisesta on käyty jatkuvasti vuodesta 1985 lähtien; asia on ollut tosin esillä jo 1960-luvulla.

”Tällä hetkellä käynnissä on jälleen voimakas keskustelu palvelun tulevaisuudesta”, Harviainen kertoo. Hänen mukaansa kyse on selkeästä arvokeskustelusta, ei esimerkiksi pakon aiheuttamasta säästötoimenpiteestä. Tästä kertoo se, että lakkauttaminen on ollut esillä myös hyvinä vuosina.

TYY:n kirjaston kohtaloa pohtimaan on perustettu yhä uusia selvitystyöryhmiä. Viimeisimpään tutkimukseen vastanneista opiskelijoista kirjaston tarpeellisuuden kyseenalaistivat erityisesti oikeustieteilijät ja tulevat lääkärit. Käytäntö kuitenkin kertoo, että molemmista tiedekunnista käydään kirjastossa, oikeustieteellisestä itse asiassa kaikkein ahkerimmin. Tällöinkin kannoissa lienee paljolti kyse arvoilmastosta.

Harviainen ymmärtää keskustelua: ”Kyseisillä aloilla vaaditaan keskittymistä lähinnä vain oman alan opintoihin eikä ihmisillä ole välttämättä edes mahdollisuutta sivuaineisiin”.

Tuntuu kummalliselta, että vakavissaan keskustellaan kirjaston tulevaisuudesta aikana, jolloin kirjojen saatavuus on muutenkin kiven alla. Ylioppilaskunnan kirjasto sai toki selvitysraportin kyselyssä paljon positiivistakin palautetta. Ja pakko se on omin silminkin todeta: kirjastossa saa henkilökohtaista, ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua, jota arvostaa nykyisenä lainamaattiaikana.

Lue myös Johanna Nykoppin juttu Kirjastoa pitää puolustaa.