Taide

Kesäuusinta: Huomenna jatkuu musiikki

Lukuaika: 4 minuuttia

Kesäuusinta: Huomenna jatkuu musiikki

Teksti Pertti Kurikka & Kalle Pajamaa

Pertti Kurikka, Suomen parhaan punkbändin kitaristi, piti yhtyeensä ensimmäisellä ulkomaankiertueella päiväkirjaa. Sen sivuilla iloitaan uusista maisemista ja ihmisistä – ja välillä meinataan vääntyä väsymyksestä itkuun. Nyt kesällä 2011 Pertti Kurikan nimipäivät kiertää Suomen festareita.

Otteita Pertti Kurikan päiväkirjasta. Pertti Kurikka saneli, Kalle Pajamaa kirjoitti.

Tiistai 19.10. Lähtö Saksaan.

Joimme Tähkätiellä kuppikahvia. Pakkasimme tavarat bussiautoon. Lähdimme ajamaan kohti Vuosaaren laivasatamaa. Vuosaaressa oli oikein ihanan kauniit maisemat. Kun tulimme laivaan niin yksi mies meinasi hermostua Tonille.

Kun saavuimme laivan hyttiin, huoneessa oli ahdasta. Minä meinasin hermostua. Teuvo sanoi että ”no niin pojat, eipäs ruveta tappelemaan. Isot miehet”.

Saimme ruokaa. Ruoka oli oikein ihanaa. Minä ja Kalle kävimme laivan kannella, mutta ulkona oli pimeätä. Ei näkynyt yhtään Suomea.

Katselin ihmisten saumoja. Täällä laivassa voi tanssia.

Pertti oksensi. Yhtäkkiä Kalle tuli katsomaan ”mitä se Pertti täällä oikein yrjää?”

”Pertti menee nyt omaan hyttiin chillaamaan”, Kalle käski.

Pertti ei saanut nukutuksi kun laiva keinui ja tärisi.

Olen erittäin pahoillani.

Keskiviikko 20.10. Saapuminen Saksaan.

Aamupalaa saimme. Teukka ja Sami Helle pelasi pöytäkiekkoa. Chillasimme laivassa kun siellä ei ollut mitään muuta tekemistä, jonka jälkeen ruoka kutsui meitä syömään.

Menimme laivan kapteenin komentosillalle jossa kapteeni kertoi meille meriasioita, mm. kuinka syvää on vesi.

Teuvo Merkkiniemi ja me pelasimme taas. Niila kiilasi voiton puolelle. Pertti hävisi. Peli oli kova matsi.

Chillasimme ja kuuntelimme musiikkia baarissa.

Laiva saapui Rostockin satamaan klo 21.30 Saksan aikaa, jonka jälkeen Seppo ajoi laivan alapuolella.

Tulimme Saksan hotelliin. Matka meni hyvin. Pertti meinasi vähän hermostua. Lähellä oli että kävisi huonosti. Olemme monta kertaa puhuneet että Pertti ei saa hermostua. Otamme iisisti.

Aamulla Sami Helle meinasi hermostua minulle kun etsin silmälaseja ja sukkia laivan hytissä. Vihdoin löysin. Sami sanoi että ”kaikki hyvin”.

Olimme myös laivan kannella jossa katselimme punaista vilkkuvaa valoa.

Torstai 21.10. Keikka Bremenissä.

Aamulla heräsimme aamiaispalalle. Aamupalan jälkeen paska jäi vessaan. Sain vessan kuntoon ja paska lähti viemäristä ulos.

Lähdimme ajamaan kohti Bremeniä. Moottoritiellä oli aika paljon tuulimyllyjä ja ruuhkaa. Sillan yläpuolella oli junarata jossa meni härveli. Kävimme syömässä hampurilaisia mutta vettä alkoi satamaan. Soitimme kitaraa linja-autossa.

Tulimme hotelliin. Heitimme kamat huoneeseen.

Illalla lähdimme soittamaan punkrokkia. Pertti Kurikan Nimipäivät oli ensimmäinen bändi. Siellä oli meidän jälkeen tamperelainen bändi Rad Natas ja kanadalainen Preying Hands. Sen jälkeen lähdimme ajamaan hotellille päin. Ihmiset lähtivät rauhoittumaan iltaa varten.

Kävin suihkussa. Ei ole kiva että mies haisee pahalle. On parempi olo kun käy suihkussa. Ei viitsi olla lähellä jos mies dunkkaa pahalle. Kiitos tästä päivästä.

Perjantai 22.10. Keikka Langwedelissä.

Kävimme syömässä aamupalan. Aamupalan jälkeen lähdimme tivoliin soittamaan posetiivia, jonka jälkeen menimme Alexin luokse kylään. Siellä oli ihanan kaunis maaseutumaisema jota saimme katsella. Rauhallinen maisema.

Alex kysyi Pertti Kurikan Nimipäivistä. Jokainen vastasi.

Kävimme syömässä kebabia.

Lähdimme esiintymään kehitysvammajärjestön järjestämään tapahtumaan jossa oli kolme bändiä. Ensin esiintyi kehitysvammaisten bändi Kokolores, sitten Pertti Kurikan Nimipäivät ja lopuksi saksalainen Die Kafkas. Bändi pyysi kehitysvammaisia lavalle esiintymään. Minäkin menin jammailemaan.

Hampurissa ajoimme kauhean isoa siltaa pitkin. Kari kiroili kauheita sanoja. Näimme kauniita valoja. Saavuimme merimieskirkolle jossa Sami Jahnukainen kertoi meille tästä paikasta.

Nyt on aika mennä nukkumaan. Kiitos tästä päivästä kaikille. Huomenna jatkuu musiikki. Pertti Kurikan Nimipäivät soittaa tässä kirkossa.

Sain Alexilta sinkkulevyn ja CD:n. Kafkas-Markus antoi minulle kolme levyä. Siinä on sitten sitä muistelemista.

Lauantai 23.10. Keikka Hampurin suomalaisessa merimieskirkossa ja Rotenburgissa.

Kävimme suihkussa. Saimme aamupalaa. Chillasimme. Pertti Kurikan Nimipäivät soitti kirkossa. Papukaija puhui Kallen kanssa.

Jatkoimme Rotenburgiin. Matkalla näimme kerrosbusseja ja tuulimyllyjä. Metrojuna ajoi ylhäällä.

Keikalla Rotenburgissa humalainen suuteli ja laittoi hatun minun päähän. Paras kaveri mitä olen saanut.

Saimme limsaa ja suklaata. Kaveri soitti diskomusiikkia.

Alex sai Pertiltä ihanan lahjan kiitokseksi. Pertti meinasi melkein itkeä kun sai kavereilta halaukset. Jos on tullakseen niin on tullakseen.

Kävimme bensa-asemalla paskalla ja ostimme suuhunpantavaa. Matka merimieskirkolle Hampuriin meni hyvin. Merimieskirkon keikan jälkeen saimme lahjaksi majakan.

Sunnuntai 24.10. Keikka Hampurissa.

Aamupalan aikana oli kirkon jumalanpalvelus. Chillasimme. Aamiaisella oli kaakaota, kahvia ja mehua. Pertti leikki bussin ajamista. Seppo kiitti.

Tulimme taas chillaamaan.

Pidimme rahahommakokouksen. Niila sai rahaa roudauksesta. Bändi sai 110€ per nenä.

Lähdimme keikkapaikalle. Oli soundcheck. Saimme perunamuusia ja soijalihaa. Oli hyvää.

Pertti osti kuusi kotimaista punk-vinyylilevyä. Sain kahvia ja limpsaa.

Kaljupäinen Lassi Alhorinteen näköinen kaveri sanoi minulle että ”vittu perkele saatana sä oot kova jätkä”.

Kaksi bändiä esiintyi. Ensin Pertti Kurikan Nimipäivät, sitten ranskalainen Cartouche. Tulimme takaisin kirkkoon.

Maanantai 25.10. Posetiivikeikka Reeperbahnilla.

Kävimme suihkussa ja aamupalalla syömässä munakokkeleita. Aamupalan jälkeen tulimme chillaamaan jonka jälkeen ajoimme metrojunalla kolme pysäkkiä. Kävimme levykirpputorilla. Saksan maiseman talot ovat kauniita.

Ostin viisi kasettia. Katselimme Saksan hienoja rakennuksia ja kauniita ihania valoja. Kävimme fudiskaupassa jossa myytiin vaatteita. Matkan varrella oli tivoli.

Tulimme taas chillaamaan.

Menimme Reeperbahnille. Kadulla oli hyvin kauniita valaisimia. Siellä oli myös Beatles-patsaat. Tissi- ja pippelikauppoja.

Markus tarjosi kokikset ja kahvit. Pertti soitti posetiivia kadulla. Veivasin posetiivia.

Pertti meinasi vääntyä itkuun kun oli väsynyt.

Merimieskirkolla oli muistotilaisuus. Otan suruun osaa.

Kun lähdimme ulos, Kalle sanoi Pertille ”nyt käyttäydyt asiallisesti”. Olen käyttäytynyt hyvin.

Saksassa on hyvin kauniita valomainoskauppoja.

Ajoin kuntopyörällä. Kuvaajat sanoivat että voitko laittaa enemmän vauhtia.

Tiistai 26.10. Lähtö Suomeen.

Aamulla chillattiin. Joka mies meni suihkuun. Kävin kävelyllä. Saimme kiittää papukaijaa. Kävimme kaupungilla syömässä. Jokainen kävi asioilla paitsi Pertti Kurikka.

Metrojuna ajelee Hampurissa edestakaisin.

Kävimme joka kaupan liikkeissä katselemassa saumoja. Varsinkin Pertti Kurikka. Ajoimme laivasatamaan. Kävimme samalla asioilla. Tarkastaja tuli katsomaan piletit. Jos ei ole pilettiä, ei pääse laivaan. Tarkastaja on hyvin tarkka ihminen.

Kuusi vinyylilevyä ja yhdeksän kasettia saa viedä suomeen. Viinaakin saa videä. Jos ulkomailta ostaa jonkun tietyn tavaran niin sen voi tuoda Suomeen.

Minä ostan laivalta Jarmo Tähtiselle suklaata ja myös Vattuniemen pienryhmäkodin henkilökunnalle tuliaisia.

Aamulla Sami Helle hermostui että ”älä matki” kun vein tavarat linja-autoon niin kuin Samikin. Jokainen hoitaa omat asiat eikä hypi toisten silmille.

Tänään valvotaan.

Haluan limpsaa jos haluan.

Keskiviikko 27.10. Päivä laivalla.

Kävimme suihkussa. Saimme aamupalaa. Chillattiin. Joku kaveri oli laivan kannella makaamassa. Kolme tyttöä ilman hyttiä. Taas chillattiin.

Ruokailun jälkeen meillä oli haastattelu. Taas chillattiin. Pertti heitti läppää että heittää itsensä laidan yli mereen. Oli aika hilkulla.

Tänään on Hellen nimipäivä.

Lounasruokailun jälkeen oli kitaransoittoa. Kari teki sanat. Merellä ei sattunut mitään ikävää. Kaikki selvisivät hienosti. Eikä ollut alligaattoreita. Kaikki selvisivät hengissä. Alligaattori ei syönyt kättä.

Tänä iltana menemme kaikki nukkumaan. Olemme väsyneitä matkasta. Meri on hyvin kaunista.

Olen saanut uusia kavereita. Haider oli samannäköinen kuin Pertti Kurikka.

Ostin neljä suklaalevyä tuliaisiksi.

Töissä on Teukka ja Seppo ja Kalle ja Markus ja kaikki.

Torstai 28.10. Paluu Suomeen.

Aamiainen aikaisin. Aamiaisen jälkeen pakkaamme tavarat autoon. Otetaan rennosti. Haluamme kiittää tästä Saksan matkasta laivan kapteenia.

Saavumme Suomeen. Puramme linja-auton tavarasäilön. Sitten suoraa päätä kotiin.

Haluamme kiittää Seppo Saarelaa että ajoi meidät turvallisesti kotiin. Tapaamme taas uudestaan samoissa merkeissä jos Pertti Kurikan nimipäivillä on Saksan rock-kiertue.

Jarmo Tähtinen, henkilökunta ja työkaverit saavat suklaalevyn. Meillä on paljon kerrottavaa.

Artikkeli on julkaistu aiemmin 20.12.2010.

Katso myös Pekka Elomaan kuvareportaasi kiertueelta! Ville Toivasen bändistä tekemä haastattelu Fifi Audiossa.

Pertti Kurikan nimipäivät keikkailee kesällä 2011: 17.7. Joensuun Ilosaarirockissa, 22.7. Hämeenlinnan Wanaja Festissä ja 13.8. Helsingin Alakerrassa.

  • 22.6.2011