Suomi on täynnä kaupunkeja, jotka ovat täynnä hukkatilaa ja rakennuksia vailla käyttöä. Dodon Pauliina Jalonen kuvailee, miten asemanseudut ovat monissa kaupungeissa saman tyyppisiä: ne ovat hieman keskustan ulkopuolella ja aseman keskustan puoli on kehittynyt järkeväksi toiminnalliseksi keskukseksi, mutta toinen puoli on pusikoitunut.

Kauniit vanhat asemarakennukset ovat jääneet vaille käyttöä samaan aikaan, kun esimerkiksi nuorilla ei ole tilaa harrastaa.

”Jos kaupungilla on tyhjiä tiloja, joille etsitään käyttäjää, niin siitä pitää puhua avoimesti. Esimerkiksi Helsingissä tällaisia tiloja voi olla vaikea löytää.”

Dodo järjesti syyskuun lopulla Ympäristövaikuttajan peruskurssin Mikkelissä yhdessä Otavan Opiston kanssa. Tarkoituksena oli antaa perusvalmiudet yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ”kaikille, jotka haluavat vaikuttaa globaaleihin ympäristöongelmiin ja olla tekemässä jotain suurta”.

”Ympäristövaikuttamiseen voi perinteisen järjestöt–poliitikot-kuvion lisäksi kuulua taidetta, kaupunkiaktivismia ja niin edelleen. Kutsuimme vieraita, jotka itse tekevät asioita ja voivat omien esimerkkiensä kautta avata kuvioita”, Jalonen selittää.

Viikonlopun aikana tavattiin taiteilijoita, aktivisteja ja myös kansanedustaja Oras Tynkkynen.

”Tarkoituksena oli tavata ihmisiä, jotka ovat innostavia ja voivat välittää tekemisen meininkiä.”

Viikonlopun ohjelmaan kuului jalkautuminen Mikkeliin ja sen hukkatiloihin tutustuminen. Kurssilaiset tapasivat mikkeliläisiä virkamiehiä kaupungin juna-asemalla ja pohtivat, miltä asemanseutu näyttää. Jalonen kertoo, että Mikkelin kaupungilla on paljon julkisia rakennuksia, jotka ovat vajaakäytöllä. Myös virkamiehet tunnistivat sen.

”Kävimme keskustelua siitä, miten kulttuuria luodaan. Kaupunki ei voi tehdä kaikkea, vaan myös kaupunkilaisten pitää olla aktiivisia. Avoimen ilmapiirin luominen on kuitenkin kaupungilta mahdollista.”

Jalonen mainitsee esimerkkinä Mikkelissä sijaitsevan aution sähkömuuntajarakennuksen, jolle etsittiin kesäkäyttäjää lehti-ilmoituksen avulla. Käyttäjä löytyi, ja muuntaja oli kesän näyttelytilana.

”Usein kaupunkisuunnittelussa välittyy, että tavoitellaan yhteisöllisyyttä, mutta mitä se käytännössä on? Kaavoituksella ei voi pakottaa ketään, vaan kyse on siitä, miten yhteisöllisyyttä tuetaan, millaisia tiloja rakennetaan ja tuleeko yhteisiä, ei liian suunniteltuja tiloja.”

Kaavoituksessa suunnitellut kansalaistorit ovat Jalosen mielestä haastavia ja mahdottomia käytännössä.

”Ihmisten pitää antaa ottaa tilaa haltuunsa. Pitää olla suunnittelematonta tilaa, josta Helsingin Kalasatama on hieno esimerkki.”

Järjestöjen ja aktivistien haasteena on paitsi sopivien tilojen niin myös innokkaiden tekijöiden löytäminen. Jalonen toteaa, että isoimmat kaupungit Helsinki, Turku, Tampere ja Oulu ovat aktiivisia, mutta esimerkiksi Mikkelin ja Lappeenrannan kaltaisissa opiskelijakaupungeissa voisi hyödyntää nuorta väkeä enemmänkin. Pienemmissäkin kaupungeissa on paljon ihmisiä, jotka seuraavat järjestöjä ja ovat kiinnostuneita kansalaistoiminnasta.

”Vaikka Mikkeli on opiskelijakaupunki, näkyykö se muuten kuin baarien määrässä? Kehittyykö nuorille aikuisille tekemisen tiloja?” hän pohtii.

”Aina sanotaan, että ollaan avoimia, mutta järjestöjen pitäisi kehittää erilaisia väyliä tulla mukaan toimintaan. Se on meillekin haasteellista, mutta suurimmaksi osaksi se on vain ilmapiirin muuttamista.