Taide

God Given Ass ei ole Oton uusi bändi

Lukuaika: 3 minuuttia

God Given Ass ei ole Oton uusi bändi

Teksti Miina Poikolainen

…tai onhan se, mutta sellaisena yhtye ei halua tulla tunnetuksi. Helsinkiläisbändi soittaa vauhdikasta punkia, järjestää klubeja ja yrittää päästä eroon Tehosekoittimen haamusta. God Given Ass soittaa perjantaina MissGyverFestissä punkveteraanien rinnalla.

Helsinkiläinen God Given Ass -bändi istuu kantapaikassaan Kallion Seurahuoneella, kun kaiuttimista alkaa soida Tehosekoittimen Hetken tie on kevyt. Pöydän ympärillä voi aistia vaivaantunutta huvittuneisuutta, vaikkei tämä olekaan ensimmäinen kerta, kun näin käy.

Kun bändissä on solistina yhden Suomen suosituimman yhtyeen entinen keulakuva, se ei pääse helpolla. God Given Ass haluttaisiin esitellä Tehis-Oton uutena bändinä, vaikka se on ennen muuta punk-bändi. Ja vielä hyvä sellainen.

God Given Ass perustettiin vuonna 2008 Patsy Walkersin jäätyä tauolle, koska kitaristi Marika ja basisti Reeta halusivat soittaa punkkia. Kokoonpanoksi vakiintui lopulta Marika, Reeta, Pyry, Otto ja Niila. Soittajat löytyivät kaveripiiristä.

”Vähän huvitti, kun jossain sanottiin, että Tehis-Otto kokosi ympärilleen punk-bändin”, kitaristi Pyry heittää.

Tyhmiä kysymyksiä on kuitenkin pakko kysyä ennen kuin GGA:sta voidaan puhua muutenkin kuin Oton uutena bändinä. Onko Oton tausta Tehosekoittimessa vaikuttanut jotenkin siihen, miten GGA:han suhtaudutaan? Käykö keikoilla paljon Tehis-faneja? Ja niin edelleen.

”Onhan se tosi ärsyttävää”, Otto myöntää.

”Tässä bändissä viattomat joutuvat kärsimään mun rikoksistani, kun bändiä katsotaan tiettyjen lasien läpi”, Otto kuvailee.

”Taustastani on ehkäpä enemmän negatiivisia kuin positiivisia vaikutuksia bändiin, vaikka keikkoja on varmaan ollut helpompi saada sen ansiosta. Ja tietenkin entisistä kokemuksista on hyötyä, mutta arvostelijoiden syyniin joutuu tarkemmin”, hän pohtii.

Kesän Tehosekoitin-keikat eivät ainakaan auttaneet asiaa.

”Mietin pitkään, haluanko tehdä niitä. Eniten mietitytti keikkojen vaikutus tähän bändiin. Odotin, että punk-puolelta olisi tullut enemmän kritiikkiä, mutta yllättävän vähän sitä tuli.”

Otto huomauttaa, ettei missään vaiheessa ajatellut jättää musiikkia kokonaan. Sopivaa porukkaa ei vain ollut tullut vastaan ennen GGA:ta. Hän halusi myös mahdollisimman kauas Tehosekoittimen musiikillisesta linjasta, ja englanninkielinen punkrock on juuri sitä, mistä hän aikanaan musiikissa innostuikin.

Tehis-etuliitettä ei kuitenkaan ole helppo karistaa pois, vaikka Otto sen mielellään jo tekisikin.

”Aika monet olisivat varmaan kyrpiintyneitä, jos niitä sanottaisiin aina vaikka Siwan Jussiksi. Varsinkin, jos ei ole siellä enää töissä”, hän naurahtaa.

Mutta sille ei voi mitään, niin kuin Otto itsekin sanoo. Nyt asia on kuitenkin käsitelty, ja voidaan siirtyä eteenpäin.

GGA:n energisessä punkrockissa kyse on ennen kaikkea hauskanpidosta. Vaikutteita on tarttunut esimerkiksi The Stoogesilta, Ramonesilta ja Dead Boysilta.

”Tehdään sitä, mistä tykätään”, Marika toteaa.

”Punkissa lahjojen rajallisuus ei tule heti vastaan”, Pyry nauraa.

GGA on soittanut vuoden aikana kolmisenkymmentä keikkaa. Bändi on kieltänyt ankarasti GGA:n mainostamisen Tehis-Otolla, vaikka monet keikkajärjestäjät niin haluaisivatkin tehdä.

Perjantaina GGA esiintyy MissGyverFestissä, joka on Marikan ja Reetan järjestämä festivaali ravintolalaiva Wäiskissä. Naiset ovat pyörittäneet vuodesta 2007 asti MissGyverClubia, joka laajenee nyt ensimmäisen kerran kaksipäiväiseksi festariksi. Apukäsinä ovat toimineet myös muut GGA:n jäsenet.

Viikonlopun aikana Wäiskissä nähdään kahdessa kerroksessa kolmetoista punk- ja rock-bändiä, mukaanlukien legendaariset Widows, Terveet kädet ja J.M.K.E.

”Ajatuksena on, että bändit ja ihmiset viihtyy ja kaikilla on kivaa. Hyvät bändit ja hyvät bileet”, Marika kuvailee.

Se, että tapahtuman järjestävät naiset ja että esiintyjissä on naisten bändejä, on Marikalle ja Reetalle tärkeää. Tärkeintä kuitenkin on, että bändi on hyvä ja soittaa sellaista musiikkia, josta he itse pitävät.

”Punkkia, rockia, garagea, psychobillyä…”, he luettelevat.

Mukana on aina mahdollisuuksien mukaan myös uusia kykyjä, kuten tällä kertaa joensuulainen Eläin.

”Jos näemme jonkun hyvän esiintyjän, pyydämme sitä soittamaan meidän klubille.”

Keikkajärjestäjinä Reeta ja Marika aloittivat tyhjästä.

”Kantapään kautta on opittu”, Marika toteaa.

”Kun on itse soittanut bändeissä tietää, mitä bändit keikkapaikalta haluavat.”

Yleisöäkin on aina riittänyt niin hyvin, että Marika kehottaa hankkimaan liput ennakkoon.

MissGyverClubeja on tarkoitus järjestää jatkossakin muutaman kerran vuodessa, ja viimeistään parin vuoden päästä on toivottavasti vuorossa ulkoilmafestarit.

Ehkä GGA:kin nähdään vielä isoilla lavoilla, vaikka toistaiseksi bändi viihtyy parhaiten pienemmillä klubeilla. Ajatus ensi kesän stadionkeikoista saa ainakin nyt bändin purskahtamaan nauruun.

Pelkkä harrastus tämä ei kuitenkaan ole. Bändi on parhaillaan studiossa äänittämässä uutta materiaalia, ja EP ilmestyy joskus tämän vuoden puolella. Keikkoja soitetaan koko ajan niin paljon kuin pystytään.

Ja jos eturiviin joskus eksyykin joku Tehis-tyttö, niin tämä saa aika pian pettyä. Ellei sitten satu pitämään vauhdikkaasta punkista, jonka juuret johtavat aina 60-luvun New Yorkiin.

MissGyverFest ravintolalaiva Wäiskissä 4.?5.9. Liput ennakkoon Pub Heinähatusta tai sähköpostitse osoitteesta missgyverclub@gmail.com

  • 8.5.2011