Julia Quiñonez ajelee varovasti tasaista vauhtia Acuñan tehdaskaupungin elottomuudessa. Pysymme hyvän välimatkan päässä aidoista, sillä Quiñonez ei halua tulla nähdyksi tarkkailemassa tehtaita. Ylikansalliset tuotantolaitokset ovat kerääntyneet vieretysten tänne halvan työvoiman luvatulle maalle ja muodostuneet köyhyysloukkujen ja työntekijöiden kaltoinkohtelun keskittymäksi.

Quiñonez kertoo minulle tehtaissa tapahtuneista salatuista onnettomuuksista ja toiminnastaan työntekijöiden sortoa vastaan. Ehdotan hänelle valokuvan ottamista, ja hän innostuu ajatuksesta. Hän pysäyttää autonsa ALCOA:n uusimman tuotantolaitoksen eteen ja juoksee sen portin edustalle. Nappaan kuvan nopeasti auton ikkunasta ja pakenemme paikalta.

Ajamme kaupungista pölyistä hiekkatietä pitkin. Pian horisontissa siintää valtava määrä pieniä rakennuksia järjestelmällisessä muodostelmassa. Täällä asuvat tehtaiden työntekijät.

Talot on rakennettu tismalleen samoilla mitoilla täsmällisten välimatkojen päähän toisistaan. Ne ovat hyvin pieniä yksikerroksisia laatikoita. Tiellä juoksee lapsia pelaamassa jalkapalloa ja talojen edessä istuu pariskuntia katselemassa kulkuamme.

Kysyn mistä nämä ihmiset ostavat ruokansa. Quiñonez kertoo bussin kulkevan asuinalueen ja kaupungin väliä. Myös monet työnsä menettäneet ”yli-ikäiset” myyvät ruokaa ja elintarvikkeita asunnoistaan. Yli 35-vuotiaiden on usein vaikea saada uutta sopimusta tehtaasta.

Säännöllisiin riveihin rakennetut laatikot osoittautuvat alueen keskustaksi. Kauempana asumusten kunto on heikompi. Hökkelit on rakennettu tehdasjätteestä ja muovipeitteistä. Joka puolella on roskaa. Quiñonez pysäyttää autonsa ja sanoo, että olemme tulleet perille.

Olemme CFO:n toimipisteen edessä. Astumme sisään ja tervehdimme noin kymmentä naista ja miestä, jotka ovat aloittelemassa päivän istuntoa.

CFO, Comité Fronterizo de Obreros eli rajaseudun työläisten komitea, on yleishyödyllinen järjestö, joka on toiminut Meksikon ja Yhdysvaltojen raja-alueen lukuisissa tehdaskaupungeissa jo vuodesta 1986. Se perustettiin puolustamaan maquiladorissa eli raja-alueen ylikansallisissa tehtaissa työskentelevien oloja.

Mariana Robles, CFO:n Acuñan toimipisteen promoottori, kertoo, että työntekijöillä ei ole yleensä muuta vaihtoehtoa kuin asua täällä, laatikkomaisten pikkutalojen taajamassa. Tehtaat ovat kaukana kaupungista ja kuljetus toimii tältä alueelta. Alue on myös halvempi kuin kaupunki, joka on liian kallis tehdastyöläisten palkoille.

Täällä työläiset saavat 200 000 peson (n. 10 000 euroa) lainan talon rakentamiseen. Acuñassa yleisin viikkopalkka on 500 pesoa, mistä lyhennyksiin menee 200 pesoa. Asunto on maksettava ja palkka saatava, eikä alueella ole muita työnantajia kuin maquiladorat.

Robles esittelee minulle CFO:n tilat: yksi huone, pieni suihku ja vessa sekä makuukomero. Hän muistuttaa, että jokaisessa tällaisessa talossa asuu kokonainen perhe, ja lapsia on yleensä enemmän kuin kaksi. Ihmiset viettävätkin aikaansa kaduilla.

Lähdemme etsimään María de los Ángelesia, jonka tilanteen Robles haluaa mennä tarkistamaan. Kävelemme kauas alueen keskustasta. Ohitamme muovista kasattuja nukkumapaikkoja sekä kattojen rakentamiseen käytetystä matosta rakennettuja kokonaisia taloja.

Robles selittää, että kaikilla ei ole varaa maksaa talon ja virallisen tontin hintaa, ja tullessaan asumaan alueelle he aloittavat reuna-alueen slummeissa. Ihmettelen varaston näköistä hökkeliä, josta kuuluu hiljaista musiikkia. Robles kertoo tuntevansa perheen, joka asuu siellä.

Saavumme toisen pienen rakennuksen eteen. Piha näyttää työmaalta, mutta portille ilmestyy kolme hymyilevää lasta. Robles kutsuu Ángelesia ja tämä tulee ulos unisen näköisenä. Roblesin nähdessään hän hymyilee ja toivottaa meidät lämpimästi tervetulleiksi.

Istuudumme kaikki yhdessä hänen pihapöytänsä ääreen. Ángeles hakee talon takaa toisen tuolin ja Robles istuutuu laudanpätkälle. Kysymme, voisiko Ángeles kertoa minulle tarinansa.

María de los Ángeles on 34-vuotias. Hän asunut ja työskennellyt alueella jo 18 vuotta. Tänä aikana hänen työsopimuksensa eivät ole koskaan olleet kolmea kuukautta pidempiä.

Hän on ollut töissä esimerkiksi Carolina Processilla, General Electricillä ja nyt viime aikoina ALCOA:lla. Tehtaan johtaja oli vaihtunut ja Ángeles oli ollut saneerauksien aikana lomautettuna jo pidemmän aikaa. Nyt hän on saanut sopimuksen 96 päiväksi ja on helpottunut.

”Elämäni on tähän mennessä ollut hyvin raskasta, sillä jäin joitakin vuosia sitten kolmen lapsen yksinhuoltajaksi”, Ángeles kertoo. ”Aviomieheni asui kanssamme alkuaikoina, mutta töiden saamisen tehtaista osoittautuessa mahdottomaksi hän lähti etsimään parempaa elämää alueen ulkopuolelta.”

”Vielä raskaammaksi tilanteen teki nuorimmaisen verenvuototauti. Tämän vuoksi minun on pitänyt matkustaa lapsen kanssa kerran kuukaudessa päivän matkan päässä sijaitsevaan Monterreyhin hoitoihin”, Ángeles jatkaa.

”Olin ennen töissä yövuoroissa ja pystyin jättämään lapset nukkumaan kun olin poissa kotoa, mutta ollessani kolmannen kerran raskaana minut siirrettiin päivävuoroon ja minun piti jättää lapset pitämään huolta itsestään. Mies palasi kotiin löydettyään työpaikan Acuñan kaupungissa, ja tilanne on nyt hieman helpompi.”

Millaista töissä on nykyään?

”Palkka on vielä huonompi kuin ennen. Päiväpalkka putosi 78 pesosta 70 pesoon, ja vuosien kokemuksesta huolimatta minut sijoitettiin huonolle fyysisen työn osastolle. Työstä tekee vielä raskaampaa se, että musiikkia ei enää anneta kuunnella.”

Onko sinulla ollut terveydellisiä ongelmia työpaikalla?

”Olen satuttanut itseni töissä muutamia kertoja, mutta paine paikan menettämisestä piti minut hiljaa. Parannuin kuitenkin aina omia aikojani, joten pystyin onneksi jatkamaan työntekoa. Henkisesti raskasta on viettää niin suuri osa elämästään sisätiloissa, ilman ulkoilmaa tai taivasta.”

Miten CFO on auttanut sinua?

”Tunnen oloni luottavaisemmaksi, sillä tiedän, että on olemassa taho, jonka puoleen kääntyä, jos asiat menevät huonosti. Nykyisin tiedän voivani puolustautua ja sanoa ei tehtaan pyytämille ilmaisille ylitöille ja voin vastustaa epäreilua kohtelua.”

Ángeles nauraa kysymykselleni tulevaisuudesta. Hän aikoo ajatella nyt 96 päivän päähän. Tärkeintä hänelle on kasvattaa lapsensa terveinä ja onnellisina ja hoitaa sairasta nuorimmaistaan.

Otan perheestä valokuvia heidän pihamaallaan. Ensin Ángeles kuitenkin lakaisee oven edustan portaan. Lapset nauravat ja ihailevat digitaalikameraani. Otan monta kuvaa ja näytän, että he voivat nähdä itsensä kameran ruudussa. Hyvästellessämme perheen lupaamme toimittaa kuvat myös heille.

Kysyn CFO:n kokouksen lopulla, miltä heidän tavoitteensa työläisten liittoutumiseksi tulevaisuudessa näyttää. He antavat minulle katsottavaksi kunnallisvaalimainoksen, jonka kansilehdessä komeilee Alberto Aguirren, PRI:n eli Meksikon institutionaalisen vallankumouspuolueen edustajan kuva.

Aguirren iskulauseena on ”Jotta Acuñalla menisi paremmin”. Robles osoittaa minulle kuitenkin Aguirren ohjelman yksityiskohdat. Heti ensimmäiseltä riviltä saan lukea: ”Kaikkien acuñalaisten hyvinvoinnin puolesta: haluan edistää työpaikkojen luomista kaupunkimme hyvän sijainnin, hyvän kädenjäljen ja työrauhan tarjoamilla ansioilla”. Tässä mainostetaan halpaa ja hiljennettyä työvoimaa.

CFO on toiminut jo pitkään Tamaulipasissa, Coahuilassa ja Chihuahuassa. Sen pyrkimyksenä on ollut parantaa maquiladorissa työskentelevien naisten elämänlaatua kaikilla tasoilla ja se on onnistunut auttamaan jo suurta osaa kaltoinkohdelluista. Merkittävin osa työstä tapahtuu kasvotusten työntekijöiden parissa.

CFO:n promoottorit kertovat naisille heidän oikeuksistaan ja opettavat tarvittavat lakipykälät. He harjoittavat naisille selviytymistä vaikeista tilanteista, tiukkaa katsekontaktia ja puolustuspuheenvuoroja. Lapsille on järjestetty päivähoitoa ja naisia on autettu työllistymään vaihtoehtoisin tavoin. Aikaan on saatu palkankorotuksia, ja työläisten oikeuksia on saatu osin kohennettua.

Vaikka olot ovatkin hieman parantuneet joillakin alueilla, ovat palkat edelleen minimaaliset ja työolot epäinhimilliset. Monissa tehtaissa kamppaillaan siitä, saavatko työntekijät käydä vapaasti vessassa. Laittomien kuukausittaisten raskaustestien lopettamisessa CFO on voitolla: tehtaat eivät enää saa erottaa raskaana olevia naisia.

Piedras Negrasin kaupunki on maquiladora-kaupungeille esikuva, siellä tilanne on tällä hetkellä paras. Silti esimerkiksi LEAR industry on edelleen onnistunut peittelemään monia tapaturmia ja kuolemia ja jatkanut työntekijöiden huonoa kohtelua. Monissa tehtaissa palkkoja on kuitenkin jouduttu nostamaan ja laittomia erottamisia perumaan.

Tapaan Carmen Lurian, joka on CFO:n paikallinen promoottori. Hän ehti työskennellä tehtaissa ja kokea vääryksiä kuuden vuoden ajan ennen kuin hän sai CFO:lta apua.

CFO:lta Luria sai tietoa oikeuksistaan ja tukea niiden puolustamiseksi. Luria otti ohjat käsiinsä ja pysyi vahvana työnantajansa Macolmexin johtoa vastaan. Tehdas ei pystynyt erottamaan häntä heti. Myöhemmin kaksi tuotantolaitosta kuitenkin yhdistettiin, työpaikkoja vähennettiin ja Luria sai lähteä ensimmäisten joukossa.

Tämän jälkeen Luria yritti vuoden ajan päästä tuloksetta muihin tehtaisiin. Lopulta hänelle selvisi, että hänet oli sijoitettu maquiladorien mustalle listalle.

Luria päätti toimia esimerkkinä muille kaltoinkohdelluille naisille ja jatkoi CFO:ssa promoottorina ja kenttätyöntekijänä. Hän avasi oman pienen ruokapaikkansa pystyen elättämään näin itsensä. Nyt hän on jo kaikkien tuntema vahva paikallinen vaikuttaja.

”Tilanne täällä on hirveä, suoraan sanoen, jotain olisi tehtävä muutoksen nopeuttamiseksi. Valitettavasti meidän pyrkimyksiämme vastustavia ja sorretusta työvoimasta hyötyviä tahoja on aina ihan liikaa”, Luria sanoo.

Myös Lurian aviomies Wiston Luria on luopunut tehtaissa työskentelemisestä. Hän oli aikoinaan kouluttautunut tanssiopettajaksi Tabascossa, mutta lähtenyt etsimään parempaa toimeentuloa pohjoisesta.

Tehtaissa hän näki työläisten käsittelevän päivittäin kemikaaleja reilun metrin päässä tuhannen asteen uuneista ilman kunnollisia varusteita ja kovan paineen alla. Uransa aikana Wiston Luria todisti lukuisia vaiettuja onnettomuuksia. Hänen työtoverinsa kärsivät vakavista sairauksista eikä tehtaan johdolta liiennyt tukea.

Myös Wiston Luriasta on tullut myös aktiivinen toimija CFO:ssa. Hän kertoo olevansa pahoillaan siitä, että työläiset jatkavat edelleen vuodesta toiseen samoissa oloissa kuin ennenkin.

Mikseivät työntekijät ryhdy yhdessä vaatimaan parempia oloja?

”Tehtaan johdolla on hyvin toimiva tekniikka työntekijöiden eriarvoistamiseksi. He nimittävät kaikille sektoreille ryhmänjohtajia, jotka he erottavat muista vaatetuksen perusteella ja joille he antavat paremmat työolot ja parempaa palkkaa. Näin työntekijöiden yhteistyö käy jatkuvasti vaikeammaksi”, Wiston kertoo.

Tällä hetkellä CFO:lla on kädet täynnä töitä Acuñan kaupungissa, mutta työmaa ei lopu siihen. CFO:n pahiten pelkäämä kohde on Ciudad Juarez, missä tilanne on riistäytynyt käsistä. Työntekijöiden etuja pystytä ajamaan ennen kuin heidän murhaamisensa on saatu loppumaan.

Tällä hetkellä yhdistyksellä ei ole tehokasta toimintaa kaupungissa ja paikallinen promoottori on kuollut jokin aika sitten. Paikallisten maquiladorien työläisnaisia on vuoden aikana löydetty kuolleina jo noin kolmesataa. Heidät on kaapattu öisin heidän ollessaan matkalla bussipysäkiltä kotiinsa.

CFO on järjestänyt kampanjoita työläisten turvallisuuden edistämiseksi ja puhunut usein tehtaan johdolle. Myönnytykseksi johtoporras on suostunut jakamaan työntekijöilleen hätäpillejä.