Myönnän olevani ennakkoluuloinen ihminen. Se näkyy muun muassa suhteessani erilaisiin vastakulttuureihin ja niiden parissa toimijoihin. Vaikka kannatan monia asioita, joita piireissä pyritään edistämään – ihmisten ehdoilla toimivaa kaupunkia, tasa-arvoa ja sen sellaista – olen muutamia hämärähköjä bilekokemuksia lukuunottamatta pysytellyt ”skenestä” turvallisen ironisen välimatkan päässä.

Ironinen asenne vaan ei kovenevan vastakkaisasettelun nykymaailmassa tunnu enää riittävän. Kotikaupunkini Tampere on järjestyksen nimissä ja laman varjolla tiivistänyt jo ennestään kovaa tahtiaan elinympäristön ankeuttamisessa. Julisteidenliimaamisjupakalle taitavat nauraa naapurikaupunkien kissatkin. Harvojen pystyyn jääneiden vanhojen asuinrakennusten annetaan mädätä pois, eikä edes Rajaportin yhteissauna ole elävän kulttuurin ja sen historian tuhoamiseen erikoistuneelle kaupunginhallinnolle pyhä.

Kun Suomen ahdistavin kaupunkikulttuurin väärinymmärtäneiden festivaali Tammerfest vielä muutti viime viikonloppuna jälleen kerran kaupungin keskustan jättimäiseksi huonosti käyttäytyvien aikuisten kaljakarsinaksi, alkoi vastakulttuurifestivaali Musta Pispala kummasti vetää puoleensa.

Mustan Pispala järjestetään paikallisin voimin tänä kesänä neljättä kertaa. Ennakkoilmoittelun mukaan – jota en tietenkään löytänyt mistään paikallisen valtamedian julkaisuista – tarkoituksena on ”juhlistaa ja punoa kestävää anarkistista tee-se-itse -vastakulttuuria vallitsevan pahoinvointiyhteiskunnan pään menoksi.” Luvassa oli käsillä tekemistä, keskusteluja, keikkoja, saunomista ja juhlimista yhdessä. Festivaalin idea on antaa puitteet, joissa itse kukin voi järjestää haluamaansa ohjelmaa. Järjestäjät vakuuttivat epäluuloiselle toimittajalle, ettei Musta Pispala ole pelkkä anarkistiskenen sisäinen kokoontumisajo, vaan työpajoihin, keskusteluihin ja silkkaan hengailuun toivotetaan kaikki tervetulleiksi. Festarin tarkoitus on edistää paikallista ruohonjuuritason toimintaa niin päiväkodeissa, kasvimailla kuin kapakoissakin. Huoli perinteikkään, moni-ilmeiden Pispalan muuttumisesta ainoastaan varakkaiden paratiisiksi yhdistää alueen asukkaita, joita järjestäjätkin ovat.

Mustan Pispalan tapahtumapaikat, etenkin Pispalan nykytaiteen keskus Hirvitalo, tuntuivat huvipuistoaiheisine taiteineen keitaalta kaukana pahasta kaupallisesta maailmasta. Suuri osa osallistujista, kuten nyt esimerkiksi kajaanilaisen Uugee-radion edustus, tuli tietenkin ”skenen” piiristä eripuolilta Suomea.

Uugee-radion tarkoitus on paitsi antaa tila tekijöidensä kuuloisille radio-ohjelmille, myös olla konkreettisesti mukana torjumassa syrjäytymistä. Mukaan lähteville muokataan tekijänsä toiveiden mukainen työ. Radio neuvottelee yhteistyöstä usean paikkakunnan työvoimatoimiston kanssa – nihkeimmin projektiin on jostain syystä suhtauduttu tamperelaisbyrokratiassa…

Mustan Pispalan työpajat ja keskustelut kattoivat laajan aihepiirikirjon anarkismin alkeista lasten kunnioittavaan kasvatukseen ja perinteisten työläisalueiden ”juppiutumiseen”. Sukupuolirooleihin ja sukupuoliseen härintään liittynyt keskustelu herätti paljon kiinnostusta. Itse keskityin tapani mukaan fiilistelemään ja nauttimaan taiteesta. Tunsin oloni hyvällä tavalla vieraaksi: kotipaikkakunnallaankin voi matkustaa erilaisiin henkisiin maisemiin ja kohdata kiinnostavia ihmisiä – ja koiria. Aloin jopa harkita vastaaviin tapahtumiin matkustamista muuallakin; ainakin vapaaehtoisten dyykatuista aineksista kokkaama ruoka ja squattimajoitus päihittävät tylyt hotelli- ja ravintolaolosuhteet. Mitä tulee t-paitaan, jonka ostin muutamalla eurolla Vastavirran markkinoilta – se on tämän kesän suositeltavin ja parhaiten istuva feministinen vaateostos!