Käsittelet kirjassasi Elolliset luontokatoa ja teet väitöskirjaa luonnontieteiden ja kirjallisuuden risteymistä. Kerro meille, miten luontokadosta pitäisi puhua.
Hirveä kysymys, en tiedä! Jos tietäisin, olisin huutamassa vastausta toreilla ja turuilla. Halusin välttää lähestymistapaa, jossa urbaani milleniaali ahdistuu kaupassa, kun ei tiedä, pitäisikö ostaa kaura- vai soijamaitoa. Lähdin katsomaan historiasta käsin, kuinka olemme päätyneet nykyiseen pisteeseen. Se oli avartavaa. En tiennyt aloittaessani, että vasta 1800-luvulla tajuttiin, että sukupuutto on ylipäätään mahdollinen.
Ympäristö on muotiaihe. Laskelmoitko aiheenvalinnassa?
Kun kirjoitin, kukaan ei sanonut, että ai vitsi, oletpa keksinyt tosi mediaseksikkään aiheen, 1700-luvulla sukupuuttoon kuolleen merinisäkkään. Kun äitini kertoi ympäristötutkimuksen alan kollegoilleen aiheestani, he sanoivat, että kirjan tulee lukemaan noin kolme ihmistä. Markkinointipuolella on mietitty, miten Elollisia voisi markkinoida mainitsematta sukupuuttoa tai luontokatoa, koska kuka haluaa lukea näin masentavista aiheista. Jos olisin laskelmoinut, olisin yrittänyt kirjoittaa vetävän dekkarin luontokadosta. Se olisikin ollut hyvä idea, olisi pitänyt tajuta!
Kirjallisuutta ei lue Suomessa enää kukaan. Tänä syksynä Elolliset ilmestyy kuitenkin yli kymmenenä uutena käännöksenä. Ollaanko muualla maailmassa valveutuneempia?
Kirjallisuutta on oltu kuoppaamassa aina. Radion ja telkkarin piti tappaa kirjallisuus, ja nyt kirjallisuus voidaan kuopata, kun meillä on tekoäly. Suomessa kirjailija kiinnostaa paljon, Saksassa ei ketään. Siellä minulta kysytään kysymys tai kaksi, ja sitten saksankielinen näyttelijä lukee kirjaani, ja istun lavalla kuuntelemassa. Erilaisuuteen meni hetki tottua, mutta se on mahtavaa.
