”Tämä on parasta teatteria, mitä Lappeenrannassa on koskaan nähty”, huokaa paikallinen tuttava esityksen jälkeen kaupunginteatterin aulassa.
Paikkakunnalla on varmasti nähty muitakin hyviä esityksiä, mutta kieltämättä Ennusmerkkejä on sisällöltään, muodoltaan ja ajankohtaisuudeltaan poikkeuksellisen puhutteleva. Sen kaksitoista näennäisesti toisistaan irrallista mininäytelmää puntaroivat Venäjällä ennen Ukrainaan suuntautunutta hyökkäystä valinnutta ilmapiiriä. Samalle se kuvaa yleisinhimillisesti niitä tavallisten ihmisten arkisia jännitteitä, joihin myös rakenteellinen väkivalta tukeutuu.
Näytelmän on kirjoittanut Venäjältä sodan takia pari vuotta sitten Suomeen perheineen asettunut Mikhail Durnenkov ja ohjannut täällä jo pitempään vaikuttanut Azerbaidžanista kotoisin oleva Kamran Shahmardan. Anni Lappelan käännös on osa Suomen Kulttuurirahaston Maailma näyttämölle -hanketta.
Durnenkov on Venäjällä hyvin tunnettu näytelmäkirjailija, draamaopettaja ja entinen festivaalijohtaja, jonka näytelmää Lyhyt episodi sienisivilisaation universaalissa historiassa esitettiin viime vuonna & Espoon teatterissa. Lisäksi hän on yksi Teatteri Avoimissa ovissa samaan aikaan esitetyn Talvisota – yksi sota, kolme tarinaa -näytelmän kirjoittaja. Kansainvälisesti palkittu Shahmardan tunnetaan puolestaan visuaalisesti vaikuttavista ja kokeilevista esityksistään. Hän on myös Imatralla vuodesta 2004 järjestetyn Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaalin taiteellinen johtaja.
Realismin ja surrealismin törmäys
Ennusmerkeissä vaihtuviin roolihahmoihin heittäytyy kolmen näyttelijän vahvasti sitoutunut trio (Jussi Johnsson, Jarno Kolehmainen ja Anna-Kaisa Makkonen). Yhteiskunnan epäjärjestykseen ja sotaan viittaavat suoraan episodit, joissa omiin riippuvuuksiinsa jumiutuneet ihmiset havahtuvat ulkoa kuuluvan mellakoinnin ääniin, nuori tietokonenörtti selostaa sotapelin kyynistä dramaturgiaa sekä kiistellään siitä, onko televisiossa näytetty uutiskuva poltetusta lapsesta totta vai ei.
Muissa kohtauksissa vainoharhaa ja tukahdutettua väkivaltaa purskahtaa esiin muun muassa sähkökatkoksen pimentämällä lentokentällä, uimahalliin sijoittuvassa mustasukkaisuuskohtauksessa sekä isän ja pojan sukupolvijännitteisessä kohtaamisessa.
Näytelmätekstin pessimististä ja julman läpiporaavaa katsetta suodattaa surrealismista ja absurdista teatterista sekä elokuvallisesta ilmaisusta vaikutteita hakeva sovitus. Sen musta komiikka yhtä aikaa maustaa, sakeuttaa ja harhauttaa.
Jonkinlaisena lukuohjeena esityksen alussa näytetään videoklippi John Lennonin haastattelusta, jossa tämä toteaa maailman johtajien muuttuneen hulluiksi, jotka tavoittelevat järjettömiä päämääriä. Hiukan kryptisimmiksi jäävät kohtauksien alussa näytettävät sitaatit esimerkiksi sellaisilta elokuvaohjaajilta kuin Lars von Trier, Pedro Almodóvar, David Lynch, Federico Fellini ja Aki Kaurismäki.
Näytelmän estetiikkaa hallitsevat myös kohtausten mukana vaihtelevat interiöörit ja efektit, jotka videosuunnittelijat Pavel Semchenko ja Aniisia Kronidova ovat loihtineet sekä näyttämön eteen viritetylle läpinäkyvälle kankaalle että takaseinään heijastetuin kuvin. Durnenkovin tapaan venäjältä Suomeen paenneet tekijät toimivat myös Helsinki 98 -ryhmässä, jonka tuotoksia ovat olleet Vuosaaren entisessä lukiossa esitetyt Svetlana Aleksijevitsin dokumenttiromaanien näytelmäsovitukset ja Markus Leikolan Lähinaapuri.
Kauhun ja ymmärryksen teatteria
Ennusmerkkejä on sanomaltaan väkevää yhteiskunnallista teatteria, jonka jokainen kohtaus tarjoaa tekstin riveillä ja väleissä sekä monitulkintaisen näyttämöllistämisen tasoilla poikkeuksellisen paljon eri suuntiin viittaavaa materiaalia. Turhautumiseen ja panikointiin ei silti ole syytä, sillä loppujen lopuksi koko konsepti on itsessään vertauskuvallinen. Kyse on juuri yksilöiden ahdistuksen, epätoivon ja hahmottamishaasteiden kuvaamisesta järjettömäksi muuttuneen todellisuuden keskellä.
Ennusmerkkien episodimainen rakenne, elokuvallinen muotokieli ja Venäjällä vallitsevan pelon ilmapiirin peilaamisen näkökulma muistuttavat myös Tallinnan Venäläisessä teatterissa esittävää sovitusta Bertolt Brechtin Kolmannen valtakunnan kauhu ja kurjuus -näytelmästä (1938). Tässä ohjaaja Timofey Kulyabinin ja dramaturgi Roman Dolzhanskiyn versiossa Brechtin oman aikansa natsi-Saksasta kertovat kohtaukset on sijoitettu nyky-Venäjälle.
Venäjän Suomelle, koko maailmalle ja tietenkin myös itselleen muodostaman aidon uhan äärellä on äärimmäisen tärkeää, että tällaisten esitysten kautta meille aukeaa ikkuna kurkistaa hetkeksi sikäläistä kauhua ja kurjuutta – ja niitä ylittävää ymmärrystä.
Esitykset Lappeenrannan kaupunginteatterissa 20.2. 2025 asti.
