Pääkirjoitus
Voima on vuodesta 1999 ilmestynyt kulttuurilehti. Puoluepoliittisesti sitoutumaton lehti nostaa esiin yhteiskunnallisia aiheita niin maailmalta kuin kotimaasta. Pääkirjoitukset ottavat kantaa ja johdattavat lukijat numeron pariin.
”Onko nyt viimeinenkin puu jätettävä pystyyn mätänemään, niin että kaikki metsämme rämettyvät läpipääsemättömiksi ryteiköiksi, joita kauniisti kutsutaan luonnontilaisiksi aarniometsiksi. Ja kaikki tämä vain sen takia, että jokainen tupajumi ja torakka saisi viettää monimuotoista ja onnellista elämää. Me suomalaiset olemme luonnonläheinen kansa, mutta miksi suojelisimme leivän suustamme.”
Vuonna 1997 valtionvarainministeri Sauli Niinistö linjasi rationaalista suhtautumista metsiin. Sittemmin Niinistöstä kehkeytyi presidentti, joka soitteli radion luonto-ohjelmaan, ja häntä on laajasti pidetty tolkun miehenä. Epäilemättä monien mielestä myös Niinistön luontosuhde on tolkullinen.
Niinistön parahdus kertoo suomalaisten luontosuhteesta ehkä enemmän kuin oli tarkoitus: me ylpeilemme olevamme metsien maa ja kansa, mutta lopulta luonto näyttäytyy monelle lähinnä metsäpankkina. Tämä asenne näkyy myös siinä, ketkä koetaan sopiviksi asiantuntijoiksi aiheesta keskusteltaessa. Metsistä meille usein kertovat ne, joiden suorat taloudelliset intressit nivoutuvat aiheeseen. Teollisuuden näkemysten rinnalla aktivistien viesti näyttäytyy usein radikaalina – silloinkin, kun se tukeutuu tiukasti tutkimustietoon.
Voimaa perustettaessa vuonna 1999 yksi kantava ajatus oli se, että lehti voi antaa äänen myös aktivisteille, joita valtamediassa ei haluttu kuulla. Maailma ja median asenteet ovat muuttuneet tuon jälkeen, mutta samalla moni asia on pysynyt samana.
TALOUDELLISTEN REUNAEHTOJEN OHELLA yhteiskuntamme luontosuhdetta määrittää ajatus siitä, että me ihmiset ja tekemisemme olisivat jotain luonnon ulkopuolella tapahtuvia asioita. Ihmistä ei haluta nähdä omanlaisenaan ja ainutlaatuisena eläimenä muiden joukossa ja meidän asuin- sekä työpaikkojemme kuvitellaan sijaitsevat jotenkin erillään muusta elollisesta. Tämä voi helpottaa muun luonnon näkemistä vain vapaasti käytettävissä olevana resurssina. Kuitenkin olemme biologisesti eläimiä siinä missä muutkin eläimet, ja kaikella tekemällämme on suora vaikutus kaikkien muiden elämään, lajista riippumatta. Onko meidän ylipäätään mahdollista muodostaa järkevää luontosuhdetta niin kauan kun emme halua nähdä itseämme osana luontoa?
Luonto on aina ollut myös meille ihmisille paikka, josta saadaan elanto ja ylipäätään kaikki, mitä elämän ylläpitämiseen tarvitsemme. Luonto ei kuitenkaan ole tavaratalo eikä varsinkaan tavaratalon tyhjennysmyynti. Vaikka haluaisimme ajatella toisin, asettaa luonto rajat sille, mitä ylipäätään voimme tehdä. Elämän mittakaavassa hyvin lyhyen ajan olemme kyenneet väliaikaisesti ylittämään nuo rajat ja tyydyttämään hulluimmatkin toiveemme. Ilmaisia lounaita ei kuitenkaan ole. Nyt meidän pitäisi aikuistua ja opetella kantamaan vastuuta omista teoistamme.
Artikkelin kirjoittamista on tuettu Koneen säätiön Metsän puolella -apurahalla.
