Artikkeli on julkaistu Voiman talousliitteessä.
Voima-talous 2/2023 ilmestyi Voiman 8/2023 välissä.
Löydät muut verkkosivuillamme julkaistut talousliitteen artikkelit täältä.
Suomalaisessa hyvinvointivaltiossa on tavoiteltu turvallisuutta ja yhteiskunnallista vakautta. Etuusjärjestelmän ja palveluverkoston tarkoituksena on toimia yhteisenä vakuutuksena, joka auttaa ihmisiä kohtaamaan hyvinvoinnin ja toimeentulon riskejä. Olemme tottuneet ajattelemaan, että mikä tahansa hätä meitä kohtaa, voimme hakea apua ja meillä on oikeus hyvinvointivaltion palveluihin. Olemme ehkä oppineet luottamaan sujuvan arjen jatkuvuuteen, suhteellisen vakaaseen yhteiskuntaan ja yleiseen turvallisuuteen. Mutta pystyykö hyvinvointivaltio täyttämään tehtävänsä 2020-luvulla?
Monikriisi on rapauttamassa hyvinvointivaltion vakautta ja turvallisuutta monin tavoin. Ne maapallon olosuhteet, joiden varaan hyvinvointivaltiot on rakennettu, ovat voimakkaassa muutoksessa. Ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen kohdistuvat riskit lisääntyvät. Nykyisessä järjestelmässä ei kuitenkaan ole riittävää turvaa esimerkiksi vakavien tulvien, helleaaltojen tai vesi- ja ruokakriisien varalle. Eläkejärjestelmää tai asumisen tukia ei ole sopeutettu kohtaamaan syviä talouskriisejä tai kasvun jälkeistä yhteiskuntaa. Sosiaalinen vakaus ja hyvinvointivaltion kannatus voivat kriisiytyä, jos eriarvoistumiskehitys kärjistää entisestään yhteiskunnallisia jakolinjoja.
Yksi konkreettinen keino, jolla voidaan turvata hyvinvointia monikriisin oloissa, löytyy universaalien peruspalvelujen vahvistamisesta. Ideana on, että kaikilla tulisi olla pääsy välttämättömiin peruspalveluihin. Esimerkkeinä tällaisista peruspalveluista on kansainvälisessä tutkimuskeskustelussa käytetty asumista, julkista liikennettä, terveydenhoitoa, koulutusta ja lastenhoitoa. Myös vesihuollon, sähköverkon ja teleliikenneyhteyksien voi ajatella kuuluvan julkisesti tuotettuihin peruspalveluihin.
Muiden pohjoismaiden tavoin Suomessa on perinteisesti painotettu universalismia eli sitä, että julkisten palveluiden pitäisi olla kaikkien saatavilla erilaisista lähtökohdista ja tulotasoista riippumatta. Vaikka periaatetta on toteutettu vaihtelevasti, Suomessa on kuitenkin vahva pohja universaalien peruspalvelujen yhteiskunnalle. Vesilaitokset ja joukkoliikenne ovat pääsääntöisesti julkisyhteisöjen hoidossa. Kaikki pääsevät kouluun ja varhaiskasvatukseen. Kirjastot ja sosiaali- ja terveyspalvelut ovat kaikkien saatavilla. Kaikkein pienituloisimpien ruoka- ja sähkölaskut on mahdollista kattaa toimeentulotuesta. Tällainen turvaverkko luo turvaa myös monikriisin oloissa.
Universalismi on tärkeä periaate paitsi välttämättömien tarpeiden täyttämiseksi myös perustuslaillisten oikeuksien näkökulmasta. Jos sosiaali- ja terveyspalvelut eriytyvät liiaksi maksukyvyn mukaan tai ihmisillä ei ole varaa esimerkiksi asuntoon, ihmisten perustuslailliset oikeudet toimeentulon turvaan vaarantuvat. Universalismin periaate auttaa pitämään kaikki mukana yhteiskunnan muutoksessa.
Peruspalvelut vakauttavat yhteiskuntaa, koska ne auttavat ihmisiä pitämään huolta kaikkein olennaisimmista tarpeistaan. Universaalit palvelut voivat parhaimmillaan vahvistaa yhteisöjä ja vähentää riippuvuutta työmarkkinoista. Niiden on ehdotettu vähentävän turhaa tuotantoa ja kulutusta, koska ne poistavat kannusteen tienata yli tarpeen. Paikalliset peruspalvelut ja ruokajärjestelmät voivat vähentää ihmisten riippuvuutta haavoittuvasta globaalitaloudesta ja pitkistä tuotantoketjuista, ja lisätä sitä kautta arjen vakautta. Peruspalveluilla on keskeinen tehtävä myös kriiseissä. Kun ihmiset voivat luottaa saavansa välttämättömiä palveluja, pääsevät he nopeammin kriiseistä yli ja sopeutuvat uusiin olosuhteisiin.
Julkisesti järjestetyt ja demokraattisesti hallinnoidut peruspalvelut tarjoavat vastauksia monikriisien haasteisiin. Siksi nyt kannattaa lisätä varautumista ja investointeja, jotta esimerkiksi vesihuolto tai energiajärjestelmä toimivat myös poikkeusoloissa. Lisäksi kannattaa parantaa nykyisten palveluiden laatua ja kattavuutta sekä uudistaa julkistalouden ohjausta niin, että kunnilla, hyvinvointialueilla ja seudullisilla toimijoilla on varaa keskeisten palvelujen järjestämiseen. Suomessa on aiemmin keskusteltu aktiivisesti universaalista perustulosta mutta nyt on aika kääntää katse myös palveluihin.
Kirjoittaja on sosiaalipolitiikan tutkija Tampereen yliopistossa.
