Voima 20 vuotta sitten
Ensimmäinen Voima-lehti ilmestyi marraskuussa 1999. Juttusarja palaa aiheisiin ja teemoihin, joita Voima on käsitellyt parin vuosikymmenen ajan.
Kautta aikain politiikan ja urheilun liitto on ollut läheinen. Kuin yhteenkasvaneilla kaksosilla niillä on yhteinen sydän ja aivotoiminta.
Tuhat vuotta ennen ajanlaskun alkua mayat ratkoivat poliittisia kiistoja joukkueiden kilpailuna pelattavan pallopelin avulla. Pelin merkitys ei rajoittunut vain ihmisten ongelmien ja valtajärjestyksen fiksaamiseen, vaan mayojen mielestä jopa aurinko, kuu ja tähdet liitelivät taivaalla pelikuvioiden mukaisesti.
Vierähti hulppeat kolme tuhatta vuotta kunnes oli ilmestyvä Voima 5/2002. Kirjailija Jouko Sirola kirjoitti pelin ulottuvuuksista otsikolla “Miksi kuningas jalkapallo herättää niin voimakkaita tunteita”. Suomessakin odotettiin miesten jalkapallon Japanissa ja Etelä-Koreassa pelattavaa lopputurnausta.
Sirola lainasi mayojen Popol Vuh -eeposta. Manalan herrat olivat pettyneitä, kun pallon pelaajat eivät tajunneet keitä kumartaa: “He eivät enää kunnioita meitä, he eivät enää piittaa meistä eikä meidän mahtimme pelota heitä. He jopa pelata rytyävät päittemme yläpuolella.”
Nykyajan mahtihahmot ovat ehkä ottaneet oppia Popol Vuhista, sillä nykyjalkapallo pikemminkin vahvistaa maailman mahtavimpia hallitsijoita eli maailman varakkaimpia ihmisiä. Pääliigojen seuroissa protesti on näennäistä, eikä futis juurikaan kyseenalaista rahan mahtia. Päinvastoin, futis on valjastettu tuottamaan rahaa urheilun, median ja politiikan moguleille.
Jouko Sirola kirjoitti oivaltavasti, miten jalkapallon pelaaminen on inhimillistä: “Niin pahalta kuin se monen urheiluhullun mielestä kuulostaakin, peli on sittenkin kulttuuria. Muinaiset kuoleman ja kohtalon kanssa keskustelevat rituaalit synnyttivät kaksi rinnakkaista esitystaidon haaraa: urheilukisat ja teatterin. … Teatteri on perinyt rituaalin sisäpuolen, inhimillisen kokemusmaailman kuvaamisen, ja urheilukilpailut ja pelit sen ulkokuoren, kohtalon ehkä mekaanisemman mutta lopputulokseltaan aina yhtä arvaamattoman esityksen.”
Jutun lopussa Sirola hehkutti freudilaisia tulkintoja: “Joukkueet juoksevat päivänvaloon – ovaalin muotoiselle stadionille – ahtaasta syntymätunnelista. Kumpikin joukkue puolustaa selkänsä takana olevaa maalia. Edessä on valloittamaton maa, vieras nainen, jonka kumpikin joukkue haluaa omakseen pitääkseen äidin puhtaana ja kehittyäkseen lapsesta aikuiseksi. Isän rooli on puolustava. Pallo edustaa siementä tai fallosta.”
Freudilainen tulkinta siittämisestä ei oikein taivu naisten peleihin, joissa niissäkin on tavoitteena maali. “Pelaajien silmissä ei kiiltele kuin yksi tavoite: saada maaliverkko pullistumaan onnistuneen hyökkäyksen päätteeksi.”
Tässä vaiheessa on pakko muistuttaa, että Suomen naisten maajoukkue (nykyisin Helmarit) on pelannut useissa arvokisojen lopputurnauksissa. Hakekaamme pian Julia Kristevalta psykoanalyysia Helmareiden peleihin.
