”Haluan että ihmiset puuttuvat, kun näkevät tämmöistä.”
Kimmo Lustin Silmukka kuvaa lapsuutta alkoholismista kärsivän yksinhuoltajaäidin kanssa. Tarkoituksena ei kuitenkaan syyllistää tai osoitella sormella ketään, vaan muistuttaa siitä, että meillä kaikilla on vastuu lähimmäisistämme.
”Meillä on kaikki mahdolliset tilastot siitä, kuinka lapsiperheillä menee, ketkä joutuvat heitteille ja kuinka. Halusin välittää lukijalle ne tunteet, sen miltä tuntuu kasvaa sellaisessa kodissa.”
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan jopa 70 000 lapsen vanhemmalla on vakava päihdeongelma. Ongelma on krooninen ja sen seuraukset kasaantuvat.
”Silloin ysärilaman aikaan meidän kerrostaloalueella taisi olla ehkä yksi perhe, jossa ei ollut alkoholismia. Siellä kaikkien äidit olivat vuoron perään sammuneena rappukäytävään. Se oli meille normaalia.”
1990-luvulla yhteiskunnan turvaverkkoihin leikattiin ammottavia reikiä, ja niiden päätösten hintaa maksetaan edelleen. 2020-luvulla lama uhkaa jälleen, mutta toistaiseksi turvaverkkoja ei ole silputtu täysin repaleiksi, vaikka leikkauksia onkin väläytelty vaaleja kohti mentäessä.
Vanhoja kaivelemassa
”Käsittelen teoksessa katkonaisia muistoja ja haluan myös välittää niiden epämääräisyyden. Muistan asiat niin kuin muistan enkä tiedä, mitä oikeasti on tapahtunut.”
Albumin fragmentoitunut kerronta liukuu toistuvasti realistisesta surrealistiseen. Tyylilajia voisi kuvailla subjektiivisen dokumentaariseksi – kaikki on totta, mutta ei välttämättä kuvaa todellisuutta kuten muut ovat sen kokeneet.
”Kerron miltä tuntui olla lapsi ja olosuhteiden uhri. Lapset ja nuoret ovat aina altavastaajia ja yrittävät selvitä niillä palikoilla, joita heille annetaan.”
Vaikka Lustin oma minuus ei kulminoidu albumin tapahtumiin, kertoo teos hänestä itsestään paljon.
Vaikka Lustin oma minuus ei kulminoidu albumin tapahtumiin, kertoo teos hänestä itsestään paljon.
”Heitteillejätettynä tai kyseenalaisissa olosuhteissa kasvava lapsi saa hyvin paljon negatiivista palautetta, koska ympärillä olevat aikuiset eivät näe, mitä kotona tapahtuu. Et pärjää koulussa, et osaa tehdä kotitehtäviä etkä selviä meille kaikille asetettavista arjen vaatimuksista. Negatiivisen palautteen keskellä rakennat todennäköisesti identiteetin, johon kuuluu ajatus, että olet huono ja heikko. Kuitenkin nyt aikuisena nuo lapsuuden kokemukseni kertovat minulle siitä, että olen vahva. Olen selvinnyt tähän päivään saakka ja olen melkein toimiva aikuinen, hengissä.”
Lust huomauttaa myös, että tarina aukeaa eri tavoin eri kokemuspohjan omaaville lukijoille. Yksille teos tarjoaa vertaistukea, ja toisille se taas voi avata ikkunan vieraaseen maailmaan.
Terapeutti tukena
Samalla, kun Silmukka on kuvaus traumattisista tapahtumista on se myös nelivuotiseksi venyneen, eheyttävän työprosessin tulos. Ennen urakkaan ryhtymistä Lust asetti itselleen ehdoksi sen, että tukena on terapeutti, jonka kanssa pystyy käsittelemään pintaan nousevia ajatuksia ja tunteita.
”Olen todella mennyt niiden muistojen äärelle.”
”Olen todella mennyt niiden muistojen äärelle. Tehnyt kaikkea, millä pääsen lähemmäksi, jopa googlettanut kuvia 90-luvun tapeteista ja lampuista, puhelimista, sohvista ja kuoseista. Kun lapsuutta ja nuoruutta alkaa näin työstämään, muisti aktivoituu. Minulla on ollut hetkiä, esimerkiksi kävellessäni kauppaan, jolloin lapsuusmuisto tulee märkänä rättinä naamalle. Olen siinä sitten että wau, tässä kohtaako halusin tämänkin muiston?”
Osana prosessia Lust vieraili lapsuutensa asuinympäristössä ensimmäistä kertaa sieltä muutettuaan.
”Olen hyväksynyt sen, että ei minusta varmaan koskaan tule psyykkisesti täysin tervettä ihmistä. Koen kuitenkin olevani nyt paremmassa paikassa menneisyyteni kanssa. Eiväthän nämä muistot koskaan poistu, mutta nyt ainakin olen käynyt ne läpi.”
”Alkoholismi on sairaus”
Kritiikkinsä Lust kohdistaa pääosin yhteiskuntaan ja puuttumattomuuden kulttuuriin, jossa kaikki pyrkivät keskittymään vain itseensä tai välittömiin läheisiinsä. Hän ei myöskään suostu uskomaan, etteivätkö aikuiset huomaisi, mitä esimerkiksi alkoholistiperheissä tapahtuu.
”Olen sukulaisiltakin kysellyt, että miksi ette puuttuneet. Vastaukset ovat loppupeleissä kauhean turhauttavia, että oli ’kaikkea omaa’, eikä haluttu ’aiheuttaa vaikeuksia’ tai puuttua ’toisten asioihin’.”
Silmukka ei kuitenkaan keskity pelkästään tuskaan ja ahdistukseen. Siinä, missä yksi luku kuvaa äitinsä hylkäämäksi joutumista pelkäävää lasta, esittelee toinen lämpimiä muistoja ja hetkiä.
”En halua synnyttää ajatusta, että päihdeongelmaiset vanhemmat ovat pahoja ja että heitetään heidät jonnekin tunkiolle. Alkoholismi on sairaus.”
Joskus on tilanteita, jossa kaikki ovat uhreja. Ei ole erikseen syyllisiä.
”Me laman lapset korjaamme nyt sen ajan jälkiä ja käymme terapiassa. Yritämme olla parempia vanhempia kuin meidän vanhempamme olivat.”
Kimmo Lust: Silmukka
Suuri kurpitsa 2022, 168 s.
Artikkeli julkaistiin ensin maksumuurin takana 17.1.2023. Teksti avattiin kaikille lukijoille 24.1.2023. Haluatko sinäkin saada ensilukuoikeuden osaan Voiman verkkoartikkeleista? Tee Voimajengi-tilaus alk. 3€/kk.
