Aktivisti ja kirjailija Linda-Maria Roine puhuu usein julkisuudessa romanien kohtaamasta syrjinnästä ja naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Laajemmin hänet tunnetaan muusikko ja lauluntekijä Mercedes Bentsona. Sanoituksissaan hän kertoo esimerkiksi menneiden vuosien huumeriippuvuudestaan, koulukiusaamisesta, seksuaalisista fantasioistaan, isän kaipuustaan ja kuolemasta.
Venla Pystysen kanssa kirjoittamassaan esikoiskirjassa Mercedes Bentso – Ei koira muttei mieskään Roine kertoi, kuinka hänestä tuli räppäri Mercedes Bentso. Uutuuskirjassaan Mercedes Bentso – Totuus ja tunnustus hän paljastaa, kuka on Linda-Maria Roine artistiminän takana.
Samalla hän esittelee alter egonsa. Viola Violencia haluaa ratkaista asiat väkivallalla, Maria Magdalena antamalla anteeksi ja rukoilemalla, Pami Pamela huumeilla ja Anastasia Eutanasia alistuvalla seksuaalisuudella. He kaikki kuuluvat Mercedes Bentson levyillä ja kertovat itsestään Totuus ja tunnustus -kirjassa.
“Hahmot ovat persoonani eri puolia, joille olen antanut nimet”, Roine kertoo. Myös Mercedes Bentso on rooli, johon Roine hyppää lavalle mennessään ja jonka kautta hän hallitsee julkisuutta.
Identiteetin etsimisen ja löytämisen teema nivoo Totuuden ja tunnustuksen luvut yhteen. Pysyvän identiteetin muodostaminen on ollut Roineelle vaikeaa. Ongelmia ovat aiheuttaneet traumaattiset lapsuuden kokemukset, kuten seksuaalinen hyväksikäyttö ja koulukiusaaminen sekä epävakaa persoonallisuushäiriö ja keskittymishäiriö.
Roine kaipasi pitkään yhteisöä, jossa kokisi yhteenkuuluvuutta. Hän etsi juuriaan kulttuureista, joissa ihmisillä oli Roineen isän tavoin tummat silmät ja ruskea iho. Myös poliittista ja uskonnollista kotiaan hän on etsinyt useista yhteisöistä. Minuuden luomista vauhdittivat hyperfiksaatiot eli vahvat kiinnostuksen puuskat. Kun hän ajatteli kuuluvansa johonkin kulttuuriin, hän opetteli uuden kielen ja uudet tavat.
“Koin, että en ole hyväksytty sellaisena kuin olen. Samaistumalla vahvasti eri kulttuureihin yritin peittää myös itseltäni todellisen minäni ja suojella itseäni torjunnalta. Olin todella hyvä uskomaan omiin tarinoihini”, hän kertoo psykoterapian tuomalla itseymmärryksellä.
Lapsuudesta asti näkyneet ongelmat tulkittiin Steiner-koulussa persoonallisuudeksi. Apua hän sai vasta aikuisena.
“On kaunis ajatus, että ihmiset ovat erilaisia, jokainen saa olla sellainen kuin on, eikä ongelmia pidetä häiriöinä. Mutta käytännössä ihmiset tarvitsevat tukea erilaisiin asioihin, eikä näitä tarpeita pidä selittää pois erilaisuuden hyväksymisellä.”
Terapiassa Roine jäljitti minuutensa pohjaa lapsuuteen, aikaan ennen identiteetin hajaantumista. Perusta löytyi rakkaudesta eläimiin ja suvun historiasta. Roineen isoäiti on karjalan evakko. Nyt Roine opettelee, mummin pitkäaikaisen toiveen täyttymyksenä, karjalan kieltä.
“Osaan nykyisin ottaa neurologisista ominaisuuksistani parhaat puolet irti ja valita millaisia innostuksia kannattaa lähteä seuraamaan ja millaisia ei.”
Terapian ohella kirjat ja tietysti räp ovat olleet osa minuuden vahvistamista. “Kirjoissa sanon asiat suoraan, musiikissa joudun miettimään ymmärretäänköhän sanomani.”
Roine vetää vahvan rajan identiteettinsä ja julkisen minänsä välille.
“Päätän itse, mitä asioita otan osaksi itseäni ja mitä en. En anna muiden mielipiteiden määritellä itseäni. En googlaa mitä minusta puhutaan, enkä halua tietää, jos puhutaan jotain negatiivista.”
Roineen rankka menneisyys, josta hänen kirjansa ja biisinsä kertovat, pysyy esillä julkisuudessa.
“Olen sinut menneisyyteni kanssa. Olen hyväksynyt tapahtuneet asiat, mutta en anna niiden määritellä nykyistä itseäni. On tavallaan hyväkin, että näkyy miten pohjalla olen ollut ja miten pitkälle päässyt.”
Aktivistina Roine puhuu paljon väkivallasta. Hän kertoo yksityiskohtaisesti kokemastaan seksuaalisesta ja muusta väkivallasta Ei koira muttei mieskään -kirjassaan ja hänen elämästään tehdyssä Ei koskaan enää -dokumentissa.
Totuudessa ja tunnustuksessa hän puhuu ”mega-aggressioista”, suorasta ja hyväksytystä väkivallasta ja syrjinnästä. ”Mega-aggressioita ovat esimerkiksi naisiin ja seksuaalivähemmistöhin kohdistuva suora väkivalta ja romanien kohtaama suora rasismi”, hän selventää. Roine toivoo lisää huomiota mega-aggressioille, jotta ihmiset ymmärtäisivät kuinka vakavia asioita Suomessa edelleen tapahtuu.
Roine on kohdannut väkivaltaa päihteitä käyttävässä romaniyhteisössä. “Kotimaisesta kunniaväkivallasta, siitä miten ja milloin romanimiesten odotetaan lyövän naista, pitää puhua! Se ei ole rasistista. Sen sijaan on rasistista ajatella, että kulttuuritausta olisi hyväksyttävä syy olla noudattamatta Suomen lakia! Väkivalta loppuu vasta, kun miehet, joilta toiset miehet odottavat väkivaltaista naisten kurinpitoa, uskaltavat kieltäytyä.”
Samalla hän muistuttaa, että romanit ovat Euroopan syrjityin vähemmistö, joka jää usein sivuun yhdysvaltalaisvaikutteisessa antirasistisessa keskustelussa.
Seksuaalisesta väkivallasta Roine puhui jo ennen #metoo-kampanjaa. Hän teki Veijo Baltzariin viittaavan Clare Quilty -biisin vuosia ennen kuin miestä vastaan nostettiin syytteet.
“Viranomaiset ja kaikki muutkin tarvitsevat asennekasvatusta seksuaalisen väkivallan uhrien parempaan kohtaamiseen. Nyt uhrit kohtaavat syyllistämistä ja väkivallan vähättelyä, mistä tulee vain lisää traumoja. Kokemuksista on vaikea puhua, eikä tekijöitä saada vastuuseen teoistaan.”
Roine ei vierasta uhri-sanaa. “Uhri-sana siirtää vastuun sille, jolle se kuuluu – tekijälle”, hän kirjoittaa. Vaikka Roine on nimenomaan selviytyjä, hän muistuttaa, että “oletuksena ei voi olla, että kaikki väkivaltaa kokeneet selviytyvät siitä”.
Linda-Maria Roine: Mercedes Bentso – Totuus ja tunnustus. Johnny Kniga 2020, 223 s.
Venla Pystynen & Linda-Maria Roine: Mercedes Bentso – Ei koira muttei mieskään. Johnny Kniga 2019, 317 s.
