Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Muistatteko François Hollanden, Ranskan entisen presidentin, joka päätti olla asettumatta uudestaan ehdolle viime vuonna käydyissä vaaleissa? Hän julkaisi keväällä muistelmat presidenttikaudestaan. Kirjan nimi on Les leçons du pouvoir – suomeksi Vallan opetukset.
Teos on yllättävän kiinnostavaa luettavaa. Historiaan jäänyt mielikuva värittömästä ja virkamiesmäisestä valtionjohtajasta piti paikkaansa lähinnä ulkoisesti. Sitä vahvistivat presidenttikauden alkua koetellut epäonni, jossa myös luonnonvoimat tuntuivat olevan häntä vastaan.
Pariisin Riemukaarella järjestetty presidenttikauden avajaisseremonia muistetaan ikuisesti kaatosateesta, jossa Hollande seisoo hievahtamatta ja litimärkänä tehdessään kunniaa toisen maailmansodan kaatuneille.
Epäonni jatkui ensimmäisellä valtiovierailulla Saksaan, kun salama iski häntä kuljettaneeseen lentokoneeseen ja pakotti kapteenin palaamaan Pariisiin vaihtamaan konetta.
Hollanden presidenttikausi (2012-2017) ei ollut helpoimmasta päästä. Sen alkaessa Ranskan taloutta koettelivat ennätysmäinen työttömyys ja valtiontalouden alijäämä, jotka olivat seurausta 2008 käynnistyneestä finanssikriisistä. Sen tuloksena heikommat kansantaloudet, kuten Kreikka ja Irlanti, ajautuivat uhkaavaan tilanteeseen, jossa ne eivät olisi kyenneet enää vastaamaan ulkoisista maksuvelvoitteistaan. Seurasi vuosia kestänyt kujanjuoksu, jossa euromaat yrittivät epätoivoisesti tilkitä kaikkialta vuotavaa rahaliittoa.
Hollandella oli keskeinen rooli sovun rakentamisessa Kreikan pelastamiseksi. Erityisesti Saksan silloinen talousministeri Wolfgang Schäuble olisi kernaasti jättänyt Kreikan oman onnensa nojaan, mutta Ranska päätti pelastaa talouskurimukseen ajautuneen Kreikan kuilun partaalta. Syntyi monimutkainen ratkaisujen vyyhti, jolla Kreikan kansantalous saatiin pidettyä toimintakykyisenä, joskin se merkitsi rajun talouskurin käynnistämistä ja työttömyyden moninkertaistumista.
Hollande käynnisti myös sarjan talousuudistuksia, joiden tulokset alkoivat näkyä vasta presidenttikauden viimeisinä kuukausina. Vuosien ponnistelujen jälkeen työttömyys lähti viimein laskuun, taloustilanne alkoi helpottaa ja eriarvoisuus pieneni. Hollanden kannalta oli kuitenkin sääli, että uudistusten tuloksista päästiin nauttimaan vasta seuraavan presidenttikauden aikana.
Ranskan presidentin asema poikkeaa monista muista demokratioista siinä, että hänen valtaoikeutensa ovat merkittävät. Presidentti voi säätää lakeja jopa yli sikäläisen parlamentin, mikäli se on hänestä välttämätöntä kansallisen edun turvaamiseksi. Samalla tapaa hän voi päättää myös sotilaallisista iskuista, jos tilanne sitä vaatii.
Hollande kuvaa kirjassaan islamistisen terroristiryhmän Boko Haramin pysäyttämistä Malissa tammikuussa 2013. Islamistiryhmä oli edennyt jo Malin pääkaupungin porteille. Ratkaisevaan taisteluun oli enää muutamia tunteja. Hollande otti tuolloin tietoisen riskin lähettäessään ranskalaisia joukkoja pelastamaan Malin silloista demokraattisesti valittua johtoa. Tällä kertaa kaikki meni parhain päin.
Hollande käy kirjassaan läpi myös vähemmän onnistuneita sotilaallisia toimia, joiden tuloksena ranskalaisia sotilaita tuotiin kotiin sinkkiarkuissa. Hollande osallistui tuolloin kuolleiden sotilaiden lähiomaisten lohduttamiseen. Tämä vahvisti käsitystä kansanläheisestä ”tavallisesta presidentistä”, joka oli myös hänen vaalikampanjansa tunnuksia.
Hollanden seuraajaa Emmanuel Macronia tarkastellessa ei voi olla ihmettelemättä miten eri tavoin presidentit voivat toimia. Macron omaksui valintansa hetkellä edesmenneen presidentti François Mitterrandin elkeet, josta kansanomaisuus on kaukana. Macron puolustaa toimintatapaansa presidentti-instituution kunnioittamisella. Moni ranskalainen vierastaa kuitenkin Macronin tyylimuutosta, mikä selittää osin nykyisen presidentin laskevaa kannatusta.
Mutta niin se oli heikko myös Hollandella. Presidenttikauden päättyessä häntä kannatti enää muutama prosentti äänestäjistä. Moni kuvitteli tuolloin, että se oli myös hänen vetäytymispäätöksensä taustalla. Hollanden mukaan näin ei kuitenkaan ollut. Hänen edustamansa sosialistipuolue teki ratkaisun hänen puolestaan päättämällä, että kaikki halukkaat voivat asettua ehdolle istuvan presidentin lisäksi. Käytännössä se olisi merkinnyt istuvan presidentin kilpailemista tasaveroisena ehdokkaana puolueen riviedustajien kanssa. Tähän hän ei ymmärrettävistä syistä suostunut, vaan ilmoitti luopuvansa jatkokauden tavoittelusta.
Macronin Suomen-vierailun kynnyksellä on hyvä muistaa, että hänet valittiin presidentiksi monen sattuman summana.
Tasavaltalaisten kärkiehdokas François Fillon onnistui sössimään kirkkaan johtonsa kun kävi ilmi, että hänen vaimolleen oli maksettu vuosien ajan poliittisen avustajan palkkiota tehtävästä, jossa hän ei varsinaisesti toiminut.
Hollanden vetäydyttyä ehdokkuudesta sosialistipuolue ajautui sisäiseen kriisiin, kun yksikään muista ehdokkaista ei onnistunut kokoamaan puolueen rivijäseniä taakseen.
Perinteisiin valtapuolueisiin kyllästyneet ranskalaiset äänestivät lopulta toiselle kierrokselle Kansallisen rintaman Marine Le Penin ja Macronin. Valinnan ollessa äärioikeiston edustajan ja Macronin välillä selvä enemmistö äänesti jälkimmäisen puolesta.
Eero Yrjö-Koskinen
Kirjoittaja on kansainvälisiä kysymyksiä aktiivisesti seuraava järjestöjohtaja Brysselistä.
