Telakan Rajavirhe ja Baltic Circle -festivaali tekevät törmäysten esitystaidetta.
”Esitystaiteessa on siirrytty jälkidraamalliseen aikaan, missä juonellisen kertomuksen tai aristotelisen näytelmän rinnalla tai sijaan halutaan törmäyttää erilaisia tekstejä, tapahtumia ja näkökulmia yhteen”, tuumii Baltic Circle -festivaalia vuonna 1996 perustamassa ollut Jukka Hyde Hytti.
Keskustelu käydään junamatkalla Helsingistä Tampereelle. Siellä on illalla Teatteri Telakan ja moskovalaisen Teatr.doc-ryhmän Rajavirhe/Russophobia-dokumenttiteatteriesityksen ensi-ilta. Venäläisryhmä ei ole vieras Teatterin tiedotuskeskuksen kansainvälisistä asioista vastaavalle Hytille.
”Teatr.doc on juuri näitä pieniä ja rohkeita ryhmiä, jotka joutuvat käymään koko ajan kamppailua vallanpitäjien kanssa. Esimerkiksi Ukraina-aiheen käsittelyn takia heidän teatteritilansa vuokrasopimus irtisanottiin viranomaisten toimesta.”
Ukrainasta Rajavirheessäkin on kyse. Varvara Faerin ohjaaman esityksen aineisto koostuu Suomesta, Venäjältä ja Ukrainasta kerätystä haastatteluaineistosta sekä ukrainalaisen käsikirjoittajan Maksim Kurochkinin omakohtaisista kokemuksista. Ideana on suomalaisten ja venäläisten eri tavalla tulkitseman talvisodan jännitteiden rinnastaminen Venäjän Krimin valtauksen Ukrainassa herättämiin uhan ja pelon tuntoihin.
Lavalla Anna Haukka, Sirke Lääkkölä, Tomi Salmela ja Jukka Toivonen eläytyvät esimerkiksi sotaveteraanin, psykologin, näyttelijättären, vodkaturistin, reikimestarin ja kalevalaisen runonlaulajan hahmoihin. Kokonaisuus on enemmän taustoistaan irrotettujen monologien kudelmaa kuin draamallista dialogia.
Esitystä vievät eteenpäin näytelmäkirjailija-kertoja-hahmon (Antti Mankonen) pitkät monologit. Niissä on hiukan liikaa luennoinnin ja marttyyriuuden makua. Syntyy myös vaikutelma, että suomalaisten Venäjä-suhteen ristiriitaisuuksien paljastaminen on suurempi skuuppi ukrainalaisesta kuin suomalaisesta näkökulmasta.
Silti eritystä imua on kohtauksessa, jossa videoscreenin kautta esiintyvä tyly hahmo (Salmela) suomii näytelmäkirjailijaa. Siinä välittyy kuva virallisesta Suomesta, joka on kyvytön eläytymään ukrainalaisten hätään, vaikka juuri oman historiamme takia meillä pitäisi olla siihen edellytykset.
Koko esityksen keskeinen ansio onkin se, miten siinä hyödynnetään ristivalotuksellisen aineiston kolarointia oman – oikeutetun – poliittisen näkökulman alleviivaamiseen.
Ei ole sattumaa, että marraskuisilta Baltic Circle -festivaaleilta löytyy metodeiltaan ja eetokseltaan vastaavia teoksia.
Esimerkiksi Pauliina Feodoroffin, Maryan Abdulkarimin ja S. Nousiaisen Autonomian aika / Autonomiija áiggis -esityksessä käsitellään saamelaisaktivistin, maahanmuuttajan ja savolaisen opiskelijan näkökulmista globaalin oikeudenmukaisuuden, ympäristökysymysten ja feminismin haasteita. Tapahtuman poikkitaiteellisessa ja osallistavassa ohjelmistossa korostuvat muutenkin kansallisuuksien ja erilaisten identiteettien muodostamisen jännitteet.
Sekä Rajavirhe että Baltic Circle edustavat nousussa olevaa poliittisen esitystaiteen aaltoa.
Maksim Kurochkin & Varvara Faer: Rajavirhe / Russophobia, Teatteri Telakka 6.12. asti
Baltic Circle -teatterifestivaali Q-teatterissa ja Cirkossa 14.–19.11.
