Kun Helsingin Kallio herää viikon viimeiseen arkipäivään, Koko Hubaralla ja Caroline Suinnerilla on aikaa katsoa eteen- ja taaksepäin.
Nyt kannattaa olla tarkkana, koska historia tapahtuu tässä hetkessä eikä eilen.
Takana on hektisten päivien sarja, joka on jatkunut viikkoja, kuukausia. Hubara on antanut haastatteluja liukuhihnalta, kun Ruskeat Tytöt -esseekokoelma tuli ulos maaliskuussa.
Kirjan kanssa samaa nimeä kantaa Suomen ensimmäinen meiltä meille -verkkomedia. Maaliskuussa auennut Ruskeat Tytöt on pitänyt Hubaran lisäksi kiireisenä Suinnerin ja koko työryhmän.
”Kun aamulla herää, ei ole tarttenut miettiä, mitä sitä tekisi”, Hubara sanoo.
Ennen kuin jatketaan siitä, mitä Hubara, Suinner ja 30-päinen jengi heidän kanssaan tekee, palataan kaksi vuotta ajassa taaksepäin.
Ystävänpäivän aamuna 2015 Koko Hubara heräsi hirveässä krapulassa valkoisista lakanoista, joihin hän oli edellisyönä sammunut meikit naamassa ja päällysvaatteet päällä. Kaikki tämä ja paljon muuta kerrotaan esseekokoelmassa, joten yksityiskohdista kiinnostuneen kannattaa lukea Hubaran kirja – tai tuona päivänä alkunsa saaneen Ruskeat Tytöt -blogin kirjoitukset Lilystä.
”Olin elänyt sellaisessa ympäristössä, että lähes kaikki ystäväni olivat valkoisia. Kun blogi alkoi ilmestyä, ympärilleni muodostui yhteisö. Ihmiset alkoivat heittää juttuideoita ja kehittää sisältöä minun kanssani.”
Kun ruskea tyttö kirjoittaa elämästä ja yhteiskunnasta, se on jo lähtökohtaisesti poliittista. Hubaran tekstit levisivät, puhuttivat, ja kokonaisuus palkittiin parhaana yhteiskunnallisena blogina. Blogin viimeinen merkintä on maaliskuulta.
”Blogi ei ollut enää oikea formaatti, eikä minulla ollut enää aikaa eikä intoa kirjoittaa. Halusin palata juurilleni eli journalismiin. Niinpä otin yhteyttä Carolineen.”
Hubara on työskennellyt kymmenen vuotta journalistina ja ollut Basso-lehden toimituspäällikkö. Nyt hänestä tuli Ruskeat Tytöt -verkkomedian päätoimittaja ja Suinnerista AD.
Jo alussa mukaan rekryttiin myös Ervin Latimer. Hän on suunnitellut tuotemalliston, jonka myyntituloilla Ruskeiden Tyttöjen toimintaa rahoitetaan. Alkuponnistukseen raha tuli Koneen Säätiöltä, joka myönsi medialle 21 000 euron apurahan. Se riittää toistaiseksi avustajapalkkioihin sekä päätoimittajan ja AD:n puolipäiväisiin palkkoihin.
”Sitten oli mun säästöt”, Hubara sanoo.
”Huomatkaa, että oli”, Suinner nauraa.
”Kaikki meni”, Hubara lisää. ”Mutta mitään ilmaista ei haluta teettää. Maksan ihmisille sen, mitä olen itse yleensä saanut freelancerina perusaikakauslehdistä. Olemme liittyneet vapaaehtoisesti alv-velvollisiksi, ja toimintaa pyörittää yhdistys, toivottavasti myöhemmin osakeyhtiö.”
Suinnerin tausta on mainosmaailmassa ja markkinoinnin parissa.
”Tässä on päässyt uudestisyntymään ja näkemään asioita aivan eri tavalla. Meillä kaikilla on kollektiivinen kokemus maailmasta, mikä on jotenkin hullua. Me on vain istuttu Kokon kanssa alas ja oltu, että sä oot mä ja mä olen sä.”
Mikä tekee Ruskeista Tytöistä vallankumouksellisen? Sen päätoimittajana ja tekijöinä toimivat pelkästään rodullistetut ihmiset, ja kaikessa sisällössä otetaan huomioon ensisijaisesti rodullistetut suomalaiset lukijat.
”Olen tehnyt freelancerina paljon juttuja ja kysynyt aina välillä toimituksilta, miksi teillä ei ole ketään ei-valkoisia toimittajia eikä valokuvaajia. Miksi minä olen ainoa? Miksi hiusjuttuihin tai meikkimalleiksi ei koskaan laiteta mustaa mimmiä? Miksi kuviota ei rikota ollenkaan? Vastaus on ollut aina, ettei ei-valkoisia toimittajia ole.”
Hubara ei uskonut suurta selitystä.
”Tiesin muutamia tyyppejä nimeltä ja ulkonäöltä ja laitoin heille meiliä. Osa ei halunnut lähteä mukaan, mutta osa lähti. Maryan Abdulkarim päätoimitti Imagen [toukokuussa 2016], ja kysyin häneltä nimiä, jotka voisivat lähteä tähän mukaan”, Hubara kertoo.
Toimituskuntaa haalittiin myös Facebookista. Tervetulleita olivat niin valokuvaajat, graafikot, kirjoittajat, kampaajat, meikkitaiteilijat, stylistit kuin koodaajat ja kirjanpitäjätkin. Nyt mukana on noin kolmekymmentä ihmistä.
”On ihanaa, että tekijöitä on löytynyt niin paljon. Nyt selitykset eivät enää riitä”, Suinner painottaa.
”Kun ihmiset eivät näe tai huomaa esimerkiksi jotain epäsuhtaa, ajatellaan, että sitä ei ole olemassakaan. Ihmiset ovat olleet todella innoissaan, ja juttuideoita tulee niin paljon, että niitä kaikkia ei ehdi toteuttaa. Meillä ei vain kädet ja rahat eikä mikään riitä. Nyt pitää vain himmata, jotta aikaa jää siihenkin, että saadaan kunnon pohja, rahoitus ja struktuuri kuntoon”, Hubara toteaa.
Koneen hankekuvauksen mukaan ”Ruskeat Tytöt tekee seksikästä, urbaania, korkeatasoista kulttuurijournalismia, joka perustuu intersektionaaliseen feminismiin ja sukupuolen moninaisuuteen, sekä haastaa nykyisen suomalaisen mediakentän valkoisuuden ja suomen kielen rajat”.
Ruskeat on synonyymi sanalle ”rodullistettu”. Sillä viitataan kaikkiin Suomessa rodullistetuiksi tuleviin ihmisiin, kuten esimerkiksi ruskeisiin, mustiin, saamelaisiin, romaneihin, venäläisiin ja virolaisiin. Tytöt on synonyymi sanalle ”sukupuolen moninaisuus”. Se viittaa kaikkiin eri sukupuolen ilmentymiin, jotka ovat poikkeuksia sanalle ”ihminen”, jolla useimmiten tarkoitetaan valkoista miestä.
Jo verkkomedian ensimmäisenä päivänä nimestä tuli kuitenkin palautetta.
”Miksi vain ruskeille tytöille? Tehän olette itse asiassa rasisteja, kun teette vain tälle tietylle ryhmälle”, Hubara toistelee.
”Mutta kaikki mediasisällöt, joita me olemme ikinä nähneet, eivät ole olleet meille. Me emme ole olleet millään tavalla niille kohderyhmää. Siitä tulee todella erikoinen olo, kuin meitä ei pidettäisi lukutaitoisina ja ihmisinä, jotka lukisivat lehtiä tai katsoisivat televisiota”, Hubara sanoo.
”On se jotenkin mindblowing”, Suinner toteaa.
”Kai meillä on oikeus yhteen nettisivuun”, Hubara nauraa.
On todella hassua, että sitä voi joutua edes puolustelemaan.
”Mutta en oikeastaan tee sitä enää. Ei ole minun tehtäväni selittää, miksi, koska sen pitäisi olla päivänselvää kaikille. Kuitenkin sitä kysytään, miksi ei kaikille tytöille, miksi ei kaikille ihmisille, miksi me ei vain voitaisi tulla toimeen”, Hubara sanoo.
Niin, tuskin ihonväri estää ketään lukemasta Ruskeita Tyttöjä.
”Meistähän on ihanaa, jos valkoiset ihmiset kiinnostuu ja innostuu. Ei se ole meiltä mitenkään pois, eikä se ole keneltäkään muilta pois, kun me saadaan tilaa. Se on kaikille hyvä”, Suinner painottaa.
”Jos mietin, miten paljon olen inspiroitunut kaikista naistenlehdistä, kaikenlaisista valkoisista tytöistä, julkkiksista ja ihanista tyypeistä, taiteilijoista ja kirjailijoista. Aivan samalla tavalla tämä toimii toisin päin. Meistä saa kuka tahansa inspiroitua.”
Palataan intersektionaaliseen feminismiin, joka näkyy paitsi Ruskeiden Tyttöjen sisällössä myös koko toiminnassa. Intersektionaalisessa feminismissä tunnustetaan se, että jokaisen ihmisen elämässä on useita risteäviä tekijöitä – esimerkiksi ihonväri, sukupuoli, toimintakyky, fyysinen tai psyykkinen terveys ja luokka – jotka vaikuttavat hänen mahdollisuuksiinsa tulla niin nähdyksi kuin kuulluksikin.
”On täysin mahdollista tehdä töitä niin, että ihmiset tulevat mukaan erilaisilla inputeilla. Työ pitää säätää sellaiselle tasolle, millä sitä on mahdollista tehdä. Ei ajatella, että pitää olla tietyn tasoinen kielitaito, tietty jaksaminen ja tietty pääsy paikkoihin, jotta voi tehdä Ruskeille Tytöille töitä. Homma toimii toisinpäin: kun minulle kerrotaan, mitä haluaa tehdä, raivaan tilaa ja hoidan kaiken niin, että pystyt tekemään homman”, Hubara lupaa.
Myös journalistisen kielen käsitettä pannaan uusiksi.
”Mikä on riittävän hyvää kieltä, jotta se otetaan tosissaan? Sitä halutaan ehdottomasti venyttää. Minulla meni monta vuotta siihen, että luin toisten tekstejä ja ajattelin, etten ole samalla tavalla nokkela, joten en voi kirjoittaa. Mutta sitten tajusin, että on erilaisia ääniä”, Hubara kertoo.
Tekstejä ei kirjoiteta valkoisille ihmisille selitykseksi monimutkaisesta monikulttuurisesta maailmasta, ja sellaista ei ole kenelläkään lupa vaatia.
”Tekstit ovat meidän välistä julkista keskustelua. Aivan samoin monet valkoiset miehet käyttävät julkista tilaa keskustellakseen keskenään. Totta kai meillä on oikeus osallistua siihen ja raivata tilaa myös itsellemme”, Hubara toteaa.
Raivaus tapahtuu tekemällä itse.
”Olen hakenut aikakauslehtiin töihin monta vuotta, mutta en ikinä päässyt edes haastatteluun. Kun blogi avattiin, minulla olisi ollut töitä enemmän kuin pystyn tekemään. ’Sä olet niin upea ja rohkea’, kommentoivat ne samat ihmiset, jotka ei kutsunut mua edes työhaastatteluun”, Hubara toteaa.
Media-ala on erittäin valkoista, eikä Suomessa ole ennen Hubaraa ollut yhtäkään ruskeaa päätoimittajaa.
”Mitään ei olisi tapahtunut, jos en olisi sanonut, että minä olen päätoimittaja. Olisin varmaan saanut odottaa hautaan asti. Sillä on hirveästi väliä niille ihmisille, joilla ei ole koskaan ollut itsensä näköistä päätoimittajaa.”
Ruskeat Tytöt pyrkii paljastamaan piilevät valta-asetelmat, kontekstit ja ihmiselämän tasot.
Toinen keskeinen tavoite on lisätä ruskeiden ihmisten representaatioita mediassa, normalisoida heistä kerrottavia journalistisia tarinoita sekä toimia alustana ruskeille journalismin ammattilaisille toteuttaa omia projektejaan.
”Itse en ole mikään kapitalismin suurin fani, mutta onhan tässä olemassa iso markkinarako sen lisäksi, että voidaan työllistää rodullistettuja media-alan ihmisiä”, Hubara sanoo.
Ruskeat Tytöt on osa suomalaisen mediakentän tulevaisuutta ja osallistuu myös alan sisäiseen keskusteluun.
”Minkälaisia muutoksia on tapahtumassa? Miten ihmiset kuluttaa mediaa? Mikä on hyvää ns. naistenlehtisisältöä? Mikä on blogimaailman ja perinteisen median suhde? Mitä erilaisia mahdollisuuksia digitalisaatio tuo? Nämä kysymykset kiinnostaa vähintään aivan yhtä paljon kuin rasismi”, Hubara sanoo.
”Haluamme ajatella, että tämä ei ole projekti, joka kestää pari vuotta, vaan jatkuvuus on tärkeää. Tämä on lähtenyt niin hyvin käyntiin ja tuntuu niin oikealta. This is the new Finnish legacy. Just take it”, Suinner sanoo.
