Feministinen taloustiede pohtii, miten sukupuoleen liittyvät kysymykset saadaan näkymään valtavirran talousajattelussa.
Teksti Jaana Kivi Kuva Annika Pitkänen
Feministisessä taloustieteessä ei tuijoteta vain talouskasvua vaan keskitytään hyvinvointiin. Kansainvälisesti tunnetun feministisen taloustieteen professorin Diane Elsonin mukaan talouskasvua on vaikea nähdä objektiivisena, vaikka valtavirran taloustiede niin väittääkin. Talouskasvu on ennemmin poliittinen instrumentti, jonka varjolla rakennetaan sellaista hyvinvointia, jota vallitsevassa politiikassa halutaan.
Elson näkee nykyisen talousjärjestelmän olevan hyvin patriarkaalinen monessakin mielessä, mutta tasa-arvon näkökulmasta etenkin siksi, koska taloudesta puhuu yleensä mies miehille.
”Patriarkaatti näkyy siinä, kuka tekee päätökset taloudessa, ja tällä hetkellä pääpiirteittäin taloutta koskevat päätökset ovat miesten käsissä. Tämä näkyy yksityisellä sektorilla, pankkimaailman johdossa ja valtiovarainministeriöissä”, kertoo Elson.
Talouskriisit ovat johtuneet finanssialan sääntelyn purkamisesta, joka on ollut miesten tekemä päätös. Kriisien seurauksia on yritetty tasata leikkauspolitiikalla, jonka maksajia ovat suurimmaksi osaksi naiset.
Elson kritisoi leikkauspolitiikkaa ja toteaa, ettei sitä koskaan ollut pakko valita kriisien hoitokeinoksi mutta että tämänkin valinnan tekivät vallassa olevat miehet. Siksi feministisessä taloustieteessä puhutaankin talouden läpileikkaavasta tasa-arvovajeesta.
Näkymätöntä kotityötä tai muuta hoivatyötä ei oteta huomioon taloutta mittaavissa laskelmissa, kuten bruttokansantuotteessa. Sukupuolinäkökulmasta taloustiedettä tutkiva, vanhempi yliopistonlehtori Jerome De Henau kertoo, että hoivaa ei nähdä tehokkaana ja taloutta kasvattavana vaan kulueränä, vaikka kyse olisi pidemmän tähtäimen hyödystä.
”Vanhustyössä kyse on arvokkuudesta ja luottamuksesta siihen, että tulevaisuudessa oma työnteko yhteiskunnassa palkitaan sillä, että vanhenevasta ihmisestä huolehditaan. Lapsityössä taas tähdätään suoraan tulevaisuuteen ja terveyspalveluissa siihen, että terveyteensä luottavaisempana ihminen on kykeneväisempi osallistumaan yhteiskuntaan”, luettelee De Henau.
Elson lisää, että taloustieteessä tulisi tunnistaa palkattomat työntekijät siinä missä ne, joille maksetaan palkkaa tehdystä työstä. Palkaton työ, kuten kotityö ja yhteisötyö, on useimmiten yhä naisten tekemää ja erittäin tärkeätä yhteiskunnallisen kestävyyden kannalta.
Feministinen taloustiede tutkii taloutta näkökulmasta, joka pyrkii murtamaan pinttyneitä käsityksiä ja muuttamaan harhoja talouden ja sosiaalisten rakenteiden vuorovaikutuksesta. Leikkauspolitiikka lisää naisten taakkaa etenkin palkattoman hoivatyön osalta, ja palveluihin kohdistuvat leikkaukset vaikuttavat automaattisesti tasa-arvoon.
”Tämänhetkinen Euroopassa tehtävä leikkauspolitiikka nostaa selkeästi esiin tarpeen ajatella taloutta tasa-arvoisemmin. Julkisen talouden leikkaukset koskettavat aina pahemmin naisia kuin miehiä”, kertoo De Henau.
Tutkijat eivät näe asian kannalta mitään vaikutusta sillä, että taloudessa tehdään toimenpiteitä, joiden sanotaan lisäävän tehokkuutta. Toimenpiteet eivät välttämättä lisää tehokkuutta vaan ainoastaan kerryttävät kuluja palkallisen talouden puolelta palkattomalle. Vaikka palkaton työ ei näy kansantalouden luvuissa, se lisää hyvinvointia.
Koska Suomessa ja muualla Euroopassa julkisen sektorin hoivapalvelut nähdään usein kustannuseränä, nykyinen politiikka pyrkii jatkuvasti leikkaamaan ja tehostamaan näitä palveluja.
Talouskriisien aikaan investointeja taas usein keskitetään miesvaltaisille aloille, kuten rakennuksiin, teihin ja muuhun infrastruktuuriin.
”Kestävyyden kannalta tärkeämpää olisi investoida laadukkaisiin sosiaalisiin rakenteisiin. Tästä ei tällä hetkellä keskustella kunnolla, koska investointeja ei nähdä markkinoilla tehokkaina ja kilpailukykyisinä. Kilpailukyvyn lisääminen näillä osa-alueilla taas vähentää usein palveluiden laatua”, avaa De Henau.
Feministinen taloustiede painottaa, että tietty määrä valtiollista pääomaa tulisi aina sijoittaa ihmisyyden pääomaan ja ihmisten toimintakyvyn kapasiteettiin. Tämä lisäisi valtiontalouden kestävyyttä pitkällä aikavälillä; jos näitä palveluja ei vaalita, leikkauspolitiikka tulee tulevaisuudessa entistä kalliimmaksi.
