Lausunto avioliitosta onnistui synnyttämään farssin kirkossa ja mediassa.
Teksti Heli Yli-Räisänen Kuva Annika Pitkänen
Piispainkokoukselta pyydettiin selontekoa kirkon suhteesta muuttuvaan avioliittolakiin. Pyytäjänä toimi kirkolliskokous, Suomen evankelisluterilaisen kirkon korkein päättävä elin. Selonteon tuli selkiyttää keskustelua, mutta sen sisältö jätti asioita tulkinnan varaan. Tiedotuskin floppasi.
Lausunnossa olisi voitu pohtia kirkon sisäisiä jännitteitä: osa yhdeksästä piispasta – joukossa arkkipiispa Kari Mäkinen – on ilmaissut olevansa kaikkien parien vihkimisen kannalla, osan piispoista voidaan arvella vastustavan samansukupuolisten parien vihkimistä, ja loput piispat mielipiteineen ovat arvoituksia.
Pappien enemmistö todennäköisesti haluaisi vihkiä kaikkia pareja. Ainakin pappien enemmistö kannatti uutta avioliittolakia Kirkon akateemiset -ammattiliiton tekemässä jäsenkyselyssä 2014. Jos tilastot suomalaisten kannoista uuteen lakiin heijastuvat myös kirkon jäsenistöön, niin myös enemmistö jäsenistä tukee kaikkien parien vihkimistä. Toisaalta kirkko ei halua ajaa aktiivisimpia konservatiivijäseniään ulos.
Mitään näistä jännitteistä ei lausunnossa käsitelty. Tämä vaikeutti kirkon kokonaistilanteen hahmottamista keskiarvosuomalaiselle, jonka kirkon tuntemus on heikko ja perustuu siihen, mitä media esiin nostaa.
Lausunnossa oli selvästi nähtävissä hyvä tahto: se korosti, että erilaisille perheille, yksineläville, eronneille sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville on kirkossa tilaa. Myös tiedotuksessa painotettiin samaa, kun ensin oli todettu, että avioliittokäsitys ei ole muuttunut eivätkä papit saa vihkiä samansukupuolisia pareja.
Ja juuri tässä mentiin pieleen. Hyvä tahto kääntyi päälaelleen, kun piispainkokouksessa eikä sen tiedotuksessa käsitetty, että juuri tällaiset erottelevat kädenojennukset ovat normittavia ja alentavia. Ikään kuin kirkon ensisijainen kohderyhmä ja ideaalijäsen olisi naimisissa oleva hetero, joka lisääntyy. Lopuille, vähemmän kirkon ideaalijäsenen kriteerit täyttäville luvataan erikseen tilaa. Tämä ei anna kuvaa kirkosta, jossa ihmisarvo on kaikilla sama ja joka johdonmukaisesti pyrkii manifestoimaan sen tasavertaiseen kohteluun pyrkimällä.
Lausunto tiedotteineen totesi asiantiloja mutta ohitti viestimisen kokonaisvaltaiselle tuntevalle ihmiselle. Piispat eivät tienneet mitä tekivät, mutta vuosikymmeniä kirkon möläytyksillä piestyiltä on kohtuutonta odottaa loputonta anteeksiantoa. Monen inhimillinen, loukatun ihmisen reaktio on luovuttaa ja erota kirkosta. Miksi kukaan vihkimistä kannattavista piispoista ei jättänyt eriävää mielipidettä tai edes puuttunut tiedotuksen sisältöön?
Vastuu Suomen lainsäädännön ja kirkon ohjeistuksen välillä tasapainoilusta on nyt papeilla: Suomen lain mukaan he voivat avioliittolain myötä vihkiä kaikkia pareja, mutta seuraukset voivat vaihdella oman hiippakunnan asenteesta riippuen. Toisaalta vihkimästä kieltäytyvää pappia voidaan lain edessä syyttää syrjinnästä – vastassa ovat yhdenvertaisuus- ja uskonnonvapauslaki.
Kirkolliskokousedustaja Johanna Korhonen sanoo, että hänen henkilökohtainen näkemyksensä on, että esimerkiksi Helsingissä aletaan vihkiä kaikkia sitä haluavia eikä siitä seuraa mitään sen kummempaa.
”Kirkolliskokous on se, joka päättää virallisesti avioliittokäsityksen muuttamisesta. Se ei nyt kuitenkaan pysty päätöstä tekemään, koska ajatukselle ei löydy 3/4:n määräenemmistöä. Mutta tätä enemmistöä ei löydy sillekään ajatukselle, että pappeja nimenomaisesti kiellettäisiin vihkimästä samansukupuolisia pareja. Tilanne on siis tulkinnanvarainen, koska päätöstä ei ole. Piispainkokous esitti oman tulkintansa, joka ei ole päätös, eikä se velvoita ketään. Se on vain kirkolliskokoukselle annettu selonteko. Kaikki voivat nyt esittää omia tulkintojaan tilanteesta.”
Korhosen mukaan moni tulkitsee Helsingin hiippakunnassa, että kirkkolakia ja -järjestystä ei edes tarvitse muuttaa.
”Kirkkokäsikirjan ilmaukset ’morsian ja sulhanen’ pitää papin vain korvata sopivammilla. Käsikirjan järkevä ja tahdikas soveltaminen on papin tehtävä muutenkin. Esimerkiksi vauvan kasteessa ei puhuta lainkaan ’äidistä ja isästä’, jos näitä tai toista näistä ei vauvalla ole”, Korhonen kertoo.
Peli on siis edelleen kesken. Jännitysnäytelmän seuraava jakso alkaa, kun avioliittolaki astuu voimaan. Papit toimivat tai ovat toimimatta. Sitten näemme, mitä siitä seuraa.
