Iranin armeija hyökkäsi 16.7.2011 Irakin Kurdistaniin. Hyökkäykset jatkuvat edelleen. Hyökkäyksen syynä on se, että Iranin mukaan PJAK-puolueen (Kurdistanin vapaa elämä -puolue) päämajan sijaitsee siellä. PJAK on Iranin Kurdistanin puolue, joka taistelee kurdien puolesta.

Iranin hyökkäyksen syynä ei ole ainoastaan PJAK:in tukahduttaminen. Iran toivoo myös Pohjois-Irakin kurdifederaation lakkauttamista. YK:n mukaan USA:lla – valloittajalla – olisi velvollisuus puolustaa Irakin rajaa, mutta USA on hiljaa Iranin hyökkäyksistä.

Lisäksi uutisten mukaan USA on tiiviissä yhteistyössä Turkin kanssa. USA on esimerkiksi antanut kurdisissien tarkat sijaintikoordinaatit Turkin armeijalle. Ne USA on hankkinut käytössään olevalla huipputeknologialla. Turkki taas antaa tiedot eteenpäin Iranin armeijalle.

Näin ollen Iran ja USA ovat epäsuorasti yhteistyössä kurdeja vastaan.

Yksi tavoite Iranille on, että hyökkäämällä se saisi haltuunsa on kurdisissien tukikohdan, Qandil-vuoriston ja Iranin tavoite on muuttaa alue al-Qaidan tukikohdaksi.

Tähän mennessä Iranin hyökkäyksissä on kuollut noin 200 ihmistä, ja yli 1 000 perhettä on joutunut jättämään kotinsa maaseutualueella. Qandil-vuoristo sijaitsee Iranin, Irakin ja Turkin välillä.

Tässä sodassa Iranin voitto merkitsee al-Qaidan voittoa.

Iranissa yli 50 prosenttia kansalaisista kuuluu etnisiin vähemmistöihin. Heitä ovat turkit, kurdit, balutsit, turkmeenit, arabit, armenialaiset ja niin edelleen. Iranissa vähemmistöillä ei ole oikeutta omaan äidinkielensä opetukseen tai kielen ja kulttuurin ilmaisuun julkisesti. Myös poliittisten mielipiteiden ilmaisu ja sananvapaus ovat Iranissa kiellettyjä.

Tyypillinen tuomio ihmisoikeuksien puolustajille on teloitus tai vankeus.

Iranin systeemiä voi vertailla Talebanin hallintoon Afganistanissa tai Euroopan keskiaikaiseen kulttuuriin. Ulkopoliittisella agendallaan Iranilla on Syyrian, Hamasin ja Hizbollahin tukeminen sekä Israelin ja arabien välien sotkeminen. Nämä asiat ovat kaikkien tiedossa.

Kurdikysymys on vähemmän tunnettu. Kurdit ovat 40 miljoonan ihmisen muodostama yhtenäinen kansa, jolla on oma kieli ja kulttuuri. Kurdit asuvat yhtenäisellä alueella, mutta ensimmäisen maailmansodan voittajavaltiot jättivät heidät ilman omaa kansallisvaltiota Lähi-idän valtionmuodostusbingossaan, joka noudatti hajoita ja hallitse -periaatetta. Silloin oma, Britannian alainen hallintoalue annettiin myös pikkiriikkiselle Kuwaitille, jossa oli tuolloin asukkaita noin 20 000 – paljon vähemmän kuin Helsingin Töölössä. Kuitenkin 40 miljoonaa kurdia jätettiin ilman valtiota. Heidän asuinalueensa jaettiin Iranin, Irakin, Turkin ja Syyrian välille. Kurdistanin tilanne on yhä sama, kun taas Kuwait itsenäistyi vuonna 1961.

Nykyään kurdit taistelevat oikeuksiensa puolesta Iranissa, Turkissa, Syyriassa ja Irakissa, jossa viimeiseksi mainitussa on ollut kurdifederaatio vuodesta 1991. Muilla Kurdistanin alueilla tilanne on oikeuksien kannalta yhtä huono kuin ensimmäisen maailmansodan aikaan, eikä kehitystä ole tapahtunut. Äidinkielen opetus on edelleen kiellettyä.

Vaikka Iranin, Irakin, Turkin ja Syyrian välillä on ollut runsaasti poliittisia konflikteja, ovat valtiot silti tehneet yhteistyötä kurdikysymyksessä estäen yhdessä kurdien oikeuksien toteutumisen.

Turkki on onnistunut kääntämään maailman mielipiteen kurdeja vastaan. Lisäksi sekä Irak että Syyria ovat onnistuneet käännyttämään arabi- ja islammaailman mielipiteen kurdeja vastaan.

Kuten yleisesti tiedetään, Turkki on Naton jäsen. Iran on shiia-maailman johtaja. Irak ja Syyria ovat arabineuvoston ja islammaailman neuvoston jäseniä. Turkki käyttää Naton voimaa ja aseita kurdeja vastaan, ja on onnistunut laittamaan kurdipuolueita terrorijärjestöiksi (vrt. tiibetiläiset ovat mediassa ”vapaustaistelijoita”, samaa asiaa ajavat kurdit ”terroristeja” Turkin Nato-propagandan vuoksi).

Turkin hallitsevan islampuolueen kaksinaismoraali jatkuu ja paisuu yhä hämmästyttävämpiin mittoihin. Turkki nimittäin vaatii palestiinalaisille oikeuksia ja syyttää Israelia ihmisoikeuksien loukkaamisesta, mutta ei näe omassa valtiossaan olevia yli 20:ta miljoonaa kurdia, jotka joutuvat elämään vähemmistönä ilman oikeuksia.

Palestiinalaisten asema verrattuna Turkin kurdeihin on monta kertaa parempi. Turkissa vain hiljaiset, assimiloituneet kurdit, joita ei enää erota kurdeiksi, lasketaan ”kunnon kansalaiseksi”. Jos kurdit ei vaativat rauhanomaisesti esim. marssimalla omia oikeuksiaan, ovat he valtion silmissä terroristeja, joita vastaan voidaan käyttää koviakin otteita.

Kun tulee uutisia kurdeihin kohdistuvasta väärinteosta ja väkivallasta, kamerat ovat sokeita ja mikrofonit mykkiä. Kurdikysymykseen liittyviä tarinoita on liikaa tässä kerrottavaksi – viimeaikaisissa tapahtumissa on vain voitu todeta, kuinka kurdien ikiaikainen sanonta ”vain vuoret ovat ystäviämme” pitää paikkansa.

USA:lla ja EU:lla on suurvaltoina velvollisuus puuttua Iranin, Syyrian ja Turkin ihmisoikeuksien jatkuvaan loukkaamiseen ja kurdien kansanmurhaa vastaan. Kurdeja voi käyttää Lähi-idän demokratisoimiseen. Tukeminen hyödyttää myös Eurooppaa, sillä jos olot Lähi-idässä stabilisoituvat, maahanmuuttajien virta ja etenkin kurdien tulo Eurooppaan tyrehtyy.

Kirjoittaja on tutkija, Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan poliittinen asiantuntija.